”On mielenkiintoista mutta vaikeaa yrittää nähdä jonnekin kymmenen vuoden päähän – mitä Kajaanissakin sitten on. Aivan yllättävää tapahtuu – ja me vain hyväksymme, että ai jaa, noin se sitten olikin.

Kun miettii ihmisen hyvinvointiin liittyviä asioita kaikkine sote –uudistuksineen, niin ihmistähän viedään kuin pässiä narussa. Kajaanilaista vanhusta jouduttiin kuljettamaan ambulanssilla Suomussalmelle, mutta kas, siellä ei ollutkaan paikkaa, ja niin mentiin Kuhmoon. Kuhmossa käväistiin, mutta tilaa ei ollut – ja niin tultiin takaisin tänne. Joku vanhus saattaa vaeltaa pitkät matkat tässä Kainuun yössä.

Ihan samalla tavalla meillä voisi käydä kirkossakin.

Jonakin päivänä seisotaan lapaset suorina, että ei ole totta: kesäkuussako vain yksi palvelus? Ja Vaasasta tulee isä Markku toimittamaan. Ai, ei tulekaan – on kipeä. No kukas tulee? Pohjoisesta tulee joku isä Juuso – jos tulee. Ehkä joku tulee…

Kohta ollaan, katsopa, samassa tilanteessa kuin joskus 1940 –luvulla. Kun pappi tulee, kastetaan vuoden aikana syntyneet muksut. Kun ei ole sitä seurakuntaelämää, ja ihminen kasvaa lapseksi ja nuoreksi ja perustaa perheen, traditio on katkennut jo moneen kertaan. Ei enää tiedetä, miksi lapsi pitää kastaa? miksi pitää mennä naimisiin ortodoksikirkossa? miksi se meidän mummo pitää siunata hautaan siellä?

Mutta tässä tilanteessahan monet seurakunnat jo ovat…”

Tuula Kärnän haastattelu kokonaisuudessaan julkaistaan Simeon ja Hanna –verkkolehdessä lähiaikoina.

Hellevi Matihalti 

Lue haastattelu tästä (Napsauta tekstiä)