Ortodoksinen kirkko toimii Euroopassa sekä autokefaalisina että autonomisina paikalliskirkkoina, sekä länsiosissa valitettavasti myös diasporassa. Suomalaisten lienee jokseenkin vaikea mieltää uskonveljiemme tilanne vaikkapa naapurimaassamme Ruotsissa, jossa on useitten patriarkaattien omat kirkolliset rakenteet.

Ne rajautuvat yhtäältä etnisten ja toisaalta kielellisten rajojen mukaisesti. Mikäli esimerkiksi juuri Ruotsissa olisi yksi kielistä ja kansallisuuksista riippumaton ortodoksinen paikalliskirkko, niin se olisi hyvin organisoituna monella tavalla vahvempi kuin omamme. Suurin osa Euroopan ortodokseista asuu kuitenkin maissa, joissa on selkeä oma paikalliskirkon rakenne. Ainoa toistaiseksi ratkaisematon ongelma on vain Virossa, jossa toimii Konstantinopolin patriarkaatin alainen autonominen kirkko ja sitä jäsenmäärältään merkittävästi suurempi kaksi hiippakuntaa käsittävä Moskovan patriarkaatin kirkollinen rakenne.

Kuluvan vuoden hyvä uutinen ortodoksisen kirkon elämässä on vakava pyrkimys järjestää vuonna 2016 kauan toivottu, valmisteltu ja odotettu yleisortodoksinen kirkolliskokous. Kokouksen valmistelu aloitettiin jo 1960-luvulla, mutta välillä se oli tauolla, kunnes valmistelut aloitettiin taas uudestaan. Kokouksen asialistalle ei varmasti tule kaikkein kipeimmin ratkaisua vaativia kysymyksiä, mutta on varmasti viisasta aloittaa juuri niistä, ehkäpä vähäpätöisistä asioista, joihin löytyy konsensus. Luottamuksen kasvaessa paikalliskirkkojen kesken voidaan tulevaisuudessa myös vaikeita asioita sisällyttää nyt valmisteltua kokousta mahdollisesti seuraavan kokouksen esityslistalle.

Kuluva vuosi on pitänyt ortodoksista kirkko huomion kohteena Ukrainan kriisin vuoksi. On surullista nähdä kahden maan uskonveljien ja jopa Ukrainan kahta eri kieltä puhuvien ortodoksien olevan sodan partaalla. Ja itse asiassa on surullista myös nähdä se tosiasia, että maassa toimii kolme ortodoksista kirkkoa, joista vain yksi on kanonisesti muiden kirkkojen tunnustama, eli Moskovan patriarkaatin alainen autonominen Ukrainan ortodoksinen kirkko. Kaksi muuta ovat Kiovan patriarkaatti ja pienehkö Ukrainan autokefaalinen kirkko. Viimeksi mainitut eivät toki ole harhaoppisia, mutta tällä hetkellä kuitenkin skismaattisia, eli niitä eivät muut ortodoksiset paikalliskirkot ole tunnustaneet.

Ristiriitaiset ja surulliset uutiset sumentavat helposti silmämme sitä tosiasialta, että muualla elämä jatkuu tavalliseen tapaan. Teologisissa kouluissa Kreikassa, Romaniassa, Bulgariassa, Puolassa, Ranskassa, Virossa ja Suomessa opiskellaan ja siellä kasvaa Kirkon tulevia paimenia. Luostarit jatkavat hyvää työtään esirukoilijana maailmassa elävien puolesta ja tuhansissa Euroopan seurakunnissa rukoillaan maailmalle rauhaa ja meille kaikille kaikessa oikeassa hyvää menestystä. Sanalla sanoen ongelmat eivät hävitä hengellistä elämää, vaan pikemminkin vahvistavat sitä. Epästabiili olotila on luonnollisempi kuin auvoisa tyyneys ja se kasvattaa hengellisesti, jos siitä vain osataan ottaa opiksi. Ortodoksinen kirkko Euroopassa elää ja sillä on selkeä missio sekä Jumalan siunaama tulevaisuus.

 

Piispa Arseni