Lapsuuden kuvat kolmesta kulttuurista

30/05/2014

Taide ja kulttuuri

Kirjan kuvasi Hellevi Matihalti

Kirjan kuvasi Hellevi Matihalti

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff: Pietarilainen polkuhevonen
Tammi. 2013

”Näin olen muistavinani”, siteeraa Marianna Flinckenberg –Gluschkoff Tito Collianderia Pietarilaisen polkuhevosen alkuluvussa, joka on otsikoitu Alkusanojen asemesta ja sisältää sitaatit Tito Collianderin lisäksi Kersti Bergrothilta ja Marcel Proustilta. Eikä kysymys olekaan muistamisesta – tämä kirja on kiehtova sanallinen ilmaisu niille kuville, jotka kirjoittajan mieleen pulppuavat hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Se on kertomus menneestä ajasta, jolloin lapsuus oli pidempi kuin meidän aikanamme: Flinckenberg -Gluschkoff ulottaa kuvauksensa ylioppilasikäänsä saakka.

Pietarilaisen polkuhevosen alaotsikkona on Lapsuus kolmen kulttuurin katveessa, ja kirjoittajan kohdalla tuo ilmaisu pitää paikkansa kiistatta: hänen äitinsä suku oli venäläis –saksalainen, isän suku suomenruotsalainen, mutta hän kävi suomalaista koulua. Kautta koko kirjan kulkee isän ikävä – Mariannan isä kaatui sodassa, kun tyttö oli vasta kolmivuotias. Hänelle jäi isästä muisto, josta kirja on saanut nimensä: isän tekemä polkuhevonen. Se oli olemassa vielä sittenkin, kun mielikuvat isästä ajan myötä olivat haalistuneet, ikävä ei.

Marianna lähetettiin äitinsä kanssa Ruotsiin sotaa pakoon isän kuoleman jälkeen, ja Ruotsin –vuodet ovat lapsen silmin nähty kuvaus ”kahden kerroksen väestä”. Muutenkin minua viehätti suuresti se, että tapahtumat ja ihmiset nähdään lapsen silmin, niitä ei liiaksi selitellä aikuisen näkökulmasta. Tuo luottamus siihen, että aikuinen lukija osaa nähdä kerronnan läpi, on juuri eräs kirjan ihastuttavimmista puolista.

Ruotsista palataan takaisin kotimaahan, ja vastassa on äidinisä Kirill Butusoff, yksi muistojen kantava henkilö – Deda -pappa.

”Hän rutistaa minua rintaansa vasten, ja pusuissa viikset kutittelevat kasvojani ylt´ympäriinsä. Sitten hän tarttuu matkalaukkuun ja lähtee kulkemaan edellä hopeapäinen kävelykeppi kohotettuna kuin valtikka, jonka edessä vastustajien on pakko väistyä. Hän on ottanut johdon käsiinsä.

”Nyt me olemme turvassa.”

Venäläisessä kulttuurissa varttuminen sisältää myös uskonnollisen kasvatuksen. Siitä huolehti Babushka – Deda –papan ensimmäinen vaimo, joka asui samassa taloudessa Deda –papan ja tämän uuden Mulja –vaimon kanssa. Hyvin eloisasti kirjoittaja kuvaa kirkkokäyntejä Pokrovan ja Nikolskin kirkoissa, vierailuja Babushkan ystävättärien luona ja onpa hänellä ollut tilaisuus tutustua myös nyttemmin Valamon vanhuksena tunnettuun skeemaigumeni Johannekseen.

Tästä kodista ja kulttuurista Marianna 6 –vuotiaana joutui siirtymään pahan astmansa vuoksi jälleen uuteen ympäristöön ja uuteen kulttuuriin – Lahteen, Salpausselän kupeeseen, isänsä sisaren Irman ja tämän puolison Arne-Rafael Lindroosin kotiin. Uudessa kodissa kaikki poikkeaa tyystin totutusta: aterioidaan täydellisen hienosti katetun pöydän ääressä, syödään outoja ruokia – ja koko aterian ajan vaietaan.

”Illalla ennen minun peittelemistäni Irma –täti lukee ruotsinkielisen sadun ja laulaa iltarukouksen Gud som haver barnen kär (Ystävä sä lapsien). Riittääköhän se suojelemaan meitä, kun ikonit puuttuvat eikä ristinmerkkejä tehdä? Ihmettelen myös, miksi ´kaura´ on Jumalalle tärkeä. Olen sekoittanut sanan haver kaurapuurosta tuttuun havre –sanaan.”

Noihin vuosiin liittyy myös eloisia kuvauksia kesänvietosta saaristossa, jossa kaveripiiri oli tyystin toisenlainen kuin lahden –kodissa.

Venäläisemigranttien elämä tuntuu kuitenkin olevan läheisempi nuorelle Mariannalle kaikessa lämmössään ja monissa ihmisissä, jotka tulevat ja menevät – joiden luona vieraillaan ja jotka puolestaan tulevat vierailulle, mutta lapsi sopeutuu uusin ympäristöihin ihmeen joustavasti – joskin oman identiteetin etsiminen on kokoaikainen, enemmän ja vähemmän voimakas prosessi. Isän ikävän ohessa se onkin toinen Pietarilaisen polkuhevosen kantava ajatus.

Flinckenberg –Gluschkoff luo myös hienoa ajankuvaa 40- ja 50 –luvuista Suomessa. Samanikäisen lukijan mieleen palautuu helposti muistumia omasta lapsuudesta ja kouluajoista, nuoremmille lukijoille avautuu eräs mennyt maailma. Kirja kuvaa sykähdyttävästi myös niitä tapahtumia, jotka aikuisesta Flinckenberg –Gluschkoffista tekivät Siperian tutkimusmatkailijan ja saivat hänet kirjoittamaan runsaasti suomensukuisista kansoista. Lienevätkö jo lapsena nähdyt monet, monet ikonit vaikuttaneet samalla tavoin siihen, että hänestä tuli aikuisena myös ikonimaalari.

Henkilökohtaisesti koin kirjan hyvin läheiseksi siksikin, että Flinckenberg –Gluschkoffin ikätoverina olen elänyt noita samoja sodanjälkeisiä vuosia, joskin eri maisemassa, mutta myös isäni sodassa menettäneenä, ja äitini sairauden takia minäkin jouduin osan lapsuudestani viettämään poissa omasta kodista, enoni perheessä.

Hellevi Matihalti

, , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: