Näin hänet muistamme – emeritusarkkipiispa Johanneksen kuolemasta neljä vuotta

14/06/2014

Artikkeli

Johanneksen, emeritus-arkkipiispan sekä Nikean metropoliitan ja Bithynian eksarkin kuolemasta tulee kuluneeksi neljä vuotta 1.7.2014.  Kesäkuun viimeisenä päivänä alamme päivittää Simeon ja Hanna –verkkolehden seuraavaa laajempaa kokonaisuutta, jossa on omistettu useampi kirjoitus metropoliitta Johanneksen muistolle – muutamat häneen kosketuksissa olleet henkilöt kertovat joitakin muistojaan hänestä, ja lisäksi julkaisemme haastattelun aikaisemmin julkaisemattomasta aineistosta, omaan yksityiseen arkistooni tallennetuista keskusteluista, joissa käsitellään mm. paria varsin kiintoisaa ja paljon polemiikkiakin aiheuttanutta seikkaa. Nämä keskustelut on käyty tietoisesti julkaistaviksi myöhempinä ajankohtina.

Muistelen tässä itse viimeistä yhteistä projektiamme. Olin tuohon aikaan tehnyt runsaasti vesiväritöitä, jotkut aiheeltaan ns. kirkollisia, ja suunnitelmissa oli järjestää niistä näyttely Kristuksen taivaaseenastumisen kirkon Arseni -saliin Tikkurilassa elokuussa 2010. Olin ottanut yhteyttä metropoliitta Johannekseen ja tiedustellut hänen halukkuuttaan näyttelyn avaajaksi. Hän suostui empimättä. Kuvasin ja skannasin sekä tulostin muutaman vesivärityön, jotka lähetin hänen nähtävikseen. Hän soitti minulle parin päivän kuluttua ja vaikutti varsin huvittuneelta – sanoi: ”Ovathan niistä jotkut vähän hassunkurisia, mutta kyllä minä mielelläni tulen.”

Yksi vesivärityö oli ohessa julkaistu – täysin fiktiivinen akvarelli, jonka kuvateksti kuuluu ”Riivatun rakki tervehtii Nikean metropoliittaa”. Kuvatekstikin huvitti häntä, koska se johtui aikaisemmasta tapauksesta:

"Riivatun rakki" tervehtii Nikean metropoliittaa.    Piirros: Hellevi Matihalti
”Riivatun rakki” tervehtii Nikean metropoliittaa. Piirros: Hellevi Matihalti

Hän oli ollut jälleen kerran tulossa päivälliselle kotiimme, sillä kertaa arkkimandriitta Andreas Larikan kanssa. Kun avasin oven ovikellon soidessa, hän sanoi hiukan naureskellen: ”Minä tuolla alakerrassa jo sanoin ystävällismielisesti Andreakselle, että siellä ne riivatun rakit jälleen haukkuvat!” Tietysti hän oivalsi yhteyden kuvatekstiin.

 

Sitä näyttelyä ei koskaan sellaisenaan pidetty. Esipaimen nukkui pois heinäkuussa…

 

                                                                                                                  Hellevi Matihalti

, ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: