Sivallus: Ut unum sint

19/06/2014

sivallus

Vastarannankiski ei ole koskaan profiloitunut miksikään erityiseksi ekumeenisen toiminnan faniksi. Nuoruusvuosien kokemukset vähän väkinäisistä maaseutukaupungin ekumeenisista tilaisuuksista ovat ehkä olleet vaikuttamassa taustalla. Olo oli aina vaivautunut ja ahdistunut tilaisuuksissa joissa ääriprotestantit käyttivät usein mahdollisuutta hyväkseen ja vaativat pakonomaista ja välitöntä ”elämän antamista Jeesukselle”. Parannus, jota tehdään nuoruuden ahdistuksissa machete kaulalla, ei ole sitä Hengen vapautta ja korkeutta, josta ortodoksinen kirkko on aina todistanut.

Sitäkin suurempi ilo tuli uutisesta, joka kertoi patriarkka Bartolomeoksen ja paavi Franciscuksen veljellisestä toukokuisesta tapaamisesta ja yhteisestä rukouksesta Jerusalemin pyhillä paikoilla. Tapahtuma kruunasi kauniilla tavalla tänä vuonna täsmälleen samaan aikaan idässä ja lännessä vietetyn pääsiäiskauden!

Vastarannakiiski muistaa kouluajoiltaan tämän tien lähtölaukauksen vuonna 1964, kun tuolloinen ekumeeninen patriarkka Athenagoras ja paavi Paavali VI kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran – Jerusalemissa – ja peruivat suuren skisman yhteydessä annetut molemminpuoliset ekskommunikaatiot. Tuolloin tuollaiset asiat tuntuivat jotenkin kaukaisilta ja vaikeasti ymmärrettäviltä.

Kulunut puolen vuosisadan mittainen ajanjakso on yksittäisen ihmisen näkökulmasta pitkä, mutta todellisuudessa vain silmänräpäys suurten, hitaiden historiallisten prosessien maailmassa. Väliaikanakin on osin julkisesti, osin kulissien takana tapahtunut toki monenlaista kehitystä, mutta käynnissä olevan suuren muutoksen kannalta äskeinen tapaaminen on erityisen tärkeä. Tällä hetkellä itäisen ja läntisen Rooman piispanistuimia pitävät nimittäin samanaikaisesti hallussaan – ei varmasti sattumalta – henkilöt, jotka edustavat aivan toisenlaista arjen ihmisyyttä, kristillisyyttä ja maalaisjärkeä kuin ehkä juuri ketkään edeltäjistään. He ovat selvästi valmiit panemaan itsensä henkilökohtaisella tavalla likoon yhteisen hyvän puolesta silläkin uhalla, että joutuvat kantamaan myös vastustavat mielipiteet ja paikoin ankarankin kritiikin.

Tällainen toiminta, jossa ei paeta näyttävien menojen, komean ulkoisen loiston, kirkkoruhtinasmaisen esiintymisen ja kaunopuheisten korulauseiden taakse, vaan keskustellaan ihminen ihmisenä toisen kanssa, ei voi olla koskettamatta jokaista tapahtumia seuraavaa ja kristikunnan hajanaisuuden kipeästi tiedostavaa kristittyä. Vastarannakiiski on varma, että kun ekumeeninen toiminta tulee johtamaan todelliseen yhteyteen, se tapahtuu juuri ortodoksisen ja katolisen kirkon akselilla. Tuhat yhteistä vuotta ja lähtökohtaisesti yhteinen pappeuden sakramentti painavat vaa’assa verrattomasti enemmän kuin muutamat läntiset uudet opinkappaleet ja traditiollemme vieras ajatus yhden piispan ylivallasta suhteessa muihin. Yhteyttä muihin ei voi syntyä, jos yhteyttä ei vallitse omissa puitteissa!

Vastarannankiiski iloitsee aidosti siitä, että ns. Venäjän ulkomaankirkko eli synodaalikirkko yhdistyi Moskovan patriarkaattiin näennäisen vaivattomasti vuonna 2007. Tapahtuma ei aiheuttanut meillä kovin suuria mielenliikutuksia, koska ulkomaankirkon vaikutus on maassamme ollut aivan sporadista. Yhdistyminen poisti ortodoksian kengästä kuitenkin yhden ikävästi hankaavan kiven ja saattoi täyteen alkuperäiseen yhteyteen lähes puoli miljoonaa kristittyä.

”Ut unum sint – että he yhtä olisivat”! Kristus rukoili tätä Isältään ja me ortodoksit rukoilemme liki jokaisessa palveluksessa päivittäin ”kaikkien yhdistymistä”. On hienoa saada elää aikaa, jolloin tämän rukouksen toteutuminen on lähempänä kuin koskaan ennen!

Me suomalaiset ortodoksit voimme omalta osaltamme osallistua tähän prosessiin rakentamalla kuppikuntaisuuksista vapaata ja omaa ortodoksista identiteettiämme rakkaudella vaalivaa kirkkoa.

Vastarannankiiski 

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: