Pöytäkeskusteluja metropoliitta Johanneksen kanssa

01/07/2014

Artikkeli

Minidisketti napsahtaa paikoilleen, panen kuulokkeet korville ja kuuntelen hetken hiljaisuutta. Sitten kuulen tutun äänen, ja jos suljen silmäni, saatan hyvinkin kuvitella Nikean metropoliitan istumaan parvekkeeni korituoliin ja kertomaan hiukan huvittuneena:

”Tuli mieleen – kun kaikkia turhia aina muistelen – miten joku skotlantilainen sanoi, että jos tarjotaan viskiä, häntä täytyy varoittaa ennakolta. Hänen täytyy sulkea silmänsä. Ja toinen kysyi hämmästyneenä, että mitä varten. Siitä syystä, ensimmäinen vastaa, että kun hän näkee viskiä, hänelle tulee vesi kielelle – eikä hän halua sekoittaa vettä viskiin.”

 (Photo: Hellevi Matihalti )

Metropoliitta Johannes Turun –kodissaan. Hän kertoi tämän sohvan kuuluneen aikaisemmin hyvälle ystävälleen runoilija –rovasti Aari Surakalle.        (Photo: Hellevi Matihalti )

Mutta hän oli kertonut kaskun elokuussa 2006 ja olimme istuneet hänen olohuoneessaan Turussa. Nauhuri vain oli tallentanut keskustelumme kuten monta muutakin keskusteluamme – jotkut kirjoitettavia haastatteluita varten, jotkut omaan yksityiseen käyttööni. Melkein joka kerta olimme istuneet pöydässä yhteisellä aterialla, vähintään kahvia juoden. Viimeinen nauhoitukseni on lokakuun ensimmäiseltä päivältä vuonna 2008, ja silloin siemailimme vain vichyä Kirkollishallituksen silloisessa Helsingin –residenssissä, Unioninkadun kaksiossa: metropoliitta oli palannut vähän aikaisemmin lounaalta, jonka ulkoministeriö oli tarjonnut Kreikan suurlähettilään poislähdön johdosta ja illalla hän oli menossa Kyproksen itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

 ”Varjele tapaa niin tapa varjelee sinua”

Yhteiset ateriat olivat metropoliitta Johanneksen mielestä hyvin tärkeitä perheissäkin samoin kuin ruoan siunaaminen, jonka hän katsoi sisältävän niin siunauksen pyytämisen ruoalle kuin kiitoksen siitä, että me saamme ruokaa.

Hän pahoitteli sitä, että tavattoman paljon kotielämäänkin liittyviä perinteisiä tapoja on romahduksenomaisesti hävinnyt tai häviämässä – ei vain ruoan siunaaminen vaan myös yhteiset ateriat kotona, ja muisteli omaa lapsuuttaan ja varhaisnuoruuttaan:

”Meillä ateriat syötiin aina yhdessä, ja esimerkiksi päivällinen oli kello viisi. Kouluaikana ei tietenkään ollut mahdollista aterioida lounaalla yhdessä, mutta päivällisellä oltiin kaikki mukana. Ja minusta se on jonkinlainen minimi, josta pitäisi perheyhteyden kannalta pitää kiinni. Että olisi päivittäin kaikessa rauhassa ainakin yksi yhteinen ateria.”

 

(Photo: Hellevi Matihalti )

(Photo: Hellevi Matihalti )

”Ja siinä on sekin ajatus vielä – jos mennään vähän syvemmälle kuin arkeen – että juutalaisesta ajattelusta kristilliseenkin ajatteluun siirtyi käsitys, vaikkei ehkä yhtä vahvana, jokaisen aterian tavallaan olevan sakraali toimitus. Aterialle kutsuttiin ne, jotka olivat ystäviä tai joihin oli myönteinen yhteys. Se siis ilmaisi ihmisten keskinäistä yhteyttä ja samalla vahvisti sitä. Tässä on – voisi sanoa – eräs juhla-ateriaperinteen jatkumisen hyvä motiivi. Se luo yhteyttä ihmisten kesken.”

Viron kirkon autonomiakysymys

Edellisen kerran olimme tavanneet Turussa syyskuun loppupuolella. Juuri noilla kerroilla metropoliitta Johannes kertoi ajatuksiaan myös kahdesta paljon keskustelua herättäneestä asiasta, ns. Viron –kysymyksen alkuvaiheista sekä parisuhdelaista.

”Ekumeeninen patriarkaatti ei ollut aloitteentekijänä autonomian palauttamisessa Viron kirkolle.

Virosta tuli jatkuvasti pyyntöjä patriarkaattiin, ja nimenomaan Viron vironkieliseltä papistolta. Jossakin vaiheessa Konstantinopoliin pääsi matkustamaan kaksi virolaista pappia esittämään suullisesti asioita patriarkalle, ja erikoista kyllä eikä siitä silloin puhuttu, mutta heidän matkaansa avusti ortodoksipappien liitto. Sitten tuli kirjallisia pyyntöjä, ja patriarkka informoi minuakin asiasta.”

”Kerran, kun patriarkka kävi Suomessa, minä järjestin virolaisten pyynnöstä heille tapaamisen hänen kanssaan. He esittivät toivomuksen autonomian palauttamisesta, ja patriarkka sanoi siinä keskustelun lomassa minulle, että annetaanko se heille. Minä sanoin, että se on tavoite, mutta en suosittele, että nyt tältä istumalta mitään tehdään. En muista tarkkaan, keitä tapaamisessa oli – kolme pappia Virosta, minä luulen, ja ainakin tämä Sarapik, joka oli nuori pappi, ja kaksi vanhempaa.”

”Kun myöhemmin olin käymässä Konstantinopolissa, patriarkka sanoi minulle, että kun Viron kysymyksessä jotakin tapahtuu, hän edellyttää minun olevan käytettävissä. En sitä ollut tullut ajatelleeksikaan, mutta tietysti, kun näin sanottiin, minä totesin, että tietysti, jos asia sillä tavalla voidaan hoitaa, minä olen mukana. Ja sittenhän 1996, helmikuussa kai, tuli Pyhän synodin päätös tästä autonomian palauttamisesta. Aivan samoin, hyvin äkkiä – taisi olla jo viikko päätöksen jälkeen – minut asetettiin Tallinnan sijaismetropoliitan tehtäviin.”

”Kyllähän minä ymmärsin, ettei se ollut helppo asia – rahoja minkäänlaiseen toimintaan ei ollut, mutta patriarkaatti myönsi silloin tällöin käyttööni varoja, niin ettei matkojani maksettu Kuopion rahalla, vaan kaikki oli patriarkaatin kustantamaa. Kyllähän apua tuli muiltakin tahoilta ja meidän pappisliitto myös järjesti keräyksiä tämän hyväksi.”

”Kreikan kirkko ei antanut rahaa, mutta aineellinen apu oli erittäin merkittävää. Sieltä saatiin muun muassa kolmisenkymmentä jumalanpalveluspukua ja niin paljon viittakangasta, että koko Viron kirkon papisto sai viitan siitä.”

”Ja sen voin todeta, ja tämä on jäänyt hyvin vahvasti mieleeni, että aina kun minä kävin Virossa, minut otettiin hyvin lämpimästi siellä vastaan ja sain osakseni kaikin tavoin vieraanvaraisuutta. Ne olivat aineellisen köyhyyden keskellä sillä tavalla hyvin merkittäviä matkoja.”

”Minähän kävin Korneliuksen vieraana Tallinnassa, ennen kuin autonomia oli palautettu ja se oli vielä Korneliuksen hiippakuntaa. Ei ollut mitään tietoa, että autonomia joskus palautettaisiin, ja niin minunkin lähtökohtani oli, että se on niin kuin on ja nämä ovat Korneliuksen paimennettavia. Ja kerran minä jopa annoin 200 dollaria hänelle, kun hänen täytyi niin usein soittaa Moskovaan kysyäkseen neuvoja ja se tuli tietysti kauhean kalliiksi… Se oli niin kuin vihamielisyyden tukemista minun kannaltani, mutta en minä sitä silloin ymmärtänyt. ”

 (Photo: Aristarkos Sirviö )


(Photo: Aristarkos Sirviö )

”Mutta sitten hän alkoi suhtautua yhä kielteisemmin vironkielisiin pappeihin eikä myöhemmin enää juuri vihkinyt virolaisia papeiksi, vaan sinne tuotiin papistoa Venäjältä. Tietysti virolaiset kokivat tämän uhkana heidän kansallista olemassaoloaan kohtaan. Jossakin vaiheessa Kornelius sai tietää joidenkin pappien olleen yhteydessä Konstantinopoliin ja pani pappeja palvelukieltoon – en muista lukumäärää tarkkaan, neljä tai viisi pappia kai. Tällä tavalla vironkielinen jumalanpalveluselämä vaikeutui hyvin voimakkaasti.”

Kristillinen avioliitto ja rekisteröity parisuhde

Olimmehan me ohimennen puhuneet useastikin kirkon suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen, mutta tulin kuitenkin kysäisseeksi, onko kirkollamme varsinaista kannanottoa parisuhteiden rekisteröimiseen ja niiden siunaamiseen.

”Silloin kun tehtiin tämä nykyinen laki – että semmoinen suhde voidaan laillistaa – silloin piispainkokouksen lausunto oli, että jos kyseessä on vain laillisten, taloudellisluontoisten ja vastaavien oikeuksien järjestäminen, se ei ole kirkon asia. Mutta kirkko haluaa korostaa sitä, että tätä laillistamista, jolla tietyt ongelmat voidaan poistaa, ei missään suhteessa saa sotkea kristilliseen avioliittoon.”

”Perhenäkemys on selvästi Raamatussa, varsinkin vanhan liiton puolella, mutta ehkä myöhemminkin, että avioliiton tarkoitus on uuden sukupolven kasvattaminen. Ja Uuden testamentin valossa nimenomaan uuden kristillisen sukupolven kasvattaminen. Sellaiseen perheeseen ei rekisteröityä parisuhdetta voi rinnastaa, mutta se on laillinen parisuhde – olematta siis kristillinen perhe.”

 (Photo: Aristarkos Sirviö)


(Photo: Aristarkos Sirviö)

”Tällaisen suhteen siunaaminen on avoin kysymys, vaikka sen kannan olemme ottaneet, että se ei ole avioliitto. Mutta toisaalta, jos on kysymys kahden ihmisen laillisen suhteen, laillisen yhteiselämän siunaamisesta, en minä pysty sanomaan, että se olisi ehdottomasti mahdotonta. Ongelma on siinä, että samalla on kuitenkin säilytettävä selvä näkemys, että kristillinen perhe on eräs kokonaisuus ja tällaisen yhteiselämän muoto on tämä laillistettu suhde. Tämä on se asia, joka siinä kaipaa miettimistä.”

*****

Suljen nauhurin, vaikka keskustelu jatkuu vielä, metropoliitta Johannes kertoo ajatuksiaan monista asioista, usein hauskojen kaskujen kera. Suljen silmäni ja kuvittelen, että istumme parvekkeellani, että pieni valkea koira tulee sinne, nuuhkii ilmaa ja istahtaa sitten metropoliitan eteen.

Ja metropoliitta Johannes kysyy naurahtaen:

”Mitä se nyt tekee? Kerjääkö se?”

 

Hellevi Matihalti

 

Haastatteluita olen hellävaraisesti stilisoinut puhutusta kielestä kirjoitettuun kieleen, asiasisältöä kuitenkaan muuttamatta vähimmässäkään määrin. Dokumentoidut nauhoitukset ovat arkistossani.

, , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: