Pushkin ja kesäinen iltapäivä

31/07/2014

ennakkotieto

Pushkin on sinervänharmaa, solakka, kauniskorvainen ja pitkähäntäinen – häntä on raitainen, tummemmin korostuksin. Hän juoksee kuistilta pihan poikki luokseni, sipaisee säärtäni poskellaan ja toivottaa koiramaisen estottomasti minut tervetulleeksi Mäntyrinteelle.

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Mäntyrinne laajoine puutarhoineen ja keltaisine päärakennuksineen, punaisine piharakennuksineen ja rantasaunoineen on Pushkinin koti. Pushkinin ovat puutarhan Versailles ja pergola, kappale Roomaa keskellä syvintä Savoa.

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Pushkinin puutarhassa ja rakennuksissa asuu myös ihmisiä, ja Pushkin rakastaa ihmisiään. Pushkin on hyvin sosiaalinen kissa, ja minua hän muistuttaa oitis pienestä valkeasta koirastani, kun tunkee kuononsa punaiseen laukkuuni ja nuuskii, onko siellä mitään hänelle. Minä en ollut ymmärtänyt tuoda tuliaisia, mutta Pushkin ei suinkaan närkästy siitä. Hän seuraa minua kuistille, jossa on valkoisella liinalla katettu pöytä ja valkoiset tuolit pöydän ympärillä. Kuistin kaiteita reunustavat runsaskukkaiset kirkkaanpunaiset pelakuut.

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Taivaalla kaartelee tuulihaukka, jonka pesä on läheisessä kuusessa. Tuulihaukka ääntelee varoituksia korkealla – Pushkin ei siihen huomiotaan kiinnitä. Ääntelee mitä ääntelee varoitukseksi poikasilleen, eikä Pushkin sellaisiin korkeuksiin tähyä.

Kun juomme kahvia, Pushkin hypähtää kevyesti istumaan viereeni – mutta vain hetkeksi. Hän huomaa yhtäkkiä, että todellakin: on iltapäiväkahvin aika, ja koska hän osaa käytöstavat, hän ei kerjää. Hän poistuu lähes arvokkaasti sisälle. Arvelen hänen piipahtavan omassa ruokailunurkkauksessaan, koska tuokion kuluttua hän palaa kuistille ja nuolaisee vielä hiukan suupieltään.

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Hän seuraa mukana, kun minulle esitellään keltaisen talon kaikki erilaiset, persoonallisesti sisustetut huoneet, joista yhdessä on hurmaava valkoinen kaakeliuuni ja toisessa, kaikkein suurimmassa huoneessa, pitkä täysipuinen sohva – satojen vuosien vanha, niin vanha, että se voisi jos tahtoisi kertoa osan Välskärin kertomuksista, erityisesti kreivi Bertelskjöldistä.

Siihen huoneeseen jäämme, mutta emme istu Välskärin kertomusten sohvassa vaan oman aikamme sohvassa, diginauhuri keskellämme. Pushkin itse asettuu vastakkaiseen sohvaan ja vaipuu kevyeen uneen keskustelun ajaksi. Luulen, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa – eivät ne kysymykset, joita esitän ja joihin hänen isäntänsä, piispa, vastaa.

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Mutta kun alan ottaa valokuvia, hän hypähtää muutamalla sirolla loikalla isäntänsä syliin. Hän ei toki halua erityisesti poseerata kuvissa. Arvelen hänen vain vaatimattomasti yrittävän osoittaa, kuka on todellinen tähti. Ehkä hän haluaa myös panna tarinan henkilöt oikeille paikoilleen.

Kun lähden, hän hyvästelee minua hellyttävän hilpeästi. Tuulihaukkaa ei enää näy taivaan korkeuksissa. Minusta tuntuu, että kun olen poistunut, rantasaunaa tähyävä Pushkin tuskin enää muistaa minua.

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Epäilen, että burmalaisuuteen liittyvän koiramaisuuden lisäksi hänessä on ripaus Hemingwayn kissaa, joka kulki omia teitään…

Hellevi Matihalti

 

Piispa Arsenin haastattelun Simeon ja Hanna julkaisee elokuun aikana.

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: