Piispa Arseni: ”Kirkon opetus rohkeasti esiin”

09/08/2014

Haastattelu

Piispa Arseni ja Pushkin -kissa.  ( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Piispa Arseni ja Pushkin -kissa.
( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Itä-Suomen yli on pyyhkäissyt myrsky – Lapinlahdellakin satanut edellispäivänä niin, ettei yli 90 –vuotias Sirkka Heikkinen, piispa Arsenin äiti, muista ikinään sellaista sadetta nähneensä. Ukkonen oli iskenyt pihapiirin männystä kaarnat laajalle alueelle. Vieläkin aurinkoiseen heinäkuun lopun iltapäivään putoaa yhtäkkiä vinha vesikuuro, ukkonen jyrähtää, sähkö katkeaa toviksi.

Mutta sitä kestää vain pienen hetken, ja aurinko kuivaa joutuisasti, minkä sade ennätti kastella.

Maisema on piispa Arsenin lapsuudenmaisema punarunkoisten mäntyjen lomasta pilkottavine kirkasvetisine järvineen – keltainen puurakennus on hänen entinen koulunsa, mutta on muuttunut koulutalosta hänen kodikseen, koulun laaja hiekkapiha, ”kuin erämaa”, kukoistavaksi puutarhaksi, josta löytää muotoonrakennetun Versaillesin, jopa italialaisen pergolan, mutta myös kasvihuoneen hyötykasveineen. Vanha koulurakennus luokkahuoneinen on kokenut osin suuriakin muutoksia.

Nimi on säilynyt ennallaan: Mäntyrinne on oikeaan osuva nimi, miksipä sitä toiseksi muuttamaan.

 

”Kaikkia ei voi miellyttää”

Istumme talon isossa olohuoneessa, harvemmin käytetyssä, jonka katossa on upea kristallikruunu ja uuniseinällä pitkä täyspuinen sohva, kuljetettu Ruotsiin turvaan 1800 –luvun alussa Suomen sodasta ja nyt jälleen takaisin palannut. Peräseinä täyttyy ikoneista, vastakkaista seinää hallitsee piispa Arsenin melkein päivälleen vuosi sitten edesmenneen ystävän, kuvataiteilija Leena Luostarisen suurikokoinen Strumica -maalaus.

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Kissa Pushkin nukkuu maalauksen edessä olevan sohvaryhmän sohvalla.

Ennen kuin siirtyi hoitamaan Oulun metropoliitan tehtäviä, piispa Arseni saattoi hyvin asustaa myös työviikot Mäntyrinteellä, sieltä ei ole pitkä matka Kuopioon. Nyt tilanne on muuttunut, hän on vähintään viisi päivää viikosta Oulussa.

”Viikonvaihteina ja juhlapäivinä olen aina toimittanut palvelukset”, hän sanoo, kertoo edelleen tekevänsä niin, koska juuri se on hänen mielestään piispan tärkein tehtävä. ”Metropoliitan tehtävien hoitaminen on tietenkin itsenäisempää kuin apulaispiispan työ. Apulaispiispanahan mennään, minne arkkipiispa kehottaa.”

”Eivätkä nekään mitään huonoja aikoja olleet – päinvastoin, oikein hyviä työtehtäviä. Minulla ei ole mitään valittamista. Sanoisin, että nämä piispavuodet, joista on jo kymmenes menossa, ovat elämäni onnellisimmat vuodet. Mutta ehkäpä se johtuu siitä, että olen tosiaankin ollut apulaispiispan pestillä.”

Hän naurahtaa hiukan ja jatkaa:

”Sylkykuppejahan hiippakuntapiispat tietysti ovat, koska he joutuvat tekemään ratkaisuja, jotka koskettavat suoranaisesti ihmisiä, ja silloinhan aina tulee valittamista. Kaikkia ei voi miellyttää.”

”Ja pitäähän ihmisellä jokin venttiili olla – en minä pidä sitä edes pahana. Niinhän se menee, että koira haukkuu seurakuntalaista, seurakuntalainen kirkkoherraa, kirkkoherra oman hiippakunnan piispaa, hiippakunnan piispa arkkipiispaa, arkkipiispa patriarkkaa ja patriarkka toisen patriarkaatin patriarkkaa. Arkkipiispa Paavali sanoi, että kun mennään kalaan, niin otetaan mato mukaan, ja kala syö madon. Ihminen syö kalan ja lopulta mato ihmisen. Tällä tavalla etenee valitusten ja ihmiselämän kierto.”

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Piispan on tuettava alaisiaan

Palaamme piispan tehtäviin, joista Arseni mainitsi jo tärkeimmän, palvelusten toimittamisen.

”Jumalanpalveluksiin kuuluu elimellisenä osana opetuspuhe, koska opettaminen on piispan tehtävä. Oulussa olen ottanut tavaksi, että pidän evankeliumin jälkeen opetuspuheen, mutta liturgian jälkeen pidän toisen, vapaamuotoisemman puheen. Siinä otan esille jonkun tärkeän asian – vain yhden asian, jolla haluan korostaa, että ihmiset kiinnittäisivät tulevana viikkona edes vähän juuri huomiota siihen tai pohtisivat sitä. Tämä kokonaisuus on siis ensimmäinen piispan tehtävistä.”

”Toinen keskeinen tehtävä on tukea henkilökuntaa. Kirkkomme hierarkkinen järjestys rakentuu pyramidimaisesti: ensin on hiippakunnan piispa, piispan alla hiippakunnan kirkkoherrat, joihin piispan tulee pitää yhteyttä. Ja kirkkoherrojen taas täytyy pitää yhteyttä seurakuntansa kakkospappeihin ja kanttoriin. Minä olen pitänyt koko tämän ajan Oulun hiippakunnan kirkkoherroihin yhteyttä kerran kuussa.”

Hän kertoo hoitaneensa tätä yhteydenpitoa jo apulaispiispana Karjalan hiippakunnassa, ja huomauttaa tämän johtuneen arkkipiispan monista muista tehtävistä hiippakuntapiispan tehtävien lisäksi. Vuoden hän arkkipiispan määräyksestä hoiti väliaikaisesti Valamon luostarinjohtajan tehtäviä:

”Tuolloin minä luonnollisesti pidin veljestöön yhteyttä. Kerran viikossa kutsuin vuorotellen nuorimpia asukkaita luokseni, ja kävin heidän kanssaan keskustelun. Siellähän on enemmän perheenomaista, siellä pitää pyrkiä hoitamaan hengellisesti kaikkia perheenjäseniä.”

Palvelukset hän toimitti myös Karjalan hiippakunnassa, kertoo vähän huvittuneena, että jos ei jonakin viikonvaihteena ollut kutsuttu mihinkään seurakuntaan, hän yllätti niin papin kuin kirkkokansankin menemällä ihan omia aikojaan.

”En minä mitenkään vakoilemaan mennyt, mutta sainpahan samalla käsityksen siitäkin, miten opetuspuheet oli valmistettu, koska pidän huolellisen ja hyvän opetuspuheen perusteellista valmistelua erinomaisen tärkeänä ja olen sitä aina papistolle korostanut. Ja saihan siinä nähdä senkin, minkä verran väkeä palveluksissa on, kun ei piispan vierailusta ollut ennakkoon tiedotettu. Vähäisin ilo ei suinkaan ollut seurakuntalaisten tapaaminen – että pääsi kosketuksiin ja keskusteluihin heidän kanssaan.”

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Perinteen ylläpitäminen ja tulkitseminen

Toisena tärkeänä piispan tehtävänä Arseni pitää henkilökunnan tukemista. Se on tietysti yleisestikin ottaen merkittävä asia, varsinkin, kun myös kirkon työntekijöiden keskuudessa nähdään yhä enemmän suoranaista työpahoinvointia, ja ihanteellista olisi, jos piispa voisi kuunnella hyvissä ajoin alaistensa ongelmista – henkilökohtaisistakin – suoraan asianomaisilta.

”Meillähän on pappien ja oikeastaan kaikkien työhön tulevien kohdalla työhön perehdyttäminen ihan poskettoman huonolla tolalla”, hän toteaa.

”Kolmas tehtävä on perinteen ylläpitäminen, mutta ennen kaikkea sen tulkitseminen tämän ajan äänellä. Sehän tapahtuu piispainkokouksissa, kirkollishallituksen kollegion istunnoissa, kirkolliskokouksessa, mutta myös kolumnien ja artikkelien kautta. Kirjoittamissaan teksteissä pitää reilusti uskaltaa sanoa, mikä on kirkon opetus.”

Vakavana hän lopettaa:

”Nämä ovat ne tehtävät. Ei muuta voi olla. Jos näissä pysytään, työtä riittää, ja jos muuta runsaasti hamutaan, jokin näistä keskeisistä jää tekemättä.”

”Päätöksen laatu ei kasva päättäjien määrän kasvaessa”

Kun piispa Arseni nyt hoitaa Oulun metropoliitan tehtäviä ja kun kirkolliskokous lähestyy tuota pikaa, en malta olla kysymättä, miten Oulun metropoliitan vaalissa mahtanee tulla käymään. Arseni hymähtää ja sanoo:

”Niin, jos nytkään metropoliittaa voidaan valita. Viime kirkolliskokoushan teki laittoman päätöksen jättäessään toimen täyttämättä ja perusteli asiaa sillä, että hallinnonuudistusprosessi on hiippakuntien osalta kesken eikä metropoliitan vaalia siksi voitu toteuttaa. En tiedä, missä mallissa tuo valmistelu nyt on, mutta jos se ei ole täysin valmis hyväksyttäväksi, ei metropoliittaa ilmeisesti voida valita tässäkään kirkolliskokouksessa – tai sitten kokousedustajien enemmistön on pyörrettävä viimevuotiset sanansa.”

Joten emme ala keskustella mahdollisista ehdokkaista – ja mitenpä voisimmekaan: niin vapaa ilmapiiri ei ole kirkossa vallalla, että piispaehdokkaat nimettäisiin jo hyvissä ajoin ennen kirkolliskokousta.

Arseni on ehdottomasti sitä mieltä, että olisi sangen hyvä, jos niin tehtäisiin.

”Silloin ehdokkailta voisi ennakkoon kysellä, mitä työssään tulevat painottamaan, miten aikovat hiippakuntaa hoitaa – ja varmasti on paljon muutakin, mitä erityisesti sen hiippakunnan ihmiset haluaisivat tietää mahdollisesta tulevasta piispastaan. Joka tapauksessa piispa valitaan tiettyä hiippakuntaa varten, ja silloin sillä hiippakunnalla tulisi nähdäkseni olla erittäin suuri painoarvo valintaprosessissa.”

Piispa Arsenin puutarhaa

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Tapani mukaan alan tivata, onko oikein ja ortodoksista, että kirkolliskokous valitsee piispat. Arseni myöntää, että perinteen mukaan piispain valinta kuuluu piispainkokoukselle.

”Olen samaa mieltä kuin edesmennyt arkkipiispa Johannes, että päätöksen laatu ei parane päätöksentekijöiden määrän kasvaessa. Mielestäni ihan hyvin voisi piispainkokous valita uudet piispat. Toisaalta piispathan valitaan seurakuntia varten, että yhtä laillahan asia voitaisiin hoitaa vaikka kansanäänestyksellä, jos halutaan toimia täysin demokraattisesti!”

Uudenlainen hiippakuntajako

Kysyn piispa Arsenilta, onko aivan varmaa, että kaikki kolme hiippakuntaa tulevat säilymään. Kaikenlaisia huhuja on kantautunut myös minun korviini. Arseni myöntää, että jotkut ovat väläytelleet jopa yhden piispan mallia.

”Minä olen ehdottomasti kolmen hiippakunnan kannalla. Ensiksikin kanonit edellyttävät, että meillä on kolme hiippakuntapiispaa, jotka voivat muodostaa yhdessä piispojen synodin. Kolmea vähemmällä ei synodia voida muodostaa. Muussa tapauksessa – että piispainkokoukset siis olisivat päätösvaltaisia, pitäisi kutsua aina jostain muualta piispa kokoukseen. Ja kuitenkin tulee – ei nyt ihan kuukausittain – mutta vähintään neljä-viisi kertaa vuodessa tilanteita, joissa piispainkokouksen pitää käydä läpi ajankohtaisia aiheita, tehdä ratkaisuja ja vetää suuntaviivoja. Kyllä kolme hiippakuntapiispaa on ehdoton edellytys.

Itse asiassa olen neljän piispan kannalla. Olen sitä mieltä, että pitää olla apulaispiispa ja kolme hiippakuntapiispaa kuten nytkin. Arkkipiispa joutuu hoitamaan niin monia muita asioita ja tehtäviä hiippakuntapiispan töiden lisäksi, että apulaispiispaa tarvitaan aivan varmasti. Tietysti, jos lähdemme ajattelemaan kirkon rakennetta, ei teologisin vaan maallisin ja taloudellisin perustein, niin riittäisihän meille toki yksi piispa. Mutta niillä perusteluilla meille riittäisi toki myös yksi seurakunta.”

Piispa Arsenilla on myös sangen kiintoisa malli uudeksi hiippakuntien jaoksi, ja tällä esityksellä hiippakuntien väkiluku saataisiin jokseenkin yhtä suureksi:

”Helsingin hiippakunnan voisi muodostaa nykyinen Helsingin seurakunnan alue, joka jaettaisiin tarvittavaan määrään seurakuntia. Arkkipiispan istuin siirrettäisiin Helsinkiin ja titteli olisi Tomoksen edellyttämällä tavalla ´Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa´. Perustelen tätä sillä, että arkkipiispan työ vaatii paljon kokouksia ja ne ovat usein Helsingissä. Hänellä ei myöskään ole yksin aikaa hoitaa alueellisesti suurta hiippakuntaa, joten esittämäni malli olisi nähdäkseni siinä suhteessa ihanteellinen. Nykyistä Oulun hiippakuntaa voisi laajentaa siten, että Karjalan hiippakunnasta lisättäisiin siihen Iisalmen, Rautalammin ja Jyväskylän seurakunnat ja Helsingin hiippakunnasta Lahden, Hämeenlinnan, Turun ja Tampereen seurakunnat. Hiippakunnan uusi nimi voisi olla ´Oulun ja Länsi-Suomen hiippakunta´. Alue olisi luonnollisesti laaja, mutta hoitihan Helsingin piispa aikanaan etelän seurakuntien lisäksi myös Lapin alueen.

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Nykyinen Karjalan hiippakuntaa laajennettaisiin käsittämään poistojen kompetenssina lisäksi Kotkan, Haminan ja Lappeenrannan seurakunnat. Hiippakunnan nimi voisi olla ´Kuopion ja Karjalan hiippakunta´. Tässä esittämässäni mallissa hiippakunnat olisivat jäsenmäärältään jokseenkin samankokoiset. Samalla voisi jakaa piispoille vastuuta kirkon järjestöistä. Nyt kaikilla järjestöillä ei ole esipaimenta tukena. Tässä mallissa voisi myös muuttaa hallintorakennetta niin, että seurakunnissa olisi vain pieni neuvosto, ja valtuusto olisi hiippakunnallinen ja se määrittelisi mm. veroäyrin, joka olisi koko hiippakunnassa yksi ja sama.”

Vuosittain kokoontuva kirkolliskokous

Piispa Arseni näkee nykyisen kirkolliskokouskäytännön toimivan varsin hyvin, erityisesti siksi, että se kokoontuu nyt vuosittain. Kolmivuotiskausittain kokoontuneen kirkolliskokouksen välivuosina edustajat eivät välttämättä enää tarkkaan muistaneet tehtyjä päätöksiä yksityiskohdittain, ja näin kirkollishallituksen kollegio sai melko vapaasti toteuttaa päätökset tahtonsa mukaan.

”Sitä paitsi viimeisissä kirkolliskokouksissa on ollut hyviä edustajia, jotka ajattelevat itse eivätkä kulje kenenkään perässä kuin lammaslauma. Toki joissakin hiippakunnissa ennen kirkolliskokousta edustajat kokoontuvat ennakkoon pohtimaan tehtäviä päätöksiä… ”

Hän korostaa myös nykyisen kirkollishallituksen kollegion hyvää kokoonpanoa – sen merkitystä, että jäsenet todellakin paneutuvat asioihin, eivät lukeudu mihinkään ryhmittymiin ja pyrkivät vakavasti ajattelemaan kirkon parasta.

Kirkko ei saa juuttua nykyhekeen

Piispa Arsenin sydämellä on suurena huolena se, että kirkossamme esimiesasemassa olevat johtajat eivät välttämättä riittävästi keskity suuriin linjoihin eivätkä suunnitelmatasolla elä tulevassa.

”Pitäisi osata johtaa eikä puuttua pikkuasioihin, miettiä, mikä on tuleva eikä juuttua nykyhetkeen, ei kuvitella, että se on tässä nyt. Minusta tuntuu, että tässä on kirkolla paljon toivomisen varaa.”

Hän myöntää, että esimerkiksi seurakunnissa riippuu paljon yksilöstä – onko edellytyksiä semmoiseen suunnitelmallisuuteen.

”Ja mikseipä sama pidä paikkansa piispankin kohdalla – että pyrkiikö suunnitelmallisuuteen ja ymmärtääkö ylipäänsä, mitkä ovat omat tehtävät. Pystyykö priorisoimaan asioita, jotka ovat työn kannalta olennaisia ja pitäytyykö tekemään niitä töitä, mistä saa palkan, vai tekeekö jotain tyystin muuta.”

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Tässä ympäristössä on hyvä elää

Ulkona jyrähtelee komeasti taas. Kissa Pushkin venyttelee sohvassa soreana. Piispa huomaa minun katselevan kiinnostuneena eräitä maalauksia ja kertoo tarinoita niistä ja niiden tekijöistä, joista useimmat ovat hänen henkilökohtaisia ystäviään.

Huomaan, että kirkolliset asiat on käsitelty.

Ja kun ukkosen jyrinä on etääntynyt, pikkuinen sadekuuro kulkenut ohi, lähdemme katselemaan Mäntyrinteen rantaa ja rantasaunaa vilpoloineen. Kissa Pushkin seuraa meitä ohi ruusupensaiden, ohi upeiden perennapenkkien alas järvelle…

 

Hellevi Matihalti

 

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: