Muistan Parasken haltioituneen ilmeen, kun sai laulaa papille –

maalaisnainen Vaskelasta, vanheneva jo, kauneus mennyttä raskaan elämän saatossa.

Mutta miten lauloi! miten itki! miten runonsa synnytti!

Ja sinä olet niin nuori – elämä edessä, elämä nyt! elämää tuskin

ennen on ollutkaan! Kaikki voittava nuoruus – hymyilen hiukan.

Jospa niin vanhenisitkin kuin Paraske, vaimoparka, jonka elämään

hurmio tuli, kun nuoruus oli kaukana, kaukana… ollut vain ponnistuslauta, kuuntelua.