Museokamaa

29/08/2014

Kolumni

(Kuvalähde/Photo: mariaguzenina.net )

(Kuvalähde/Photo: mariaguzenina.net )

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila totesi äskettäin, että ”Suomi ja osittain koko Eurooppa alkaa muistuttaa ulkoilmamuseota, jota meillä ei ole varaa pitää yllä”.

Sana museo on tässä yhteydessä mielenkiintoinen valinta. Museo sana juontaa juurensa muinaisen kreikan sanaan mouseion. Sillä tarkoitettiin paikkaa, joka oli pyhitetty muusille. Museot ovat siis alun alkaen paikkoja, joista on haettu innostusta ja inspiraatiota. Sana inspiraatio sisältää puolestaan ajatuksen hyvällä hengellä täyttymisestä.

Vaikka EK:n Kokkila kutsui Suomea ulkoilmamuseoksi, hän tuskin tarkoitti lausunnollaan sitä, että Suomi muistuttaa paikkaa, josta vierailija ja paikallinen asukki voi hakea inspiraatiota. Vaikka ei tämäkään ole täysin perusteeton näkemys.

Hyvinvointivaltio on monelle maalle vain kaukainen visio siitä mihin pyrkiä. Mahdollisuuksien tasa-arvo on sisäänkirjattuna koulujärjestelmäämme. Päivähoitojärjestemämme on mahdollistanut äitien työssäkäynnin. Vielä toistaiseksi jokaisella suomalaisella on lakiin kirjattu oikeus saada tarpeen mukaiset sosiaali-ja terveyspalvelut, jotka perustuvat tasavertaisuuden ajatukselle. Katuvalomme palavat öisin, rikollisuus on vähäistä. Tiivistettynä, Suomi on aika hyvä maa.

Se, että suomalainen hyvinvointivaltio on pohjaltaan mureneva ei ole seurausta siitä, että meillä on haluttu kehittää yhteiskuntaa pohjoismaisen hyvinvointimallin mukaisesti. Se on seurausta siitä, että me olemme epäonnistuneet tässä tehtävässä. Veronkierto on jo pitkään rapauttanut yhteisesti omistettuja palveluitamme. Puhumattakaan rakenteittemme dynamiikan puutteesta. Kokkilan analogiaa mukaillen, jos museon muusapatsaista käydään napsimassa paloja on ennen pitkää jälkellä kasa romua.

Päämääränä päivitetty hyvinvointiyhteiskunta on enemmän kuin hyvä. Hahmottelutyö siitä miten tuohon päämäärään päästään on kadonnut jonnekin globaalien ongelmien seurannaisvaikutuksien mereen. Ja rehellisyyden nimissä on todettava myös, että yhteiskunnan kehittämisen suunnan näkemyksetkään eivät aina kohtaa, kuten vaikkapa sote-uudistuksen kohdalla on käynyt. Jatkuva riitely siitä, kuinka suuren osan julkisista palveluista pitäisi antaa yksityisen sektorin hoidettavaksi on ollut julkisten palveluiden kehittämiselle lamauttavaa. Ja on samalla antanut syyn argumentoida julkisesti tuotettuja julkisia palveluita vastaan.

Kun joku sanoo hyvinvointivaltiota tai hyvinvointiyhteiskuntaa museokamaksi, mitä hän oikeasti tarkoittaa?

Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjassa Tyyris Tyllerö kertoo oman näkemyksensä sanojen merkityksestä:”Kun minä panen sanan tekemään ylitöitä, maksan sille aina vähän ylimääräistä siitä vaivasta.” Keskutelussa Suomen tulevaisuudesta olisi hyvä alku, jos päästäisiin edes sellaiselle keskustelun tasolle, jossa kaikki tahot kertoisivat rehellisesti, mitä tarkoittavat hyvinvointiyhteiskunnalla. Joillekin se tuntuu olevan pahin kirosana, toisille täyttä museokamaa.

Maria Guzenina

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: