Jospa niin vanhenisitkin vaimo parka kuin Paraske

kirkottaminen

Ei vuosi rakettien paukkeella vaihdu, ei samppanjapullojen

poksahduksella, kun kesä on loppumassa

kesän vihreä kadonnut, linnut

– ja kypsä sato odottaa poimijaansa.

Vielä hiljaista huminaa, vielä puissa lehdet, niiden havina

pysähtyy, kun

kuuluu hiljaista huminaa, ja vuosi vaihtuu uuteen,

rukous kuin suitsutussavu: Suo Herra…

Ei elämä pääty kuolemaan, ei

lohduttomaan itkuun ikävään, sillä Herran on

Herran on maa ja maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on –

niin tämä pieni lapsi, ihmisen alku, ilon tuoja, lahja,

joka on annettu ja Herran kasvojen eteen tuotu,

temppeliin kuin itse Herramme ihmisen

muodossa, niin kuin kirjoitettu on.

Niin vuosi vaihtuu, ei rakettien paukkeella, ei

samppanjapullojen poksahduksella, ei ilolla

kuin varjo vaan.

Uusi alku kuin tämän pienen ihmisen, vuosi vuodelta,

niin vuosi vuodelta varttuu, vanhenee ja

lopussa Paraske, vaimoparka… Jospa

niin vanhenisitkin.

Mutta tuuli puhaltaa missä tahtoo

 

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: