Eduskunnan puhemies odottaa kirkolta rohkeampia kannanottoja

05/09/2014

Haastattelu

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on hyvin vakava miettiessään Syyrian ja Irakin kristittyjen kohtaloa juuri tällä hetkellä. Syyriassa muslimiveljeskunta on jo pitkään kestäneen sisällissodan kuluessa tuhonnut lähes kaikki kristilliset kirkot, osa niistä on muutettu moskeijoiksi, osa otettu muuhun, maalliseen, käyttöön. Mutta tapahtumat ovat kehittyneet yhä mielettömämpään suuntaan. Puhemies huokaiseekin, että sydäntä on kylmännyt, kun on lukenut piiritetyistä kristityistä ja heidän kyläyhteisöistään.

Hän painottaa pakolaisasioiden aina olevan vaikeita.

”Erityisen tarkkaan on syytä miettiä silloin, kun kysymyksessä on ihmisten joutuminen vainotuiksi uskonnon tai etnisyyden takia. Sillä tavalla ei saisi antaa periksi, että toisin ajattelevat – eri tavalla uskovat joutuvat lähtemään pois synnyin- ja asuinseuduiltaan. Ei voi pitää oikeana, että pienempi uskontokunta joutuu jättämään kotinsa ja siirtymään muualle, diasporaan. Pitäisi löytää ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten asumisen rinta rinnan uskonnollisista eroista huolimatta. Tämä on yleinen lähtökohta.”

Tyhjeneekö Lähi-Itä kristityistä?

”Mutta sitten on Syyrian ongelma, ja Irak on aivan oma juttunsa. Tämä uusi islamilainen kalifaatti, joksi se itseään kutsuu, antaa kolme vaihtoehtoa: kääntyminen islamilaisuuteen, veron maksaminen tai pois lähteminen. Se on äärimmäisen julmaa ja täysin mahdotonta hyväksyä tai edes ymmärtää miltään osin. Todellakin sydäntä kylmää, ja pidän aivan perusteltuna näiden vainottujen kristittyjen ottamista tällaisissa olosuhteissa Suomeen.”

”Se on osa meidän inhimillisyyttämme ja lähimmäisestä välittämistämme”, hän sanoo, mutta lisää, että samaan aikaan myös Suomen on yhtä tärkeää osaltansa tehdä työtä tämän äärimmäisen julmuuden loppumiseksi niin Syyriassa kuin Irakissakin.

Isä Heikki Huttunen, toimiessaan vielä Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerinä, esittikin huolestuneen ajatuksen, että kohta koko Lähi-Itä tyhjenee kristityistä?

 ”Tässä on todella käynnistynyt valitettava kehitys Irakin miehityksen jälkeen”, puhemies Heinäluoma toteaa. ”Siihen liittyy koko arabikevät, johon liitettiin ensin paljon toivoa, toivottiin demokratian uutta nousua Pohjois-Afrikassa ja laveammaltikin arabimaissa. Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että se on tuonut mukanaan vain tällaisen suuren kuohunnan ja paljon uudenlaista väkivaltaa sekä terroria. Kristittyjen kärsimykset ovat jääneet aika pienelle huomiolle, koska nämä suuret uutiset ovat kertoneet suuremmasta väkivallasta, eikä se ole hahmottunut nimenomaan kristittyjä koskevana.”

”Mutta tottahan on, että niissäkin maissa, joissa jo oli aika lailla vakiintunutta rinnakkaineloa, on menty huonompaan suuntaan – esimerkiksi Egyptissä. Tämä on hyvin huolestuttava kehityssuunta ja jotta näin ei tapahtuisi, pitää olla uskallusta myös puhua näistä asioista.”

Vakavasti hän kuitenkin varoittaa, että tapahtumista ei pitäisi tehdä uusia uskonsotia, vaikka uuteen terroriin syyllistyvät käyttävätkin uskontoa motivaationa.

”Kyllähän siinä haetaan valtaa omiin käsiin, ja uskonto kelpaa lipuksi, jota heilutetaan tarkoituksen peittämiseksi. Uskonnolla saadaan sympatiaa saman uskoisten keskuudessa, ja näin sen varjolla voidaan tehdä hirmutekoja mutta myös hankkia taloudellisia rikkauksia, kuten terrorijärjestöt ovat tehneetkin.”

Muutosten aika

Samaan aikaan, kun Syyriassa ja Irakissa vainotaan kristittyjä, meillä Suomessa on havaitsevinaan, että oman maamme enemmistö, niin ikään kristityt, on kuin painostuksen alla: milloin otetaan esille Suvivirren liiallinen kristillisyys, milloin vaaditaan tiukkaa vartiointia, ettei koulujen uskonnonopetuksessa tai päiväkodeissa häivähdä mitään uskonnonharjoittamiseen vivahtavaakaan. Joskus tuntuu erityisesti virkamiesten päätöksistä lukiessa, että vähemmistön suojaaminen polkee enemmistön oikeuksia.

Puhemies toteaa tilanteen: hän kertaa sen, mikä myös on yleisesti tiedossa, kuten evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärän vähentyminen, se, että kirkon opetus ei tavoita ihmisiä niin kuin aikaisemmin eikä sitä pidetä yhtä tärkeänä enää. Eletään muutosten aikaa.

”Maallistumisen lisäksi on tullut myös uusia pienempiä uskontokuntia entistä enemmän, ja nämä oikeutetustikin peräävät omia oikeuksiaan. Oikeaa tasapainoa joudutaan siten miettimään, eikä vastausten löytäminen aina ole helppoa ja selkeää – niitä joudutaan miettimään tapauskohtaisesti.”

Hän painottaa voimakkaasti toivettaan evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon vahvasta osallistumisesta keskusteluun:

”On erittäin tärkeää, että keskusteluun tulee eri näkökulmia, koska vain siten turvataan päätöksenteossa se, että osataan ottaa huomioon elämän todellisuus, myös uskovien ihmisten ajatukset ja tunteet.”

 

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Suvivirsi ja perusoikeudet

Hän ottaa esimerkiksi Suvivirrestä käydyn kiihkeänkin keskustelun, jolla on tapana putkahtaa esiin melkein joka kevät.

”Eduskunnan perustuslakivaliokunta otti sen kannan, että Suvivirttä lauletaan kouluissa edelleenkin. Ongelma ei ole eduskunnassa. Täällä on halu säilyttää vanhoja perinteitämme, joista suomalaisen yhteiskunnan menestyminenkin on paljon kummunnut, ja siihen liittyy myös tämä arvopohja. Luulen, että ongelma on viranomaispäässä. Nythän on puhuttu yksilönoikeuksista hyvin paljon, on tullut perusoikeuslainsäädäntöä, ja viranomaisten kohdalla on epätietoisuutta, missä määrin kristinusko voi näkyä onpa sitten kyseessä koulu tai Puolustusvoimat. Monista yksittäisistä esimerkeistä olen nähnyt, että virkamiehet ovat vähän ihmeissään ja siksi valitsevat linjan, joka ei varmasti loukkaa ketään vähemmistöihin kuuluvaa.”

Puhemies huomauttaa, että myös Opetushallituksen ohjeistus kouluille on ollut puutteellinen ja aiheuttanut epävarmuutta. Sama tilanne vallitsee hänen mukaansa kunnan virkamiesten toiminnoissa, kun jopa uimahallivuoroista syntyy erilaisia tulkintoja.

Hänen mielestään kaikesta tästä pitäisi käydä laajempaa keskustelua.

”Sitä ei itse asiassa ole vielä aloitettukaan”, hän sanoo ja jatkaa:

”On erittäin tärkeää, että myös evankelisluterilainen kirkko samoin kuin ortodoksinenkin kirkko tuovat rohkeasti esille omat käsityksensä. Me todella toivomme sitä. Yhteiskunta ja päätöksentekohan on rakennettu niin, että siinä pitää puhua mielipiteidensä puolesta. Näissä vähemmistö- ja perusoikeuskysymyksissä kirkotkin ovat mielestäni vähän vetäytyneet ja olleet arkoja puhumaan käsityksistään. Rohkaisenkin kirkkoja puhumaan käsitystensä puolesta, ja sitten on poliittisten päätöksentekijäin asia pohtia, millainen synteesi eri käsitysten kesken on oikea.”

 Arvotyhjiö – millä se täytetään?

Puhemies näkee yhteiskunnan maallistumisen tulleen voimakkaaksi trendiksi 1960 –luvun tienoilta alkaen. Kun puhumme median suhtautumisesta uskontoja ja erityisesti kristinuskoa kohtaan, hän arvelee nykyisen toimittajapolven ehkä ainakin osittain pitävän perinteistä kristinuskoa jollakin tapaa liian tavanomaisena:

”On enemmän mielenkiintoa vaihtoehtoajatteluun”, hän sanoo. ”Täytyy kuitenkin nähdä, että edelleen olemme kristinuskon opetuksen ja ajattelun läpitunkemia. Vaikka siis maallistumista on tapahtunut, yhteiskuntamme tapa hoitaa asioita ja ihmisten suhtautuminen toisiinsa tulee kristinuskon opetuksista.”

”Tätä voi tarkastella toiseltakin kannalta: kun kristinuskon merkitys on vähentynyt, vanhemmat alkavat olla hukassa lastensa kasvatuksen kanssa. Se on uusi ja todella huolestuttava ilmiö. Jo vuosisatoja ja myös sodan jälkeen vuosikymmeniä lasten kasvatus perustui kristinuskon opetuksille, vaikkei sitä kenties aina sillä tavalla ymmärrettykään. Kyllä se perustui Jeesuksen opetuksiin vuorisaarnassa ja tietysti kymmeneen käskyyn, ja aivan huomaamatta tämä perintö oikeasta ja väärästä, lähimmäisen huomioonottamisesta siirrettiin seuraavalle sukupolvelle.”

 ”Nyt näen yhä enemmän, miten vanhemmat todella ovat hukassa – mikä kasvatuksessa on oikein, mikä väärin, mihin saa puuttua, mitä saa sanoa lapselle. Nykyäänhän hyvin suositun ajattelumallin mukaan lapsen pitää saada tehdä omia valintoja ja lapsen valintoja pitää kunnioittaa. Tällainen johtaa arvotyhjiöön, joka sitten täyttyy mediasta ja mainonnasta ja osasta musiikkikulttuuria.”

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

 ”Kuitenkin kaikki kaipaavat syvempiä arvoja, joiden pohjalta järjestää omaa elämää. Ja juuri tällä alueella toivon kirkkojen opettavan omaa sanomaansa ja siirtävän sitä eteenpäin. Me tarvitsemme aktiivista kirkkoa ja aktiivista julistamista, kristillisten näkemysten puolesta puhumista, ja rohkaisen kirkkoja siihen. Se varmistaa, että päätöksenteossa keskustelu on moninainen ja kaikki informaatio tulee käytettäväksi. Kirkot ovat olleet vähän vaisuja ja varovaisia tässä suhteessa.”

Hengelliset ja maalliset arvot

Otamme esille myös arkipyhäkysymyksen. Monia kristillisiä juhlapyhiä on siirretty viikonloppuihin niiden aikaisemmilta paikoilta. Marian ilmestyspäivää vietettiin perinteisesti maaliskuun 25. päivänä joulun, Kristuksen syntymäjuhlan mukaan. Ortodoksinen kirkko tekee yhä näin – evankelisluterilaisessa kirkossa on palkallisesta vapaapäivästä tämän juhlan kohdalla luovuttu, ja Marian ilmestyspäivää vietettiin esimerkiksi tänä vuonna edeltävänä sunnuntaina, 23. maaliskuuta. Helatorstai, Kristuksen taivaaseen astumisen muistopäivä, siirrettiin välillä viikonlopun tietämiin mutta palautettiin sitten entiselle paikalleen. Arkipyhästä luopumista on kuitenkin väläytelty esiin taas. Kuinka on – voivatko työmarkkinajärjestöt siirtää Kristuksen taivaaseenastumista parilla päivällä?

Puhemies myöntää näissä asioissa hengellisten ja maallisten arvojen törmäävän toisiinsa.

”Hengelliset arvot tulevat kirkon opetuksesta ja siten juhlapyhien merkityksestä – maallisen yhteiskunnan arvot tietysti pitävät tärkeämpänä tuottavuutta ja tehokkuutta, itse asiassa rahaa. On selvää, että maallisen yhteiskunnan ja työnantajan kannalta katsottuna yhtenäisen työviikon tuottavuus on parempi. Toisaalta: miten nämä muutokset muuten vaikuttavat – lisäävätkö ne esimerkiksi yhteiskunnan maallistumiskehitystä ja vähentävät ihmisen hiljentymistä? Ajatellaanpa vaikka sunnuntaita. Opetus kuuluu: pyhitä lepopäiväsi. Mutta nyt, kun kaupat ovat auki sunnuntaisin, on käynyt niin, ettei välttämättä lähdetä ostoskeskuksiin vain ostaminen mielessä vaan siitä on tullut monissa perheissä kuin ajanvietettä. Mennään sinne – ei suinkaan kirkkoon.”

Hän arvelee, että kirkko voi löytää liittolaisia arkipyhäkeskustelussa niistä ihmisistä, jotka haluavat pitää vapaapäivän keskellä viikkoa – vaikkeivat niinkään hengellisistä syistä vaan siksi, että keskellä viikkoa oleva vapaapäivä on heille arvokas.

Vappupäivän siirtämisestä ei kuitenkaan koskaan ole edes keskusteltu?

”Tämä on tyypillinen tilanne, jossa menettely ei ole loogista”, puhemies myöntää. ”Mutta jos saa ennustaa, niin ehkä minä ennustan, että nyt keskustelussa olevat arkipyhät eivät siirry paikaltaan. Siihen eivät vaikuta ainoastaan uskonnolliset syyt, vaan rohkeutta niin sanottujen vapaapäivien poisottamiseen ei kuitenkaan taida riittää…”

(Kuva/Photo : Aristarkos Sirviö )

(Kuva/Photo : Aristarkos Sirviö )

 Kaivataan kiihkotonta keskustelua

Puhemies Heinäluoma ei lämpiä ollenkaan valtion ja kirkon erottamisajatukselle. Hän viittaa muutamiin maihin kuten Yhdysvaltoihin ja nyttemmin myös Venäjään, joissa uskonnon asema ja vaikutus on virallisesta erosta huolimatta erittäin vahva.

 ”Mutta saattaa olla, että valtion ja kirkon suhteessa on isomman keskustelun paikka”, hän pohtii. ”On mietittävä kokonaisuutta, on käytävä läpi muiden maiden esimerkkejä, ja se täytyy tehdä aivan kiihkottomasti. Olen vakuuttunut siitä, että yhteiskunta tarvitsee menestyäkseen vahvoja arvoja, ja jos tavoitellaan täydellistä arvoliberaalisuutta, siitä seuraa loppujen lopuksi paljon pahoinvointia. Mutta miten kirkkojen asema järjestettäisiin – saattaa olla useampia teitä, ja laajempi keskustelu olisi paikallaan. Nyt ratkotaan yhtä asiaa kerrallaan, on se sitten arkipyhäkeskustelu, uskonnonopetus koulussa tai kysymys avioliitosta ja kirkon oikeudesta vihkimiseen. Ehkäpä tässä uutta visionääriä tarvittaisiin.”

Verotusoikeus saattaisi tulla tuohon keskusteluun mukaan myös. Tosin puhemies ei pidä verotusoikeutta sen merkillisempänä asiana kuin tehostettuna automaattisena maksupalveluna.

Hänen mielestään kirkollisveronkantoa muun verotuksen yhteydessä voidaan verrata siihen, miten ammattiyhdistysliike perii jäsenmaksut:

”Tuskinpa ammattiliittojenkaan jäsenmaksuja perittäisiin suoraan palkasta, jos liittoihin kuuluisi hyvin vähän ihmisiä…”

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Tärkeitä osasia keskusteluun

Tuohon suurempaan keskusteluun voitaisiin puhemiehen mielestä liittää kysymys kouluissa annetusta uskonnonopetuksesta, samoin kysymys sotilaspapeista Puolustusvoimissa.

”Yksi mahdollinen lähestymistapa Puolustusvoimien kohdalla on tietysti se, että kun enemmistö kuuluu kirkkoon, on luontevaa, että tällä enemmistöllä on käytettävissään hengellisiä palveluita myös armeijassa. On vaikea nähdä, että siitä olisi haittaa tai kärsimystä kenellekään. Onhan tämä vuosisatainen perinne, joten onko nyt viisautta jättää sitä pois?”

Eikä puhemiehen mielestä ole liioin mitään loukkaavaa, jos sairaalassa kysyttäisiin potilailta näiden kirkosta tai uskontokunnasta:

 ”Haluaako sairas ehkä tavata pappia, haluaako hän hengellisiä palveluita tai keskusteluita. Varsinkin vaikeissa sairauksissa ja pitkäaikaisissa sairaalahoidoissa ihmisen tarve nousta maallisen ja sen sairaudenkin yläpuolelle on tavattoman suuri. Uskolla on merkitys myös parantumisen kannalta, kun ihminen löytää toivoa ja näköalaa parempaan. En näe, että olisi mikään ongelma, jos sairaaloissa nämä asiat tulevat esille.”

 

Hellevi Matihalti

Aristarkos Sirviö

                            

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: