Kirkkolaulu rukoukseen innostajana

02/10/2014

Taide ja kulttuuri

Alustus Oulun hiippakunnan hiippakuntapäivillä 19-21.9.2014 Kajaanissa.

Ehkä olisi hyvä aloittaa miettimällä rukousta ja rukoilemista. Olen kristitty, siispä rukoilen Jumalaa, eikö niin. Uskon ja luotan, että Jumala ottaa rukoukseni huomioon, että siitä on apua.

Millainen rukous?

Miten rukoilen oikein? Kuinka monta kertaa päivässä, kuinka kauan, ja millä sanoilla? Voinko rukoilla ihan mitä vaan? Näitä kysymyksiä pyörittelen päässäni toistuvasti, ja luulenpa, että niin kauan kuin kysyn itseltäni rukoilenko oikein – minulla ei pitäisi olla hätää! En siis suhtaudu asiaan välinpitämättömästi.

Pitääkö olla rukoussääntö, pitääkö rukoilla joka päivä samat rukoukset samaan aikaan, rakentaa rukouksesta rutiini? Ei liene paha asia ollenkaan. Valitettavasti kaikki meistä eivät siihen kykene. Kerron omalta kohdaltani yhden yrityksen tällaiseksi rukoussäännöksi.

Kanttori Kaisa Mönttinen johtaa jumalanpalveluksessa kirkkokansan laulua . (Kuva/Photo : Hellevi Matihalti )

Kanttori Kaisa Mönttinen johtaa jumalanpalveluksessa kirkkokansan laulua . (Kuva/Photo : Hellevi Matihalti )

Opintojen vuoksi ajoin paljon Sotkamo-Joensuu-Sotkamo väliä, 200 km yhteen suuntaan. Sain mielestäni loistavan ajatuksen hyödyntää ajoon käytetty aika siten, että jokaisen vastaantulevan auton kohdalla teen ristinmerkin, jotta Jumala suojelisi autossa matkustavia ihmisiä. Käytäntö toimi jonkin aikaa, kunnes totesin, että on kaikkien kannalta parempi, jos satasen vauhdissa keskityn ajamiseen enkä ristinmerkin tekemiseen! Huomasin myös, että – toisin kuin ristinmerkkiä tehdessä – laulaessa ei tarvitse irrottaa käsiään ratista. Niinpä rukous sai laulun muodon.

Laulaen rukoileva kirkko

Kirkkokuorot kokoontuvat tulevan marraskuun puolivälissä Tampereelle valtakunnallisille kirkkolaulupäiville. Päivien tunnuslauseeksi on valittu ”Laulava Kirkko”. Kuvaako tämä teema vain yhtä viikonloppua, 14-16.11.2014? Kuvaako se vain kirkkokuoroja? Kuvaako se vain musikaalisia ortodokseja? Ei tietenkään, vaan se kuvaa koko maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa! Riippumatta pienen ihmisen kyvyistä tai kyvyttömyyksistä, lahjoista tai lahjattomuuksista,  Kirkko laulaa Jumalan kunniaksi lakkaamatta, vaikenematta, aikojen loppuun asti. Meidän kirkkomme ON laulaen rukoileva kirkko.

Jumalanpalvelus Kajaanin ortodoksisessa kirkossa keväällä 2014. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Jumalanpalvelus Kajaanin ortodoksisessa kirkossa keväällä 2014. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Palataan siis varsinaiseen aiheeseen, kirkkolaulu rukouksen innostajana.

Lähdetään liikkeelle lauantai-illan vigiliapalveluksesta. Se alkaa papin alkusiunauksella, alkupsalmin (kiitospsalmi 104) veisaamisella ja suurella ektenialla, eli rukoussarjalla, jossa rukoilemme yhdessä papin johdolla. Jokaisen lyhyen rukouksen jälkeen laulamme ”Herra armahda”. Tässä jos missä toivoisin seurakuntalaisten yhtyvän omalla äänellään rukoukseen, sanat eivät ainakaan tuota vaikeuksia – Herra armahda! Eikä perusmelodiakaan vaadi laulututkinnon suorittamista. Ektenian jälkeen seuraa ensimmäinen katisma, ”Autuas se mies joka ei vaella jumalattomain neuvossa”, jonka jälkeen pääsemmekin asian – siis rukouksen – ytimeen, avuksihuutopsalmiin (141), josta lauletaan kaksi ensimmäistä jaetta:

Herra minä huudan sinua, kuule minua. | Kuule minua, oi Herra. | Herra, minä huudan Sinua, kuule minua. | Ota korviisi minun ääneni, | kun minä Sinua huudan. || Kuule minua, oi Herra. (Ps.141:1)

Laulaen pyydämme – moneen kertaan toistaen – että Jumala kuulisi meitä, että Jumala kuulisi meidän äänemme. Tämä on ikään kuin ensimmäinen vaihe.

Tämän jälkeen, toisessa vaiheessa, pyydämme rukoukseemme voimaa:

”Nouskoon minun rukoukseni | niin kuin suitsutussavu Sinun kasvojesi eteen, | minun kätteni ylennys olkoon Sinulle ehtoouhri. || Kuule minua, oi Herra.” (Ps.141:2)

Rukouksen aloittaminen

Rukousta ei aloiteta heti tuosta noin vain, vaan ensin pohjustamme aiettamme kääntyä Jumalan puoleen pyytämällä (1) Jumalan huomiota ja (2) vahvistamalla rukouksemme ääntä, jotta se nousisi jumalalliseen korkeuteen.

Kolmannessa vaiheessa pääsemme varsinaiseen rukoukseen, joka seuraa avuksihuutopsalmia:

Esimerkkinä 6. sävelmän sunnuntain avuksihuutostikiira:

”Oi Herra, kaikkialla luomakunnassa Oleva, | minne me syntiset voisimme paeta Sinun kasvojesi edestä? | Taivaassa Sinä itse asut. Tuonelassa Sinä olet kuoleman rikkipolkenut. | Meren syvyyksiinkö? Sielläkin on Sinun kätesi, Valtias. | Sinun turviisi me pakenemme ja lankeamme eteesi hartaasti rukoillen: | Kuolleista ylösnoussut, || armahda meitä.”

Todella tyhjentävästi sanottu, tämän parempaa rukousta on vaikea sanoin sepittää. Luoja on kaikki ja kaikessa, meidän olemisemme riippuu täysin Hänestä.

Kuvassa Kajaanin ortodoksisen kirkon kuoron laulajia. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Kuvassa Kajaanin ortodoksisen kirkon kuoron laulajia. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Nämä lauletut rukoukset, stikiirat, ovat sellaisia, jotka on tarkoitettu kirkkokansan kuunneltavaksi, niiden laulamisesta huolehtii kanttori yksin tai kirkkokuoro. Seurakunta rukoilee ajatuksissaan hiljaisesti, kuunnellen lauletun tekstin sanomaa. Tämä on ihan hyvä ja toimiva tapa, etenkin kun stikiirat vaihtuvat tietyn systeemin mukaan päivittäin, viikoittain ja juhla-aiheen mukaan. Kirkkokansa ei voi tietää mistä löytyvät kulloinkin tarvittavat veisut.

Entäpä sitten kun tuleekin tuttu laulu, vaikkapa Ehtooveisu ”Oi Jeesus Kristus” heti näiden avuksihuutostikiiroiden jälkeen? Kurkistetaanpa kuvitteellisen perusortodoksin ajatuksiin, jotka voisivat mennä suurin piirtein näin: ”Seison kirkossa ja näen, kuinka kanttori kääntyy saliin päin viittomaan. Tunnen sanat ja sävelen, mutta seuraan laulua äänettömästi, ajattelen laulavani. On aika pelottavaa päästää ääntä oikeasti, jos vaikka menee väärin. Kerään rohkeutta ja liityn lauluun, mutta laulan niin hiljaa, ettei vieressä oleva häiriinny.” Tuntuuko tutulta?

Mukana laulamisen merkitys

Ajatellaanpa asiaa oikein kunnolla! Jätänkö ristinmerkin tekemättä sen vuoksi, että se voi mennä väärin? Vältänkö tuohuksen viemistä ikonin eteen, kun en oikein tiedä onko se juuri nyt tässä kohtaa palvelusta sopivaa? Huomaan, että pappi tekee ristinmerkin, teenkö minäkin vai ajattelenko vain tekeväni – ilman, että käteni liikkuu? Vienkö vain ajatuksissani tuohuksen vainajien pöydälle isoäitini kuolinpäivänä? Ketä minä pelkään kun pelkään tekeväni väärin? Tuomitsenko itseni neliraajahalvaantuneeksi kirkossakävijäksi: kädettömäksi, jalattomaksi, äänettömäksi, ruumiillisesti olemattomaksi? Ja lopulta: Kuinka moni jättää tulematta kirkkoon, kun ei ole 100 % varma kuinka siellä pitää toimia?

Tämä oli tietenkin karrikointia. Mutta kuitenkin! Mukana laulaminen omalla äänellä on tärkeää, aivan yhtä tärkeää kuin silmien ristiminen, tuohusten sytyttäminen, maahankumarrukset jne. Ne kaikki ovat rukoustapoja, tapoja pitää Jumalayhteyttä yllä.

Meidän ortodoksinen kirkkomme on sisällyttänyt itseensä valtavan veisuperinteen, lähes kahden tuhannen vuoden ajan pyhät ihmiset ovat antaneet sanallisen muodon kaikille mahdollisille inhimillisille rukousaiheille. Toinen toistaan kauniimmat lauseet – tai epätoivon pohjattomat syvyydet –  saavat soivan muodon palvelusten aikana, mikään inhimillinen ei ole kirkolle vierasta. Kerroin laulavani autolla ajaessani kirkkoveisuja (siis silloin kun nuoriso ei ole kyydissä) ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille muillekin. Tuttujen veisujen rukouksellista arvoa ei lainkaan vähennä, jos niitä laulaa suihkussa, tukkimetsässä, pyykkiä ripustaessa, autoa rassaillessa tai sukkaa neuloessa, päinvastoin: sehän on valtava rikkaus! Tässä muutama ehdotus, kokeilkaa rohkeasti:

”Pelasta, Herra, Sinun kansasi ja siunaa Sinun perintöäsi. Anna Kirkollesi voitto vihollisista ja suojele ristilläsi Sinun valtakuntaasi.”

”Taivaallinen Kuningas, Lohduttaja, totuuden Henki, joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, hyvyyden lähde ja elämän antaja, tule ja asu meissä, ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta, sekä pelasta, Oi Hyvä, meidän sielumme”.

”Sieluni, sieluni, nouse, miksi nukut? Loppu lähenee ja sinä hämmennyt. Heräjä siis, että kaikkialla oleva ja kaikkitäyttävä Kristus Jumala sinua armahtaisi.”

Herra armahda

Ja kuitenkin, rukouksen ydin voidaan tiivistää kahteen sanaan: armahda minua. Se riittää jos mitään muuta ei jaksa. Armahda minua.

Omaa rukouselämää on hyvä pysähtyä miettimään silloin tällöin, esimerkiksi paastoajat tarjoavat tähän oivallisen ajankohdan. Omalla kohdallani myönnän, että on aikoja, jolloin arjen rukous rajoittuu satunnaisiin ristinmerkkien tekemisiin, aikaa keskittyneelle rukoukselle en välttämättä pysty järjestämään, enhän asu luostarissa, vaan kolmen murrosikäisen valtaamassa kodissa (Herra armahda!) Mutta lohdullista on, että kun toimin kanttorintehtävässäni, rukoilen laulaen senkin edestä! Ehkä minut on ohjattu tähän työhön juuri siksi, etten muutoin osaisi rukoilla.

14.9. vietimme Suomussalmen tsasounan praasniekkajuhlaa, Ristin ylentämisen juhlaa. Suomussalmi on pieni taajama itäisessä Kainuussa. Minulla ei ollut vigiliassa eikä liturgiassa vierelläni yhtään kuorolaista. Palvelus lauantai-iltana alkoi ristin siirtämisellä, ja kun ensimmäisen kerran lauloin Ristin troparin, (Pelasta, Herra…) sain ensimmäisen sanan toisesta tavusta mukaani koko kirkkokansan! Kyllä oli todellista juhlaa koko palvelus! Kaikki, jotka halusivat, lauloivat mukana – ja reilulla äänellä – aina kun tuli tuttu veisu. Siinä aremmatkin laulajat varmasti uskalsivat tulla mukaan, kun kansan laulu täytti tsasounan jokaisen kolkan! Kansa rukoili yhdessä laulaen, eikä kanttorille tullut mieleenkään irvistellä liian matalalle molliterssille! Toivon koko sydämestäni, että hän, joka haluaisi laulaa rukouksensa, uskaltaisi sen tehdä, juuri sillä äänellä, jonka on Luojaltaan saanut, ei omaksi vaan Luojan kunniaksi!

 

 

Kaisa Mönttinen

Laulaen rukoileva

 

Väliotsikot toimituksen.

, , , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: