Vainajien muistaminen

05/11/2014

Artikkeli

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

”Sillä jos hän (Juudas) ei olisi odottanut taistelussa kaatuneiden nousevan ylös, niin olisi ollut liikaa ja mieletöntä rukoilla kuolleiden puolesta. Hän myös oli sitä mieltä, että hurskaasti kuolleita odotti mitä ihanin armopalkka. On siis pyhä ja hurskas ajatus rukoilla kuolleiden puolesta, että he vapautuisivat synneistänsä”. ( 2 Makkabilaiskirja 12: 44 – 45.)

Marraskuun alkuun sattuva pyhäinpäivä on kahden eri päivän yhteinen muisto. 1. marraskuuta on katolisessa kalenterissa Pyhäinpäivä ja 2. päivä vainajien päivä. Ortodoksisessa kalenterissa lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai (Dimitrioksen lauantai) on vainajien muistopäivä. 1950-luvun lopulta alkaen on suomessa pyhäinpäivänä vietetty Karjalan valistajien yhteistä juhlaa.

Pyhäinpäivänä ja jouluaattona on viimeisinä vuosikymmeninä lisääntynyt kaunis ja kunnioitettava tapa käydä haudoilla muistamassa poisnukkuneita omaisia.

Ylösnousemuspäivän iltana kulki kaksi murheellista miestä, Luukas ja Kleopas, Emmauksen kylään. Kristus liittyi heidän seuraansa ja illan tullessa meni heidän kotiinsa. Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille.  Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?”

Ne, jotka ovat kokeneet läheisensä menetyksen, ovat murheellisia Emmauksen tien kulkijoiden tavoin. On tyhjää ja lohdutonta. Jos osaisimme täyttää tuon tyhjyyden niillä hyvillä yhteisillä muistolla, jotka pois nukkuneen omaisemme kanssa elimme – ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulki kanssamme. ”

Kuoleman hetkellä ihmiselämä näkyy eräässä mielessä kokonaisuutena ja usein samalla siten, että ikään kuin uudella tavalla pystymme havaitsemaan siinä sen, mikä on olennaista: elämän monisärmäisestä rikkaudesta ja pyrkimysten paljoudesta erottuu elämän ajallisesti päättyessä ikään kuin välittömästi se, mikä tuossa ihmisessä on ollut merkittävää ja hänen elämäntyölleen arvokasta ja pysyvän muistamisen ansaitsevaa.

Omaistemme ja ystäviemme kuolinviestin tullessa meitä muistutetaan oman elämämme päättymisestä ja siksi on syytä yhtyä Mooseksen virren säkeeseen: ”Herra, opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen”. (Ps 90: 12)

Pyhäinpäivänä ja vainajien muistopäivinä eteemme tuodaan Johanneksen ilmestyksen riemuitseva pyhien joukko:

Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: – Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!

Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan sanoen: – Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen.

Yksi vanhimmista kysyi minulta: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?”

Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” Hän sanoi minulle: – Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet”.

(Johanneksen ilmestys 7: 9 – 17)

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

Rakkaus poisnukkuneisiin omaisiimme ja ystäviimme antaa meille täyden oikeuden rukoilla heidän puolestaan: ”Saata, oi Kristus, sinun palvelijasi sielu lepoon pyhien joukkoon. ”

 

isä Johannes

, , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: