Kristillinen avioliittokäsitys – Kenen selitys on luotettava? I osa

08/11/2014

Artikkeli

Avioliitto

Avioliitto ( Piirros: Tarja Lanu )

 

Avioliittokäsitettä on meidän aikanamme käännelty eri asemiin riippuen siitä, kuka sitä tahtoo muokata. Puhutaan tasa-arvoisesta liitosta, avoliitosta, homoliitosta jne. Asiaa voidaankin käsitellä monelta kannalta, mutta jos joku haluaa pohtia kristillistä avioliittoa, hän ei voi sivuuttaa Raamattua ja apostoli Paavalia, sillä ainakin toistaiseksi ekumeenisen kirkon opetus perustuu näihin auktoriteetteihin. Mitä nämä kaksi siis asiasta opettavat?

Tulos riippuu tietenkin siitä, kuka tulkitsee, ja se on meidän aikamme suurin ongelma. Jokainen tahtoo panna lusikkansa selitys-soppaan. Omasta mielestäni tulkinnan täytyy perustua Raamatun kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja alkukielten osaamiseen. Käytän tässä kirjoituksessa pohjana professori Paul Nadim Tarazin kommentaaria korinttilaiskirjeista: The Chrysostom Bible: 1 Corinthians. OCABS 2011.

Vanha testamentti on kirjoitettu nykyiseen muotoonsa hellenistisellä ajalla 300 eKr, jolloin eri kulttuurit sekoittuivat Aleksanteri Suuren ja hänen jälkeensä valtaa pitävien valtakunnassa. Homeroksen eepokset olivat tunnettuja kreikkaa puhuvissa maissa, ja kreikkalainen ja roomalainen jumaltarusto muodostivat tuon ajan ihmisen jumala-käsityksen. Raamattu kirjoitettiin varsin todennäköisesti vastapainoksi tuolle, melko säälimättömälle heroistiselle maailmankuvalle, ja aineistona käytettiin vanhoja heprealaisia tarinoita, jotka osin perustuivat historiaan.

Raamatun tarkoituksena oli osoittaa, että Luoja-Jumala oli ainoa todellinen Jumala, ja hänen tahtonsa on, että ihmiset eläisivät sovussa, arvokkaasti, toinen toistaan kunnioittaen, ja luomakunnan lakien mukaisesti. Tämä näkyy siinä, että Raamatussa kerrotaan ihmisen luomisesta samana päivänä eläinten kanssa (paitsi kalat ja linnut, joilla on ihmisistä riippumaton tehtävänsä), ja he jakavat paitsi maassa olevan ravinnon, myös lisääntymisen tavat ja turvan tarpeen. Lisäksi Raamatun tarinat on kirjoitettu anti-heroistisiksi: omapäinen sankari joutuu yleensä tuhoon (esim. Saul) ja Jumalan tahtoa noudattaville avautuu aina uusi mahdollisuus pelastukseen.

Roomalainen maailma

Ensimmäinen edellytys Paavalin kirjeitten ymmärtämiseen on se, että osataan siirtyä ajassa 2000 vuotta taaksepäin ja kuvitella millaisessa yhteiskunnassa Paavali kirjeitään kirjoitti. Jos siirrämme suoraan ohjeet meidän aikaamme, kuva vääristyy. Oikean tulkinnan saaminen vaatii malttia kuunnella asiantuntijoiden taustoitusta, sillä Paavali ei kirjoittanut meille, vaikka kyllä meitäkin varten. Tämän takia opetus on uskottu Kirkolle eikä kuka tahansa voi selittää sitä luotettavasti omien näkökohtiensa perusteella. Jo ensimmäisinä vuosisatoina Paavalin jälkeen Kirkko alkoi selittää saarnoissaan Uuden testamentin tekstiä ja tämä perinne on säilynyt meidän aikaamme asti. Selittäjillä on yleensä ollut takanaan opintoja alkukielestä ja tekstin taustoista.

Naisen asema oli Roomassa aivan toinen kuin meidän aikanamme. Sitä voisi verrata nykyiseen islamin maissa vallalla olevaan käytäntöön. Varsin usein Paavali käyttää esimerkkinä roomalaista perheenisää, pater familias, jolla oli rajaton valta kaikkiin perheenjäseniin, myös orjiin.  ”Elämän tien kulkeminen”, tuo Vanhasta testamentista peräisin oleva kielikuva, esiintyy Paavalilla usein.

Paavali ei voinut nähdä meidän aikaamme, joten kaikki hänen ohjeensa eivät voi sellaisenaan olla käypiä myös meillä. Hänellä oli kuitenkin mielessä korkeammat aatteet kuin vain maalliset järjestyssäännöt. Siksi hänen tekstinsä on lukemisen arvoista vielä tänäkin päivänä.

Paavalin asema apostolina

(Kuva/Photo: orthodox.com)

(Kuva/Photo: orthodox.com)

Apostoli Paavalista on tullut kirjeittensä tähden kristillisen elämäntavan opastaja. Hänen kirjeensä olivat ensimmäiset kristilliset dokumentit. Evankeliumit ovat syntyneet vasta tarpeesta sitoa Paavalin opetukset Jeesuksen elämään ja opetukseen. Molemmilla on kuitenkin sama suunta ja sisältö.

Mistä Paavali sitten tietää niin varmasti, miten pitää elää ja mitä pitää ajatella Jeesuksesta? Todennäköisin selitys on siinä, että Paavali kuuluu niihin harvalukuisiin ihmisiin, joille on annettu mahdollisuus kurkistaa kuoleman rajan taakse, Jumalan valtakuntaan. ”Tunnen erään Kristuksen oman”, kirjoittaa Paavali, ”joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua.”(2.Kor.12:2-4)

Nykyisin ollaan yksimielisiä siitä, että Paavali puhuu tässä itsestään viitaten Damaskon tiellä saamaansa näkyyn, joka muutti hänen elämänsä (Apt. 9:1-19).  ”Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä, näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä,” hän sanoo galatalaiskirjeessään. (Gal.1:15. Samantapaisia ilmaisuja: Room. 15:15; Ef. 3:2-3)

Nykyisin ovat monet henkilöt kertoneet ja kirjoittaneet omista kokemuksistaan käytyään kuoleman rajan takana, ja ne ovat yhteneväisiä Paavalin kokemusten kanssa. Mikään ei ole enää entisellään, ja ihmisen on vallannut halu täyttää lähipiirinsä rakkaudella. Kriittiset äänet taas muistuttavat, että ihminen voi kokea kaikenlaista unissaan ja hallusinaatioissaan, mutta mikään ei todista sitä, että hän todella olisi käynyt toisessa maailmassa.

Viimeksi on omasta taivasmatkastaan kirjoittanut maineikas aivokirurgi. (Eben Alexander, Totuus taivaasta WSOY 2013).  Hän esittää kysymyksen, johon ei ole vielä vastausta löytynyt: Pystyykö ihminen kokemaan hallusinaatioita tai voiko hän tallentaa muistiinsa mitään, jos hänen aivokuorensa korkeamman tason toiminnot puuttuvat täysin? Ja kuitenkin se, mitä tuo aivokirurgi tuossa tilassa koki, on jäänyt kirkkaasti ja pysyvästi hänen mieleensä – joka ei siis ollut lainkaan toiminnassa. Jos Paavalin aikana oli kirkossa profeettoja, joiden tehtävänä oli opettaa evankeliumin merkitystä tietyssä tilanteessa, niin sellaisia voi olla meidänkin aikanamme, ja jopa aivan toisenlaisissa yhteyksissä kuin osaamme arvata. Ehkä nämä ”paratiisissa käyneet” todistavat profeetan lailla evankeliumin totuudesta tavalla, jota meidän aikamme tarvitsee. Onhan meillä jatkuvasti nouseva uskonnottomien määrä, jotka eivät voi uskoa kuolemanjälkeiseen elämään.

Apostoli Paavalista me tiedämme ainakin sen, että näky ylösnousseesta Kristuksesta muutti kaiken eikä hänelle jäänyt kuin yksi tie kuljettavaksi. Paavali ei kuitenkaan ole mikään ilmestyksen saanut guru, joka kokoaa opetuslapsia ympärilleen voidakseen jakaa näille omia oivalluksiaan. Hän perusti opetuksensa tarkasti Vanhaan testamenttiin, jonka tuntemisessa hänellä oli vahva tausta. Olihan hän fariseus ja maineikkaan rabbi Gamalielin oppilas (Apt. 22:3). Näky kirkasti Paavalille totuuden siitä, miten Jesajan kirjan ennustus Jumalan kärsivästä palvelijasta toteutui Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. (Jes. 52-53)

Se osoitti, miten ihmiskunta oli kutsuttu kasvamaan kohti Jumalan rakkautta Jeesuksen antaman itsensä uhraamisen esikuvan mukaisesti. Kaikki Paavalin eettiset ohjeet ja käskyt kohdistuvat Jumalan tahdon mukaisen elämän viettämiseen rakkauden enentämiseksi. Kaikella on sama päämäärä eikä mitään käskyä anneta ohimennen ”jospa kokeilisitte” – ajatuksella. Tästä syystä Paavalin eettiset ohjeet ovat voimassa aina ja kaikkina aikoina. Joidenkin ohjeitten taustalta voi tosin löytyä roomalaisessa yhteiskunnassa omana aikanaan vallinneita tapoja, jotka ovat aikojen saatossa muuttuneet. Tällainen asia on mm. naisten pään peittäminen jumalanpalveluksessa.

Ihmisviisaus ja Jumalan viisaus (1.Kor. 2-4)

Paavali aloittaa opetuksensa korinttilaisille tekemällä selvän eron ihmisviisauden ja Jumalan viisauden välillä. Mitä ihmisviisaus sitten on?  Se ei ole ns. kirjaviisautta tai filosofien viisautta, sillä nämä ovat yksittäisten ihmisten omia ajatusrakennelmia. Vanhan testamentin viisauskirjallisuus osoittaa, että viisaus on kykyä elää oikein elämän kaikissa vaiheissa. Vain teot voivat osoittaa oikean viisauden, ja ihminen joka elää oikein, osoittaa elämällään oikean viisauden tien. Siksi Jeesusta voidaan nimittää Pyhäksi Viisaudeksi (Hagia Sofia), sillä hän eli Jumalan tahdon mukaisen elämän. Jumalan viisaus on kuitenkin ihmisviisauden yläpuolelle nousevaa, ja sen on Paavali selittänyt saamansa tehtävän mukaisesti.

Paavali on kutsuttu Jumalan palvelijaksi sekä opetuksillaan että elämällään, ja hän on tietoinen siitä, että joutuu itsekin tuomiolle kerran siitä, miten on saamansa lahjan käyttänyt. Hän on laskenut runsaasti perustuksia eli saattanut ihmisiä Kristuksen opetusten piiriin, mutta ihminen itse rakentaa talonsa eli muovaa elämänsä niiden opetusten mukaiseksi joita haluaa seurata. ”Se jonka rakennus kestää, saa palkan.”

Miten sitten tuo talo tulisi rakentaa?  Siihen Paavali jakaa neuvojaan kirjeissään ja lähettää vielä hengellisen poikansa Timoteuksen varmentamaan nämä opetukset.  Paavali osoittaa kaiken aikaa kirjoituksillaan, ettei lopullinen auktoriteetti ole hän itse, vaan ”Kirjoitukset” eli Raamattu. Ja koska Uutta testamenttia ei vielä tuolloin ollut olemassa, Raamatun muodosti Vanha testamentti.  Jos kuulija pitää Jeesusta Jumalan täysivaltaisena lähettiläänä, joka on esitetty Raamatussa ja jollaisena Paavali on hänestä saarnannut, silloin on Paavali ”Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoliksi, valittu julistamaan Jumalan evankeliumia” (Room. 1:1).

Hänen opetuksensa ovat Jumalan opetuksia, joita on syytä seurata, jos mielii päästä perille taivasten valtakuntaan. Kun Paavali kehottaa korinttilaisia seuraamaan hänen esimerkkiään, hän ei tarkoita, että kaikkien pitäisi kulkea hänen jalanjäljissään ja tehdä niin kuin hän tekee. Eihän lapsi voi tehdä samaa kuin hänen isänsä tekee. Paavali lähettää Timoteuksen muistuttamaan korinttilaisia siitä, että evankeliumi opettaa kuulijoita kulkemaan Jumalan valtakuntaan johtavaa tietä. Tien kulkeminen on raamatullinen ilmaisu, jo Vanhan testamentin ajalta, ja se tarkoittaa Jumalalle kelpaavan elämän elämistä.

( Piirros: Tarja Lanu )

( Piirros: Tarja Lanu )

Paavali ei kuitenkaan halua olla kenenkään tuomari, ei korinttilaistenkaan: ”Ihmisten ajatukset syyttävät tai myös puolustavat heitä. Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi ”(Room. 2:16).

Siveettömyys (porneia) seurakunnassa

Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta (porneia), jopa sellaista mitä ei tavata edes pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa kanssa. Ja te vielä pöyhkeilette, vaikka teillä olisi ollut syytä surra ja erottaa joukostanne mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen1.Kor. 5:1-2.

Ensin on syytä tarkastella, mitä sana porneia tarkoittaa Raamatussa.  Porneia esiintyy aina syntilistan kärkipäässä ja porneiaa pidetään myös vakiotyypillisenä syntinä (1.Kor. 6:15-19; Ilm. 17-19). Suomeksi sana porneia on käännetty useimmiten siveettömyytenä, joskus haureutena.

Raamatun porneia tarkoittaa, että ihminen kääntyy pois Jumalasta, jonka kanssa on tehnyt liiton, ja lähtee epäjumala-patsaitten kulttien piiriin odottaen sieltä apua elämänsä vaikeuksiin. Silloin hän hylkää liittonsa Jumalan kanssa ja lähtee ”huoran” eli epäjumalien perään. Se liitto, jonka hän hylkää, on avioliiton kaltainen sikäli, että siihen on astuttu lupauksen (kasteen) kautta, ja näin on tultu osaksi Kristuksen ruumista, samoin kuin avioliitossa puolisot ”tulevat yhdeksi lihaksi”. Se joka hylkää aviolupauksensa, irrottaa itsensä myös Kristuksen ruumiista (kirkosta) ja lähtee porneian tielle, etsimään uutta epäjumalaa ja sen mukana irrallisia suhteita.

Rangaistus epäjumalanpalveluksesta on Vanhassa testamentissa joko kuolema tai erottaminen pois Jumalan kansan yhteydestä. Tämä merkitsee itse asiassa samaa: laki, jossa synnit määritettiin, annettiin erämaassa, ja varma kuolema kohtasi sitä, joka erämaassa joutui eroon omasta heimostaan.

Kolossalaiskirjeessä 3:5 kehotetaan: ”Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys (porneia), saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.” Mikä tahansa muu synti, johon ihminen lankeaa, on viime kädessä anteeksi annettava, koska se ei välttämättä liity uskollisuuden muutokseen, kun taas epäjumalanpalvelus on sitä mitä suurimmassa määrin.

Äitipuolensa kanssa elävästä miehestä Paavalilla on varma mielipide: ”Teillä olisi syytä surra ja erottaa joukostanne mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen”. Hän viittaa silloin Mooseksen lakiin ”Älä myöskään häpäise isääsi yhtymällä kehenkään hänen muista vaimoistaan” (3.Moos.18:8). Paavali katsoo myös olevansa oikeutettu määräämään rangaistuksen, sillä hän yksin on osoittanut olevansa korinttilaisten joukossa ”hengellinen mies” muiden ollessa pelkkiä vauvoja, maitoa juovia: ”Minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin hengellisille ihmisille puhutaan, vaan niin kuin puhutaan vanhan luontonsa vallassa oleville, niille jotka ovat Kristuksen tuntemisessa vielä pikkulapsia”(3:1). ”Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä ja olen kuin paikalla olevana jo päättänyt, mitä syylliselle on tehtävä” (5:3-4), ja Paavali määrää rangaistuksen, jota ei voi alistaa äänestykseen, vaan joka on toimeenpantava hänen määräyksestään: ”Tuo mies on luovutettava Saatanalle lihan tuhoksi, jotta henki pelastuisi Herran päivänä.”. (Uusi suomenkielinen käännös: ”Tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä” on tulkintaa, joka ei vastaa alkutekstin ajatusta.)

Paavali toimii Jumalan tavoin, joka aina haluaa enemmän syntisen kääntymistä kuin hänen kuolemaansa. Jos synnintekijää ei rangaista, tämä saattaa olettaa, että hänen tekonsa on Jumalan silmissä hyväksyttävä, ja jatkaessaan tällä tiellä hän lopulta joutuu ikuiseen kadotukseen Herran päivän koittaessa. Paavalin päätös ei merkitse avionrikkojan perikatoa, vaan mahdollisuutta katua. Paavalin päätös tuomita synnintekijän ”liha”, eli hänen lihalliset tekonsa, mahdollistaa rikkojan muuttamaan tapansa, jolloin hän alkaa toimia Jumalan Hengen mukaisesti, eli hänestä tulee ”hengellinen”. Se puolestaan varmistaa hänen pelastuksensa. Tässä on huomattava, ettei lause kuitenkaan puhu siitä, että syntisen liha tulisi joka tapauksessa tuhoutumaan ja henki itsessään siirtyisi kuolemattomuuteen. Siis tässä ei ole kyse ruumiista ja hengestä ihmisen kahtena osana.

Tämä kohta paljastaa, ettei Paavalin ainoa tarkoitus ollut häätää syntiä tehnyt mies seurakunnan yhteydestä, jotta tälle annettaisiin mahdollisuus katua ja siten pelastua, vaan sitäkin tärkeämpänä hän piti Jumalan seurakunnan säilymistä ehjänä (5:6-8). Paavali viittaa metaforaan seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Hän alkaa sanomalla, ettei uskoville suotua uutta täysivaltaisuuden statusta tule ymmärtää väärin. Sitä ei pidä käyttää omaksi hyödyksi, vaan pikemminkin koko yhteisön hyväksi. Tästä hän puhuu tarkemmin luvuissa 12-14.

Paavali pyrkii sanomaan, että jos suostut kaikkeen, joka on vallassasi ja kätesi ulottuvilla, silloin päädyt oman voimasi orjuuteen etkä pysty huomaamaan onko sinulla todella tahtoa ja voimaa pidättyä joistakin asioista. Toisin sanoen, et pysty tietämään kontrolloitko sinä itse sitä, mitä teet, vai oletko sen kontrolloima, mikä on sallittua ja mahdollista sinulle. Ainoa tapa osoittaa itsellesi, että hallitset itse, on pidättäytyä tekemästä sellaista, joka ei ole yhteiseksi hyväksi.

Näin toimii roomalainen perheenpää eli pater familias, jonka alaisuuteen kuuluivat vaimo, lapset ja muut taloudessa asuvat sekä orjat ja muut palvelijat, joiden hyvinvoinnista tuli isännän pitää huolta – omaksi hyödykseen. Hänen tulee pidättäytyä tekemästä mitään, mikä saattaisi aiheuttaa harmia hänen perhekunnalleen.

Oma ruumiimme, joka on kerran tuhoutuva, ei ole merkityksellinen. Mutta se ruumis, jolla on merkitystä, on Herran Jeesuksen Kristuksen ruumis eli kirkko. Sitä ei tule omistaa siveettömyydelle, vaan Herralle itselleen. Juuri tämän takia siveetön mies tuli poistaa seurakunnan yhteydestä, ettei koko ruumista eli Herran kansaa tulla rankaisemaan sen yhden jäsenen vuoksi. Jos tämän ruumiin jäsenet pysyvät kuuliaisina Jumalalle, silloin Jumala herättää heidät turmeltuneisuudesta samoin kuin hän herätti Herran, joka on tämän ruumiin pää. Uskovien yksittäiset ruumiit ovat todellakin Kristuksen, yhteisön pään, jäseniä. Jäsenillä ei ole vapauksia käyttäytyä porttojen tavoin pään tahdon vastaisesti.

Tehdäkseen asian vielä selvemmäksi Paavali viittaa (6:16) Hesekielin kirjan kuvaan portoista luvuissa 16 ja 23. Tekstistä käy ilmi, ettei Hesekielillä ole mielessä vain ihmisportot – joita nykyään kutsutaan mieluummin prostituoiduiksi – vaan synneistä vakavin: epäjumalanpalvelus. Varoitukset päättyvät nimittäin sanoihin: ”Mutta te joudutte vastaamaan siveettömyydestänne, te saatte sovittaa syntinne, joita teitte, kun palvoitte epäjumalianne. Niin te tulette tietämään, että minä olen Herra” (Hes. 23:49). Baalin, Astarten ja muiden jumalien palvelijoilla oli oma temppeli-prostituutionsa, josta israelilaisia varoitetaan. Kulttiprostituutio on suorastaan synonyymi portolle Vanhassa testamentissa, ja sieltä ovat sen mielleyhtymät siirtyneet myös Paavalin kirjeisiin.

Paavali viittaa myös Raamatun alkukertomuksiin: ”Mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi” (1.Moos.2:24). Alkutekstissä käytetään sanaa liimata, takertua kiinni (dabaq, proskollaomai). Tätä samaa sanaa Paavali käyttää myös yhteydestä porttoon (kollaomai), mutta myös yhteydestä itse Herraan: ”Joka liittyy Herraan, on samaa Henkeä hänen kanssaan.” Kyseessä on kuitenkin metafora, sillä samaa liima-sanaa Paavali käyttää myös lauseessa: ”Olkoon rakkautenne vilpitöntä, vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä” (Room.12:9).

Paavali kehottaa karttamaan huorintekoa erityisesti siksi, että muut synnit joita ihminen tekee, ovat viime kädessä korvattavia, koska ne eivät välttämättä liity tähän Kristuksen ruumiin jäsenyyteen. Synnit, joita tehdään oman ruumiin ulkopuolella (esim. väärän todistuksen antaminen tai toisen omaisuuden himoitseminen), eivät yleensä liity seurakuntayhteyteen. Huorintekijä taas siirtää uskollisuuden Jumalaa kohtaan toisiin jumaluuksiin, ja tämä on rangaistavaa ja johtaa ruumiilliseen erottamiseen Jumalan seurakunnasta.  Huorinteko on syntiä omaa ruumista kohtaan, sillä silloin ihmisen liitos eli liima irtoaa siitä perustasta, jonka muodostaa Kristus Herra.

Paavali muistuttaa meitä siitä, että ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli. Uskovat ovat kiviä Jumalan temppelissä samoin kuin he ovat osa hänen peltoaan (3:9). He eivät kuulu itselleen, vaan ovat Jumalan omaisuutta. Heidät on lunastettu kalliilla hinnalla.  Näin he ovat tulleet ”Jumalan taloudenpidon orjiksi” (Room. 6:22), ja kaikki mitä he tekevät, tulee koitua heidän uuden herransa kunniaksi.  Kielikuva liittyy orjien ostoon roomalaisella torilla ja heidän asemaansa talon Herran, pater familiaksen, palveluksessa.

Raamatussa seksi liittyy joko jälkeläisten tuottamiseen tai huorintekoon. Sen, joka ryhtyy seksisuhteeseen, on oltava valmis myös vastaanottamaan seuraukset eli uuden elämän syntyminen. Seksi oli luotu tätä tarkoitusta varten, samoin kuin eläimillä, eikä nautinnon vuoksi. Koska nykyisin voidaan lasten syntyminen ehkäistä, on seksin tarkoitus vääristynyt ja siitä on tullut enemmän nautinnon väline. Tätä seuraten yhteiskunnan normit ovat liukuneet pois alkuperäisestä. Tätä on helppo kannattaa, koska kukapa meistä ei välittäisi nautinnoista. Koko viihdeteollisuutemme perustuu nautintoihin.

Avioliitto ja lasten syntyminen siitä on siis luomisjärjestyksen mukaista, sitä alkuperäistä ihmisyyttä, jota Raamattu yritti omana aikanaan – ja vieläkin – ihmisille opettaa.

(Jatkuu)

Merja Merras

Kirjoittaja on FT ja itäisen varhaiskirkon dosentti. Hän on julkaissut useita teoksia muun muassa Ortodoksinen elämäntapa ja lukuisia artikkeleita sekä suomalaisissa että ulkomaisissa julkaisuissa.

, , , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: