Koko elämä kirkon palveluksessa

19/11/2014

Haastattelu

Joissakin ihmisissä löytää heti sielunsisarensa – ja niin minulle tapahtui, kun ensimmäisen kerran tapasin Lahja Lökschyn.

Minä olin silloin hyvin uusi ortodoksi. Lahja oli ortodoksiseen perheeseen syntynyt, ortodoksisen kasvatuksen saanut ja kirkosta jo nuorena työnsä ja elämäntehtävänsä löytänyt – ollut Pyhien Sergein ja Hermanin komitean jäsen vuosikaudet. Minut oli juuri valittu komiteaan. Niin me ystävystyimme nopeasti – ja vähin erin opin tietämään, miksi ihan kaikki tunsivat Lahjan.

Loppukesällä tänä vuonna katselimme Lahjan kanssa hänen valokuva-albumeitaan – ja niiden valokuvista puhkesi mielessäni kiehtova tarina siitä, mitä nainen voi tehdä patriarkaaliseksi sanotussa ortodoksisessa kirkossa.

Uskonnonopetusta ja kerhotoimintaa

Salmin pitäjän Lunkulan saaresta Lökschyt joutuivat lähtemään, luovuttamaan palan Karjalaa, ja niin Lahjakin syntyi perheen uudella kotipaikkakunnalla Tuusniemellä, josta perhe muutti Maaningalle vuonna 1947. Kun oli eletty vuoteen 1964, nuori Lahja huomasi olevansa kiertävä uskonnonopettaja, mutta opettajavuosinaan hän toimi myös ONL:n sivutoimisena työntekijänä – oli kerho-ohjaajana lasten- ja nuortenkerhoissa, mutta myös monenlainen leiritoiminta tuli hänelle tutuksi.

Lahja kerho-ohjaajakurssilla. Kuvassa hänen lisäkseen Kalevi Kokkonen, sittemmin Joensuun kirkkoherra, Aki Houtsonen, ONL:n pääsihteeri ja PSHV:n toiminnanjoihtaja sekä ONL:n nuorisosihteeri Marja-Leena Maksimainen. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Lahja kerho-ohjaajakurssilla. Kuvassa hänen lisäkseen Kalevi Kokkonen, sittemmin Joensuun kirkkoherra, Aki Houtsonen, ONL:n pääsihteeri ja PSHV:n toiminnanjoihtaja sekä ONL:n nuorisosihteeri Marja-Leena Maksimainen.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

”Ei siihen aikaan maksettu opettajille toimettomasta kesälomasta palkkaa”, hän sanoo, ”vaan piti olla muuta työtä pitkän loman ajaksi.”

 Valamon leiriltä elokuussa 1970 – näin runsaasti osallistujia leireille kerääntyi kesästä toiseen. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Valamon leiriltä elokuussa 1970 – näin runsaasti osallistujia leireille kerääntyi kesästä toiseen.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Leirejä järjestettiinkin runsaasti, ja tuohon aikaan ne olivat suurleirejä, joihin osallistuivat lapset, nuoret, kristinoppikoululaiset ja partiolaiset. Näiden lisäksi järjestettiin vanhemmille äitileirejä, jotka myöhemmin muuttuivat virkistysleireiksi, niin että miehetkin pääsivät mukaan. Leirit olivat suosittuja – niillä saattoi tavata vanhoja tuttuja ja ennen kaikkea virkistyä arjen työstä. Puroniemi oli luonnollisesti läheinen paikka Lahjalle jo omasta leiriläisajasta, mutta koko maa, kaikki kolme hiippakuntaa, tulivat tutuiksi Rovaniemeä ja Läyliäisissä sijaitsevaa Helsingin seurakunnan leirikeskusta myöten.

Kuvateksti: Eräällä Läyliäisten leirillä vieraili myös tuolloinen Helsingin metropoliitta Johannes, jolle Lahja kertoo leirin ohjelmasta. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Kuvateksti: Eräällä Läyliäisten leirillä vieraili myös tuolloinen Helsingin metropoliitta Johannes, jolle Lahja kertoo leirin ohjelmasta.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

”Eiväthän olosuhteet olleet sitä mitä tänä päivänä”, Lahja muistelee. ”Kenttäkeittiössä keitettiin ruoka ja kannonnenässä syötiin. Ei esimerkiksi Puroniemessä ollut keittiötilojakaan.”

Kuopion seurakuntaan monitoiminaiseksi

Vuonna 1973 Lahjan elämä muuttui. Kuopiossa oli kirkkoherrana isä Niilo Karjomaa, joka ehdotti Lahjalle siirtymistä toimistotyöhön seurakunnan kansliaan.  Alkuaikoina Lahjalle kuului Kuopion seurakunnassa myös juhlien järjestäminen, kerhojen vetäminen ja tiistaiseuroista huolehtiminen.

”Ja aika pian sen jälkeen, kun olin tullut Kuopioon, Valamon luostarissa järjestettiin kirkkoleivän paistokurssi. Seurakunta laittoi minut sinne – ja kyllä minä tein kirkkoleipiä, en vakituisesti, koska se on aikaa vievää työtä, mutta jos yhtäkkiä leivät loppuivat, tein tilapäisesti – samoin silloin, kun etsittiin uutta paistajaa. Opetin myös Kuopiossa muutamia ihmisiä paistamaan kirkkoleipiä.”

 Kirkkoleivän paistokursseilla Valamossa. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Kirkkoleivän paistokursseilla Valamossa. Samalla kurssilla Lahjan kanssa oli myös Lintulasta äiti Varvara.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Talkoolaiseksi Lintulaan

Ja äiti Varvarasta Lahja muistaa ensimmäisen talkoolaiskertansa Lintulan luostarissa, josta sittemmin tuli hänelle tuttu ja rakas paikka.

”Olin menossa talkoolaiseksi Lintulaan niihin aikoihin, kun aloitin Pielaveden seurakunnan uskonnonopettajana. Menin ensin Ilomantsiin vierailemaan tuttavien luona, ja sieltä sitten talkoolaiseksi. Loimalla olin kylässä, eikä Raili Loima päästänytkään minua lähtemään saman tien – ja niin kävi, että minä vuorokauden myöhästyin sovitusta ajankohdasta, milloin piti aloittaa talkoolaisena. Äiti igumenia Antonina ei sitä hyväksynyt, ja minä olin jo ihan varma, että en voi jäädä luostariin… Mutta silloin tuli äiti Varvara ja sanoi, että lähdehän minun mukaan tuonne kasvimaalle. Niin minä jäin Lintulaan. Joittenkin vuosien perästä löysin Lintulan ystävät ry:n, ja olin yhdistyksen sihteerinä kahdeksan vuotta. Tosi paljon teimme äiti igumenia Antoninan kanssa yhteistyötä, niin että tuo myöhästyminen annettiin anteeksi!”

Lahja onnittelemassa igumenia Antoninaa tämän 75-vuotispäivänä yhdessä metropoliitta Leon, Kuopion silloisen kirkkoherran Mikko Kärjen ja rovasti Viktor Railaksen kanssa. Igumenia Antoninan vieressä äiti Varvara. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Lahja onnittelemassa igumenia Antoninaa tämän 75-vuotispäivänä yhdessä metropoliitta Leon, Kuopion silloisen kirkkoherran Mikko Kärjen ja rovasti Viktor Railaksen kanssa. Igumenia Antoninan vieressä äiti Varvara.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

”Igumenia Marinan minä tunsin jo siinä vaiheessa, kun hän oli neuvoston jäsen, Maria Iltola, minua Kuopioon työhön valittaessa”, Lahja jatkaa. ”Olen hänet tuntenut oikeastaan aina, ja hänen kauttaan minä Kuopion seurakuntaan tultuani pääsin palvelemaan arkkipiispa Paavalia. Hän itse oli siellä auttamassa ja pyysi minua talkoisiin, postittamaan Jeesuksen rukous –lehtistä. Myöhemmin olin vastaanotoilla auttamassa ja sitä myöten arkkipiispa Johanneksella ja Leolla. Se työ ikään kuin periytyi – mutta Maria Iltolan kautta minä sinne jouduin!”

Nyttemmin, eläkevuosinaan, Lahja on kahtena kesänä ollut Lintulan luostarissa kirkkomummona ja auttanut muissakin tehtävissä sisaristoa.

”Talkootöihin joutui alusta alkaen monella tavalla osallistumaan, eivätkä kaikki tehtävät suinkaan kuuluneet toimenkuvaan!” Lahja nauraa. ”Mutta jos halusi saada ihmisiä mukaan, niin parhaiten se onnistui, kun itse oli siellä myös.”

Lahja kirkkoherra Matti Sidoroffin, Kuopion toisen papin Mikko Kärjen ja kesäharjoittelijana toimineen pappisseminaarilaisen Timo Mäkirinnan (nykyinen Jyväskylän kirkkoherra) kanssa. Lahja kertoo pappisseminaarin opiskelijoiden toimineen kesäisin kesätyöntekijöinä, koska tuolloin seurakuntatyön harjoittelu kuului opintoihin. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Lahja kirkkoherra Matti Sidoroffin, Kuopion toisen papin Mikko Kärjen ja kesäharjoittelijana toimineen pappisseminaarilaisen Timo Mäkirinnan (nykyinen Jyväskylän kirkkoherra) kanssa. Lahja kertoo pappisseminaarin opiskelijoiden toimineen kesäisin kesätyöntekijöinä, koska tuolloin seurakuntatyön harjoittelu kuului opintoihin.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Mirhantuojanainen

”Heti kun tulin Kuopion seurakuntaan, olin myös hallinnon sihteeri. Siihen saakka valtuutetut olivat joutuneet kirjoittamaan itse pöytäkirjan – useimmiten tähän joutuivat Aki Houtsonen ja Heikki Makkonen. Niinpä isä Niilo kysyi minulta, että syntyisikö ne pöytäkirjat. Minä sanoin, että voisihan sitä yrittää… Niinpä sitten olin valtuuston, neuvoston, kiinteistölautakunnan – kaikkien sihteeri, ja vaaliasiat tulivat lisäksi, kaikki tavallaan tuli siihen, kuuluivat toimenkuvaan! Ja vielä vähän myöhemmin, Mikko Kärjen aikana, olin myös kirkkoherran sihteeri, sekin tuli toimenkuvaan. Kuopion seurakunnassa toimenkuva muuttui muutaman vuoden välein, joten työssä ei todella pitkästymään päässyt. Aina oli edessä uusi tehtävä.”

”Ja kun työnimike oli seurakuntasihteeri, niin se oli tavattoman laaja alue, mitä työhön kuului… Hallinnon ja kirkkoherran sihteeri joutui tekemään myös runsaasti valmistelutyötä.”

Siitä huolimatta Lahja ehti edelleen osallistua talkootyöhön. Kuopion seurakunnassa solmitaan vuosittain kukkaseppele suuren perjantain hautakuvan ympärille, ja sitä myös Lahja on ollut useana vuotena solmimassa, kertoo, että monet tuntevat tuon työn erityiseksi kunniatehtäväksi ja sanovat pääsiäisen alkavan juuri siitä.

Arkkipiispa Johannes antoikin meille nimen Mirhantuojanaiset”, hän naurahtaa. ”Eräs meistä kysäisi, milloin päästään opintomatkalle Kreikkaan, jossa on aivan valtavat järjestelyt kukkien asettelussa pääsiäisen juhlapäiviä varten. Mutta emme me koskaan sille opintomatkalle päässeet!”

Pitkänperjantain hautakuvan seppeleensidontaa Kuopion seurakunnassa. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Pitkänperjantain hautakuvan seppeleensidontaa Kuopion seurakunnassa.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Kauppa matkalaukussa

Myös järjestötoiminta toi paljon työtä ja tehtävää. PSHV:n komitean jäsenet samoin kuin Lintulan ystävienkin jäsenet osallistuivat työntekijöinä niin kesäleireille kuin eri juhliin ja pyhiinvaelluksiin.  Monella pyhiinvaelluksella Sevettiin on Lahja ollut itse mukana, vielä useampia hän on ollut järjestämässä.

”Kun oltiin Lapissa pyhiinvaellusmatkalla, oli aina Lampukka –kauppa matkalaukussa mukana! Kun sitten majoituttiin koululle Sevettijärvellä, avattiin Lampukka -kauppa nurmikolle. Eihän Lapissa ollut sellaista nähtykään. Ja Nellimissä pidettiin niin ikään kauppaa – tällä tavalla saatiin PSHV:n työstä tämäkin puoli esille.”

”Totta kai oli ylimääräistä työtä, kun piti raahata tavaroita sinne ja takaisin, mutta kyllä se niille ihmisille merkitsi tavattoman paljon.”

Mutta nyt ei enää ole yhtään Lampukka –kauppaa, joita parhaimmillaan oli kolme: Kuopiossa, Joensuussa ja Helsingissä.

Lahja oli PSHV:n komitean jäsen 15 vuotta ja on saanut PSHV:n kultaisen ansiomerkin. Tässä kuvassa hän on Lampukka –kaupan tiskin takana yhdessä Kuopion Lampukan silloisen myymälänhoitajan Anneli Häklin kanssa. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Lahja oli PSHV:n komitean jäsen 15 vuotta ja on saanut PSHV:n kultaisen ansiomerkin. Tässä kuvassa hän on Lampukka –kaupan tiskin takana yhdessä Kuopion Lampukan silloisen myymälänhoitajan Anneli Häklin kanssa.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

 PSHV:n 100-vuotisjuhla ja sen seuraukset

Yksi suuria elämyksiä Lahjan elämässä on ollut PSHV:n 100-vuotisjuhla vuonna 1985.  Päätapahtuma järjestettiin Kuopiossa, ja pääjuhlassa oli 5000 juhlijaa. Tasavallan presidentti kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.

”Mutta koko vuosihan oli tuota juhlaa”, Lahja sanoo, kertoo maan seurakunnissa kiertäneestä viestikapulasta ja sitten juhlan jälkeen tapahtuneesta suuresta yllätyksestä.

”Silloin Tallinnan metropoliittana oli Aleksi, ja hän osallistui 100-vuotisjuhlille. Sen jälkeen koko järjestelytoimikunta sai kutsun Tallinnaan häneltä. Kun matkasimme syyskuussa laivalla, isä Viktor Porokara sanoi toivovansa vain sitä, että meidät majoitettaisiin Pühtitsaan…”

”Terminaalissa meitä oli vastassa itse metropoliitta Aleksi valtavan kukkakimpun kanssa ja hän kertoi, että bussi odottaa – lähdemme Pühtitsaan. Ja se oli aivan upea, se matka…”

Kuvateksti: Isä Viktor Porokara, PSHV:n toiminnanjohtaja Jukka Takalo, metropoliitta Aleksi, metropoliitta Leo ja Lahja. Yksi Pühtitsan luostarin lukuisista mehiläispesistä oli rakennettu luostarin kirkon näköiseksi, ja sitä seurue on ihastellut. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Kuvateksti: Isä Viktor Porokara, PSHV:n toiminnanjohtaja Jukka Takalo, metropoliitta Aleksi, metropoliitta Leo ja Lahja. Yksi Pühtitsan luostarin lukuisista mehiläispesistä oli rakennettu luostarin kirkon näköiseksi, ja sitä seurue on ihastellut.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Vielä kerran aivan uutta

Vuoden 2008 alussa Lahja siirtyi Kuopion seurakunnan palveluksesta Suomen ortodoksisen kirkon palvelukseen. Tuolloin aloitti toimintansa Palvelutoimisto Aulis, jota Lahja yhdessä Pia Tuovisen kanssa oli varsinaisesti perustamassa.

Palvelutoimisto Auliksen työntekijät Pia Tuovinen ja Lahja.  (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Palvelutoimisto Auliksen työntekijät Pia Tuovinen ja Lahja.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Pitkäksi työrupeama ei Auliksessa ennättänyt venyä, sillä jo vuonna 2009 Lahja jäi eläkkeelle. Vaan kuten jo aikaisemmin kirjoitin, kirkko ja ortodoksisuus ovat keskipisteet Lahjan elämässä edelleen. Ja kirkko – sehän on omassa pihassa, muutaman askelen kotiovelta. Eikä Lintulaan ole pitkä matka kirkkomummon tehtäviä hoitamaan…

Naisia kirkossa: Lintulan luostarin silloinen igumenia Marina ja nykyinen igumenia Mikaela saapuvat Lahjan eläkkeellejäämisjuhlaan Kuopion seurakuntasalille. (Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

Naisia kirkossa: Lintulan luostarin silloinen igumenia Marina ja nykyinen igumenia Mikaela saapuvat Lahjan eläkkeellejäämisjuhlaan Kuopion seurakuntasalille.
(Kuva/Photo: Lahja Lökschyn kuva-arkisto )

”On erittäin rikasta ja voimia antavaa elää kirkon yhteydessä ja kirkkovuoden rytmissä. Kirkosta ja säännöllisestä jumalanpalveluselämästä saa voimaa ja jaksamista”, Lahja sanoi, kun kesällä 2007 haastattelin häntä – teemana oli tuolloin Nainen kirkossa.

Tänä vuonna Pokrovan aattona Lahjalla oli 70-vuotisjuhla. Tämä on minun myöhästynyt lahjani ystävälleni Lahjalle, naiselle, joka koko elämällään on osoittanut, kuinka nainen voi tehdä kirkon työtä.

 

Hellevi Matihalti

, , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: