Kirkot auki aamusta iltaan!

25/11/2014

Kolumni

DSCN1180

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen avauspuheessaan Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo palautti kirkolliskokouksen  perimmäisten kysymysten äärelle,  vaikka kokouksen asialistalla uudistetaan hallintoa, luodaan kirkon strategiaa ja valitaan uutta piispaa.

Näihin asioihin ei isä esipaimen painavaa sanaansa sanonut.

Hän epämuodikkaasti otti esille vain kaksi asiaa:

”Kirkon näkökulmasta haluan ottaa kantaa myös kahteen muuhun asiaan. Niistä ensimmäinen on mahdollisuus ongelmista keskusteluun.

Kirkko on perustettu Jumalan ja ihmisen välisen dialogin paikaksi. Kirkkorakennukset ovat historiansa aikana olleet aina myös turvapaikkoja väkivallan uhatessa. Kirkon on edelleen oltava paikka, jossa ovet ovat auki ihmisten kohtaamiseen.

Pieni mutta kenties merkittävä asenteiden tarkistus olisi meiltä se, että pitäisimme ainakin kaupungeissa kirkkojemme ovet auki aamusta iltaan.

Nämä kaksi asiaa – kirkko auki turvapaikkana ja väkivallattomuuden periaate – voivat tuntua pieniltä, mutta niiden merkitys hädän hetkenä voi olla ratkaiseva.”

Arkkipiispan sanat löytävät erityisen vaikuttavan kaikupohjan, kun käännämme katseemme Lähi-itään: Irakin alueella on kymmenien kirkkojen ovet suljettu ulkopäin ja sisälle teljetyt kristityt odottavat murhaajiensa langettamaa viimeistä tuomioita.

Näiden kirkkojen ovet ovat kiinni.

Kyllä arkkipiispa tiesi ajatuksen esittäessään ettei Suomen kaupungeissa kirkkojen ovet pysy auki. Siihen ei tarvita väkivaltakoneistoa vaan ovet pysyvät kiinni työaikalainsäädännön ja seurakuntien kireän taloustilanteen vuoksi.

Oli harvinainen kirkolliskokouksen avausistunto.

Arkkipiispan puheeseen vastattiin aluksi haparoivin taputuksin , joihin sitten kuitenkin kaikki yhtyivät. Ehkä hivenen vaivautuneina. Näinhän ei ole tapahtunut miesmuistiin …

Jännityksellä odotan ensimmäisen kaupungin kirkkoherran ilmoitusta, että tämän ajatuksen kyllä toteutamme!

Kokousta seuraavana en mene väittämään , että Pyhä Henki olisi kokoussalissa vaikuttanut. Mutta Paha Henki oli ainakin hetken voimattomana avajaisistunnossa!

Yhden lauseen kirjoitin kalenterini sisäkanteen arkkipiispa puheesta: Kirkko puhuu liturgian välityksellä”

 

Aristarkos Sirviö

 

 

, ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: