Arkisto | marraskuu, 2014

Mihin suuntaan kirkon hallintoa kehitetään?

24/11/2014

0 Comments

Hallinnon kehittämisprosessia käsiteltäessä Anja Lindström käytti kirkolliskokouksen lähetekeskustelussa puheenvuoron, jonka Simeon ja Hanna julkaisee hiukan lyhennettynä.Lindström totesi puheenvuoronsa alussa vuonna 2009 alkaneen hallinnon kehittämisprosessin edenneen kirkolliskokouksen päätöksellä perustettujen työryhmien ohjauksessa. Viimeisin raportti sisältää hänen mukaansa myös sekä toimenpide-ehdotukset että seurannan. Lindströmin mukaan ”kirkollishallituksen esitys ei pitäydy työryhmän raporttiin. Se ei esimerkiksi ota mitään kantaa työryhmän […]

Continue reading...

21 hakijaa Helsingin seurakunnan tiedottajaksi

24/11/2014

0 Comments

Helsingin ortodoksisen seurakunnan tiedottajan sijaisuutta on Simeonin ja Hannan saamien tietojen mukaan hakenut 21 henkilöä, joiden nimiä ei ole ilmoitettu julkisuuteen sen enempää kuin haastatteluun kutsuttujen määrääkään. Sijaisuuden kesto on yhdestä kolmeen vuotta. Sijaisen valinnasta päättänee seurakunnanneuvosto kokouksessaan joulukuun 4. päivänä.    

Continue reading...

Kirkolliskokous aloittaa työskentelynsä Valamon luostarissa

24/11/2014

0 Comments

  Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous alkaa tänään maanantaina Heinävedellä Valamon luostarissa. Kirkolliskokous on kirkon korkein päättävä elin. Piispainkokous kuitenkin käsittelee ja päättää kirkon perinteeseen liittyvistä tulkinnoista ja kanonisista asioista. Piispainkokouksen jäseniä ovat viroissa ja eläkkeellä olevat Suomen ortodoksisen kirkon piispat. Kirkolliskokouksen jäsenet Kirkolliskokouksen itseoikeutettuja jäseniä ovat Suomen ortodoksisen kirkon piispat, KP Karjalan ja koko Suomen […]

Continue reading...

”Älä sano väärää todistusta”

23/11/2014

0 Comments

Parin viikon sisällä tämä lause on kahdesti iskenyt vahvasti mieleeni. Ensimmäinen kerta koski minua itseäni – jotakin sanomaani, tai oikeammin kirjoittamaani. Ei auttanut, että minulla oli todisteena ihan mustaa valkoisella, todellakin: teksti paperilla, ei vain tietokoneen uumeniin säilöttynä tiedostona. Mutta jos niin olinkin kirjoittanut, olin varmasti tarkoittanut toisin. Koska usein tunnen itseni liian vanhaksi taivuttelemaan […]

Continue reading...

Helenan vanhainkodin kirkko vietti 100-vuotisjuhlaansa

22/11/2014

0 Comments

Täsmälleen sata vuotta sitten, perjantaina 21.11.1914, vihittiin Pyhien marttyyrien Veran, Nadezhdan, Ljubovin ja heidän äitinsä Sofian muistolle pyhitetty kirkko Helsingissä Hämeentien varrella. Tuolloin talossa sijaitsi Venäläinen Hyväntekeväisyysyhdistys Suomessa ry:n (VHY) ylläpitämä lastenkoti. Kirkon pyhittämisen toimitti rovasti Dimitri Troitski, ja hänen kanssaan palveli seurakunnan silloinen ylidiakoni isä Valerian Gretschaninoff. Sata vuotta sitten Jumalansynnyttäjän neitseen Marian temppeliin […]

Continue reading...

Säästämisen sietämätön keveys

21/11/2014

0 Comments

Kirkolliskokous alkaa Valamon luostarissa maanantaina 24.11. Tänään, perjantaina, 21.11., ennätti Karjalainen jo ottaa kantaa kokoukseen pohtimalla kokouksen työlistalla olevia säästötoimenpiteitä kirkon taloudellisten kriisien vuoksi. Kun koko maan talous on lievästi sanottuna vinksin vonksin, ei mikään julkinen yhteisö liioin nauti erinomaisesta taloudellisesta kehityksestä. Aivan oikeutetusti Karjalainen kysyykin, millä tavalla kirkko aikoo saada säästöjä siirtämällä arkkipiispan istuimen […]

Continue reading...

Neitsyt Marian temppeliin käynti

20/11/2014

0 Comments

Marraskuun 21. muistellaan ortodoksisessa perinteessä meidän Herramme Äidin käyntiä Jerusalemin temppeliin kasvatettavaksi. Uuden testamentin ulkopuoliset tekstit, Jaakobin Protoevankeliumi ja Pseudo Matteus, kertovat Neitsyt Marian vanhemmasta Joakimista ja Annasta, Marian syntymästä ja elämästä. Joakim ja Anna olivat iäkkäitä ja vailla lasta, tämän vuoksi he kokivat surua ja loukkauksia lapsettomuuden takia. Lapsettomuus koettiin juutalaisessa perinteessä kiroukseksi. Jaakob […]

Continue reading...

Koko elämä kirkon palveluksessa

19/11/2014

0 Comments

Joissakin ihmisissä löytää heti sielunsisarensa – ja niin minulle tapahtui, kun ensimmäisen kerran tapasin Lahja Lökschyn. Minä olin silloin hyvin uusi ortodoksi. Lahja oli ortodoksiseen perheeseen syntynyt, ortodoksisen kasvatuksen saanut ja kirkosta jo nuorena työnsä ja elämäntehtävänsä löytänyt – ollut Pyhien Sergein ja Hermanin komitean jäsen vuosikaudet. Minut oli juuri valittu komiteaan. Niin me ystävystyimme […]

Continue reading...

Matkalla jouluun

16/11/2014

0 Comments

Olemme matkalla jouluun. Lapset laskevat innolla kuinka monta yötä on vielä nukuttava ennen joulua. Joulukalentereiden luukkujen avaaminen on jännittävää. On joulupaasto – adventtiaika, odotuksen aika. Kristuksen ihmiseksi tulemisen juhla on edessä johon joulupaasto haluaisi meitä ohjata. Jokainen meistä kohdallaan tietää sen kuinka hyvin tai huonosti paastoamme. Mutta on syytä kysyä mitä meidän paastomme on? Onko […]

Continue reading...

Kristillinen avioliittokäsitys – Kenen selitys on luotettava? II osa

15/11/2014

0 Comments

OSA Avioliitto ”Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen, mutta haureuden (porneia) välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen […]

Continue reading...