Juopot ortodoksit eli norsu ei unohda

09/12/2014

Kolumni

(Punapukuinen nainen. (Vesivärimaalaus: Hellevi Matihalti )

Punapukuinen nainen. (Vesivärimaalaus: Hellevi Matihalti )

Tämä tapahtui niin kauan sitten, että Tallinnaan mentäessä ja sieltä pois lähdettäessä passit leimattiin. Siinä oli mustaa valkoisella, joka ilmoitti virallisesti asianosaisen oleskelun Viron pääkaupungissa.

Noihin aikoihin minut oli nähty Tallinnassa jossakin hyvin julkisessa paikassa hyvin humalassa. Seurassani oli ollut kaksi herrahenkilöä – toinen vieläpä ortodoksisen papin viittaan pukeutuneena, musta papinhattu päässään. Toisella oli ollut ainakin kuvausrekvisiittaa mukanaan. Me kaikki kolme henkilöä olimme siis hyvin tunnistettavissa, vaikkakaan punaista hattuani ei ainakaan mainittu. Ikävä kyllä.

Meidän oli nähty käyttäytyvän vähintäänkin sopimattomasti.

 x x x

Kuulin tapahtumasta parisen kuukautta myöhemmin. Parisen kuukautta sitä siis oli kerrottu – varmaan ihmetellen, mutta todennäköisesti melko vahingoniloisena. Kuten tällaisilla tarinoilla on tapana, ne värittyvät entisestään kulkiessaan tuttua reittiä kuulijalta toiselle.

Joten se oli muuntautunut entistäänkin siivottomammaksi tullessaan lopulta minun korviini. No, ainakaan en siltä istumalta saanut potkuja työpaikastani.

En enää muista, miltä minusta tuntui, kun kuulin sen. Luullakseni menin peräti sanattomaksi – mutta turha luulo, että sanattomuutta jatkui kovin pitkään.

x x x

Ensinnäkin oli niin, etten juurikaan ole kyseisen pappishenkilön kanssa matkustellut ulkomailla kun en edes kotimaassa.

Toiseksi: minulla oli tuo alkajaisiksi mainitsemani passi, jonka mukaan olin ollut erittäin kaukana Tallinnasta kyseisen häpeällisen tapahtuman aikana.

Kaiken huipuksi herrahenkilötkin olivat olleet Virossa vasta pari viikkoa myöhemmin eivätkä olleet ennättäneet edes pistäytyä sillä julkisella paikalla, missä häpäisyfarssi oli esitetty.

Niin että se siitä.

 x x x

Mutta jatkan tarinaa.

Kuten sanottu: kahdessa kuukaudessa tällainen herkullinen tapahtuma kyllä ennättää levitä laajalle sellaisessa pikkukaupungissa, mikä Helsinki nyt valitettavasti on. Liioin solidaariset osanottajat, jotka sydämensä kyllyydestä kauhistelivat asiaa kuultuaan totuuden – ja ennen kaikkea nähtyään passin, tuon kiistämättömän todisteen – eivät missään tapauksessa halunneet kertoa, keneltä tästä skandaalista olivat kuulleet. He nimittäin olivat kuulleet asiasta ehdottoman luottamuksellisesti eivätkä mitenkään voineet pettää luottamusta.

Mikä on täysin ymmärrettävää.

Kukaan – ei paikallaollut näkijä, ei se, joka kauhuissaan tarinaa ensimmäisenä välitti eteenpäin, saanut pieneen mieleensä tulla kysymään asiaa minulta – tai no: koska käyttäytymiseni nyt oli ollut niin hirvittävän sopimatonta, ei kenenkään mieleen ollut juolahtanut liioin tulla nuhtelemaan minua. Että vielä seurakunnan palveluksessa – että kyllä pitäisi ajatella ensin.

x x x

Lupasivat välittömästi, itse kukin, korjata virheelliset tiedot, kukin omalle luotettavalle lähteelleen.

Niinpä olen varma, että tämä tarina elää yhä jossakin.

Koska niin merkillinen on tämä ortodoksinen yhteisömmekin, ettei tämä tapaus ole ainoalaatuinen.

En minä ole tätä muistanut vuosikausiin – kunhan tuli mieleen nyt, kun huhu kantoi korviini repliikin eräästä ilojuhlasta – tällaisen repliikin:

” Nyt on kostettu juopoille!”

Hymyilin huvittuneena, kun kuulin tuon lauseen. Olin mieltävinäni siitä vähäisiä kaikuja oman säädyttömän käyttäytymiseni salavihkaisesta julkistamisesta.

Jo loppujen lopuksi huhujen levittäjät tietysti pohjaavat tähän vanhaan totuuteen: ei savua ilman tulta.

Niinpä ilo jatkukoon näiden raittiiden ja kaikin puolin esimerkillisten ihmisten elämässä – sitä toivotan.Toivotuksessani yritän olla vilpitön.

 Hellevi Matihalti

 

 

 

 

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: