IL Y A 5: Postmoderni fundamentalismi

10/12/2014

Kolumni

Marc Chagallin lasimaalaus

Kuva/Photo: Marc Chagallin lasimaalaus St. Stephenin kirkossa Mainzissa.

 

“Aito, relevantti tiede ei ole mikään monoliittinen möhkäle eli millään tutkimusalalla ei voida ajatella olevan olemassa fenomenologisesti vain yhdenlaista oikeaa tiedettä.”

Ylläoleva lainaus ei ole edellisestä kirjoituksesta tutun, avoimesti postmoderniksi tunnustautuvan Dale Martinin kynästä lähtöisin, vaan Martinia konservatiivisempaa raamatuntulkintaa ajavan Hannu Pöyhösen käsialaa. [1]

On mielenkiintoista, että avoimesti konservatiivisia arvoja puolustava Pöyhönen käyttää avoimen postmodernia argumenttia kritisoidessaan yliopistoissa harjoitettavaa tieteellistä raamatuntutkimusta.

Pöyhösen kritiikki suuntautuu todennäköisesti juuri Martinin kaltaisia tutkijoita kohden, ja hän argumentoi tekstissään sen puolesta, että erilaisten postmodernien Raamatun lukutapojen sijaan pitäisi yliopistoissakin tulkinnallikseksi perustaksi valita Raamatun lukeminen hengellisten silmälasien läpi, askeesin avulla, kuten ortodoksinen kirkko muutoinkin opettaa.

Pöyhösen argumentin tekee mielestäni ongelmalliseksi se, että siinä liikutaan kahden eri diskurssin alueilla.

Toisaalta, koska argumentoidaan yliopistollisesta raamatuntulkinnasta, tulisi käyttää yliopistollisessa kielenkäytössä yleisesti hyväksyttyjä argumentteja.

Toisaalta Pöyhönen pitää askeettista, kontemplatiivista raamatuntulkintaa arvokkaampana kuin yliopistoissa harjoitettavaa tutkimusta, mikä onkin tietysti ortodoksisen kirkon opettama tapa.

Ongelmana on, että tutkimuksen tekijän pyhittymiseen perustuvaa näkemystä ei voi puolustaa yliopistossa hyväksyttävillä argumenteilla. Tämän ristiriidan Pöyhönen ratkaisee kyseenalaistamalla vallitsevan metodologisen paradigman sen perusteella, että mitään tieteellistä menetelmää ei voi pitää absoluuttisen oikeana tai ainoana tapana tehdä tiedettä – ja sitten valitsemalla kontemplatiivisen näkemyksen tieteelliseksi metodiksi, par excellence.

Lähtökohtia, tai tieteen ja tiedon perusteita, analysoiva ja kritisoiva ajattelu lienee postmodernin ajattelun kantavia voimia. Puhuuhan esimerkiksi postmoderni feminismi siitä, miten patriarkaaliset ajattelurakenteet ovat pesiytyneet miehiseen tieteentekoon ja ne tulee paljastaa. Myös objektiivisen tiedon kritiikki on postmodernismin johtoajatuksia.

On mielenkiintoista, miten postmoderni ajattelu on levinnyt parin-kolmenkymmenen vuoden aikana juuri konservatiivisen ajattelun piirissä. Venäjän konservatiiviseksi julistautuneen valtion politiikka lienee tällä hetkellä paras esimerkki aiheesta (mutta vaatinee aivan oman artikkelinsa). Toinen hyvä esimerkki on postmodernismi uskonnollisen fundamentalismin piirissä. Varsinainen uskonnollinen fundamentalismi lienee Suomessa (vielä?) varsin marginaalinen ilmiö, mutta syntysijoillaan Yhdysvalloissa se elää ja voi hyvin.

Fundamentalismi on saanut nimensä Yhdysvalloissa 1910-luvulla julkaistusta esseekokoelmasta The Fundamentals: A Testimony To The Truth (Perustat: Todistus totuuden puolesta) [2]. Fundamentalismi syntyi reaktiona modernismille ja liberaaliteologialle, ja yksi sen perustavista ajatuksista oli Raamatun kirjaimellinen erehtymättömyys. Tuolloinen fundamentalismi pyrki pitämään kiinni kuvitellusta menneestä ja taistelemaan historiallis-kriittistä raamatuntulkintaa vastaan. Joitakin sen näkyvimpiä ilmentymiä olivat ns. kreationismi-oikeudenkäynnit 1920-luvulla. Fundamentalistinen kristillisyyden tulkinta ei kuitenkaan onnistunut saamaan tuolloin valtavirran hyväksyntää ja sen merkitys jäi vähäiseksi.

Nykyaikainen fundamentalismi argumentoi eri tavoin kuin edeltäjänsä. Kreationismia ei puolusteta kuten aikaisemmin vetoamalla siihen, että Raamatun teksti on lopullinen totuuden mitta. Sen sijaan vedotaan tieteen rajallisuuteen tai erehtyväisyyteen. Voidaan esimerkiksi argumentoida, että evoluutioteorialla ei ole riittävää evidenssiä, vaan älykkään suunnittelun teoria selittää jonkin tietyn yksittäisen ilmiön paremmin kuin evoluutioteoria – huolimatta siitä, että se ei täytä kaikkia tieteelliselle teorialle asetettuja kriteereja, kuten mahdollisuuden osoittaa se vääräksi.

Usein kritiikkiä ja argumentteja esittävät tiedemaailman ulkopuoliset tahot. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma vaan meriitti. Tiedemaailman omien edustajien argumentteja pidetään puolueellisina sen vuoksi, että tieteellinen maailmankuva on heidän ennakkokäsityksensä. Ulkopuoliset tahot ovat sen sijaan puolueettomampia, koska heillä ei tätä painolastia ole.

Se, että näin voi ajatella, perustuu postmoderniin ajatukseen siitä, että ei ole olemassa enää yhtä suurta totuutta, mukaanlukien tieteellinen totuus, jonka kaikki voisivat allekirjoittaa. On paradoksaalista, että juuri tieteellinen maailmankuva itsessään on mahdollistanut tällaisen itseään vastaan kohdistuvan kritiikin esittämisen.

Ilja Sidoroff

 

[1] http://www.kosmas.fi/PDF-files-veljeston%20paasivu/Microsoft%20Word%20-%20Rajauksia.pdf

[2] The Fundamentals, A. C. Dixon, R. A. Torrey (toim.), Bible Institute of Los Angeles, 1910–15

, , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: