Jälkimietteitä kirkolliskokouksesta

12/12/2014

pääkirjoitus

enkeli

Kirkolliskokous oli ja meni, yhtenä monista kohta unohtuneekin, virallisesti hyvässä ja rakentavassa hengessä – paikan päällä seurattuna ainakin sivistyneemmin kuin edellisen vuoden kirkolliskokous.

Mutta kirkolliskokouksen tekemät päätökset jäävät voimaan. Kirkolliskokoushan lakiin perustuen käyttää korkeinta valtaa kirkossa – paitsi kanonisissa kysymyksissä, jotka kuuluvat piispainkokoukselle ortodoksisen tradition mukaan, koska siellä edellytetään olevan kanoninen tietämys.

Päätöksistä tärkeimpänä voi hyvinkin pitää sitä, että ortodoksisen kirkon hallintoa kehitetään hiippakuntakeskeiseen suuntaan. Päätös on selkeästi kirjattu. Käytäntö, jos tai kun, siihen joskus päästään, osoittaa, miten onnistunut se oli, miten se oikeasti käytännössä tulee toteutumaan. Mutta ennen kuin mahdollista toteuttamista voidaan testata, mukaan on otettava myös eduskunta lainmuutosten osalta. Niin suuresta remontista siis on kyse.

x x x

Tässä kirkolliskokouksessa päästiin vihdoin toimittamaan myös Oulun hiippakunnan metropoliitan vaali. Viime vuonna kirkolliskokousedustajain etelän enemmistö edellytti selvitystä hallinnonuudistamisesta ennen piispan valintaa. Ilmeisesti riittävät selvitykset nyt oli saatu, vaikka varsinaisen raportin lisäksi oli myös toisenlainen ehdotus kirkolliskokousaloitteen muodossa. Missään tapauksessa vaaliin ei nyt nähty esteitä, ja se päätettiin toimittaa ilman soraääniä. Myös ekumeeninen patriarkka Bartolomeos tervehdyksessään oli edellyttänyt Oulun hiippakunnan piispan valintaa tässä kokouksessa.

Kuten aina piispaa valittaessa käy, juuri piispanvaalista tulee ikään kuin kirkolliskokouksen kohokohta. Tänä vuonna siihen sisällytettiin lisäksi erityinen yllätysmomentti.

Mutta joka tapauksessa Oulun hiippakunta sai metropoliittansa.

x x x

Piispanvaalista osa kirkolliskokousedustajista aivan ilmeisesti halusi todellisen ja huikean yllätyksen ja onnistuikin siinä erinomaisesti. Tähän onnistumiseen liittyy tosin sangen valitettavaa välinpitämättömyyttä – tai ajattelemattomuudesta aiheutunut kauneusvirhe.

Tiettävästi valituksi tulleelta henkilöltä oli pyydetty suostumusta ainakin kaksi viikkoa aikaisemmin. Siitä huolimatta medialle ei ollut toimitettavana piispainkokouksen nimeämästä yllätysehdokkaasta minkäänlaisia henkilötietoja. Kahdessa viikossa on erittäin runsaasti aikaa laatia CV, joka olisi pitänyt toimittaa medialle heti, kun ehdokkaiden nimet oli julkistettu. Nyt media asetettiin tilanteeseen, jossa vain toisesta ehdokkaasta sai hyvinkin vähäisellä vaivannäöllä esille koko cv:n.

Korostamme, että kyse on ortodoksisen kirkon korkeimman päättävän elimen toiminnasta, joten odotukset ovat sen mukaiset – myös tiedottamisessa.

Tällaisia onnettomia tilanteita ei tietenkään tapahtuisi lainkaan, jos – kuten Simeon ja Hanna on useasti kirjoittanut – mahdollisista piispaehdokkaista keskusteltaisiin kirkon strategian mukaisesti avoimesti ja läpinäkyvästi jo ennakkoon.

x x x

Koska kirkolliskokous on kirkossa korkeinta valtaa käyttävä elin, sen työskentelyä, päätöksiä ja erityisesti vallankäytön prosessia on syytä tarkastella hyvin huolellisesti.

Kertaamme asian kirkolliskokousedustajien vaalista, jota voi pitää näennäisdemokraattisena. Kirkolliskokousedustajia eivät valitse esimerkiksi kirkon jäsenet – seurakuntalaiset – toisin kuin valtiollisissa vaaleissa, joissa kansalaiset valitsevat kansanedustajat suorilla vaaleilla. Seurakuntalaiset eivät valitse edes kirkolliskokouksen valitsijoita, vaan prosessi on tehty erinomaisen mutkikkaaksi:

Seurakuntalaiset valitsevat seurakuntiinsa valtuustojen jäsenet. Valtuustojen jäsenet puolestaan valitsevat kirkolliskokousedustajien valitsijat. Ja vasta nämä valitsevat kirkolliskokousedustajat. Tämän järjestelmän ainoa hyvä puoli on siinä, että se takaa varman taktikoinnin. Se tekee mahdolliseksi vaikkapa sellaisen asian, että ylimmässä päättävässä elimessä, kirkolliskokouksessa, saattaa olla henkilö, joka ei omassa seurakunnassan ole nauttinut niin suurta luottamusta, että olisi tullut valituksi seurakunnanvaltuustoon.

x x x

Toiseksi kirkolliskokousedustajat valitaan hiippakunnittain, jolloin suurimmista hiippakunnista on luonnollisesti edustajia enemmän kuin pienemmistä hiippakunnista. Kirkolliskokouksessa edustajalla on yksi ääni, mikä merkitsee sitä, että suurten hiippakuntien edustajat voivat halutessaan päättää asiat haluamallaan tavalla ottamatta lainkaan huomioon pienempiä hiippakuntia. Viimevuotinen kirkolliskokous oli ääriesimerkki tällaisesta enemmistödiktatuurista.

Esimerkiksi piispanvaalien kohdalla sen enempää Karjalan kuin Oulunkaan hiippakunnalla ei ole mitään mahdollisuuksia valita omaa metropoliittaansa. Vain Helsingin hiippakunnalla on tähän mahdollisuus – aivan kuten sillä on mahdollisuus valita metropoliitat kaikkiin kirkkomme hiippakuntiin.

x  x  x

”Hyvässä ja rakentavassa hengessä” toimineen kirkolliskokouksen päätyttyä saattoi kuitenkin tehdä myös sellaisen huomion, että osa kirkolliskokousedustajista oli suuren hämmennyksen vallassa ja osa riemuitsi siitä, miten kirkkoa on uudistettu.

 Hellevi Matihalti      Aristarkos Sirviö

, , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: