Pyhien Esi-isien sunnuntai

13/12/2014

Saarnavuorossa

( Ikonikuva/Photo: Orthodox.net )

( Ikonikuva/Photo: Orthodox.net )

Jumalansynnyttäjän temppeliin tuomisen juhlasta alkaen olemme veisanneet joulukanonia: ”Kristus syntyy kiittäkää”. Kanonin yhdeksän­nessä veisussa eteemme asetetaan jouluyön suuri salaisuus: ”Näen luolan taivaana. Neitseen kerubi-istuimena. Seimen semmoisena paik­kana, jossa makaa sijoittumaton Kristus Jumala.”

Tämä näky edessämme olemme matkalla kohti juhlaa: Jumalan ihmiseksi tulemisen juhlaa. Päivän evankeliumissa kerrotaan erään miehen laittaneen suuret illalliset, mutta kaikki kutsutut kieltäytyivät.

Kirkko kutsuu meitä juhlaan – Kristuksen syntymäjuhlaan. Liturgian alussa ennen ehtoollislahjojen valmistamista pappi lukee joulun esijuhlan troparin: ”Valmistaudu, Betlehem, avaudu kaikille, Eeden, iloitse, Efrata, sillä elämän puu on versonut luolassa Neitseestä. Hänen povensa on hengellinen paratiisi ja siinä jumalallinen puutar­ha, josta syöden emme kuole Aadamin lailla, vaan tulemme elämään. Kristus syntyy jälleenkorottaakseen muinoin lankeemuksessa turmel­tuneen kuvan.” Tässä on joulun sisältö: Kristus tulee ihmiseksi korottaakseen ihmisen alkuperäiseen jumalalliseen kauneuteen.”

Tätä on Kirkon joulun odotus. Meitä on ohjattu viettämään joulupaas­toa, jokainen meistä kohdallaan tietää sen kuinka hyvin tai huonosti olemme paastonneet. Mutta on syytä kysyä mitä meidän paastomme on? Onko se vain ruokien valikointia, säästämistä sitä varten, että jouluna ruokaa olisi niin, että pöytä notkuisi. Tai jotain muuta? Profeetta Jesaja kirjoittaa: ”Eikö tämä ole paasto johon minä mie­listyn; että avaatte vääryyden siteet, iroitatte ikeen nuorat ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet?

Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy häneltä, joka on omaa lihaasi.” (Js 58.6-7).

Isät puhuvat pahasta paastoamisesta. Pyhän Efraimin paastorukous kuuluu yhtä hyvin joulupaastoon: ”…estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki. Anna minulle: rakkauden, nöyryyden ja kärsivällisyyden henki. Anna minun nähdä minun rikok­seni, etten veljeäni tuomitsisi.” Kristus syntyy uudistamaan meitä.

Ns. joulun odotus vyöryy ympärillämme, mutta silloin me puhumme eri asioista; joulun odotus on kaukana siitä hysteriasta, jota os­tosparatiiseissa meille luvataan. Tätäkö on joulun odotus, että me ostamme itsellemme, tuttavillemme ja omaisillemme kaikkea mahdollis­ta, että tuhlaamme varamme tavaroihin ja ruokaan. Osta nyt, maksa ensivuonna kaikuvat kauppiaitten mainokset.

Tänään, ja joka hetki, meidän on tarkasteltava oman yhteiskuntaelämämme arvoja ja muotoja. Kutsumuksemme kristittynä on asia, jota on joka hetki arvioitava: Olemmeko täyttäneet osamme kristittyinä, olemmeko kantaneet vastuuta tekemisistämme ja tekemättä jättämisis­tämme, otammeko lähimmäistemme hädän ja ahdistuksen omaksemme. Olemmeko vaiti silloin, kun pitäisi huutaa. Olemmeko sokeita ja kuuroja?  TV-mainokset ja naistenlehtien haavemaailma ovat asioita, joita me kuulemme ja näemme, tänäkin jouluna – joka hetki. Onko se myös meidän maailmamme?

Jo nyt, tänään, voimme muuttaa asenteitamme. Voimme lopettaa kiireh­timisen, jättää lahjojen osto sikseen, varmaan joulu on joulu ilman kaikkia ns. jouluruokia. Mahdollisuuksia on monia. Rohkeutta se voi vaatia – vastassa ovat sukulaisemme, ”perinteinen joulunviet­tomme”, naapurit. Mutta jos sittenkin jo tänä jouluna? Nauttisimme jouluaterian vasta juhlapäivänä liturgian jälkeen, käytyämme Pyhällä Ehtoollisella ja viettäisimme jouluaaton Kirkon opetuksen mukaan paastoten. Tästä voisimme aloittaa. Jos me opimme ottamaan juhlan vastaan uudella tavalla – niin huomaamme, että se merkitsee meille paljon enemmän, se on kasvamista Jumalan tuntemisessa – kasvamista omassa kutsumuksessamme. Joulumme on siunattu.

Tänään evakeliumissa meitä kutsutaan illallisille – uskon pitoihin.

Kristus kattaa eteemme Pyhän ateriapöydän. Tässä liturgiassa me saamme kantaa Jumalalle vaelluksemme huonouden, kantaa Hänelle hätämme ja ahdistuksemme, sairautemme ja kipumme, tämän maailman hädän, puutteenalaiset ja sorretut ihmisveljemme, ilomme ja toivomme – kaiken. Kristus syntyy jälleen korottaakseen muinoin lankeemukses­sa turmeltuneen kuvan – tehdäkseen meistä aitoja ihmisiä.

On syytä palauttaa mieleen se, mitä päivän epistolassa sanottiin, ja lukea vähän  eteenpäin: Kol 3: 4 -11,12–17:

Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.  Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa.

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.  Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.  Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia.  Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.  Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.

 

Isä Johannes

, , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: