Joulun valo

24/12/2014

Saarnavuorossa

Hautakyttilät

Yksi inhimillisen elämän kauneimmista piirteistä on jo vuosikymmeniä sitten virinnyt tapa viedä poisnukkuneiden haudoille jouluna palava liekki. Se on riipaiseva vastakohta niille vilkkuville ja välkkyville valoille, joita ns. ”amerikkalainen elämäntapa” meillekin on tuonut – valitettava ja ruma tapa.

Tänäkin jouluna moni sytyttää ensikerran kynttilänsä hiljattain poismenneen omaisensa haudalla. Liian monta kynttilää syttyy niiden haudoilla, jotka poistuivat keskuudestamme liian varhain onnettomuuksien tai oman käden kautta. Liian monta niiden, jotka tuhosivat elämänsä vauhtisokeuden, itsevarmuuden, päihteiden tai huumausaineiden yliannostuksen vuoksi.

Monet kynttilät syttyvät niiden haudoilla, jotka lähtivät täältä sairauden tai vanhuuden uuvuttamina. Jokainen sytytetty kynttilä on rakkauden osoitus ja hiljainen rukous. Jouluna muistot poismenneistä omaisistamme vahvistuvat. Jokainen hyvä muisto on rakas.

Toivon, että meillä olisi samanlainen tunne ja muisto kuin Emmauksen tien kulkijoilla pääsiäispäivän iltana Kristuksen seurassa: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille.”

Kauan sitten nuoruudessani – lähes neljäkymmentä vuotta sitten – kirjoitin runon, jonka tahtoisin omistaa kaikille niille joita kaipaamme:

LIEKIT

Vuoden hiljaisin yö

Jumalallisen salaisuuden yö

 

Tuhannet kynttilät

hautausmailla

valkoisten hankien keskellä

 

Liekit

jotka kertovat

rakkaudesta poismenneisiin

 

Pienet väräjävät liekit

puhtaan

valkoisen lumen keskellä

hiljaisessa yössä

 

Jouluyössä

 

Siunattua Kristuksen syntymäjuhlaa!

Isä Johannes

 

, , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: