Miksi Jumala sallii?

30/12/2014

Kolumni

(Kuva/Photo: Orthodox.net)

(Kuva/Photo: Orthodox.net)

Kymmenen vuotta sitten, Aasian katastrofin jälkeen kirjoitin:

 

Kaakkois-Aasian maajäristys ja sitä seurannut hyökyaaltojen aiheuttama tuho joulun jälkeen tuli jokaisen tietoisuuteen. Päivä päivältä tuhojen ja menetettyjen ihmisten määrä kasvoi, ja kasvaa edelleen. Moni suomalainen oli lähtenyt viettämään lomaa aurinkoon, mutta liian monen vei tuho mennessään. Monissa kodeissa on tyhjää ja hiljaista. On surua ja ahdistusta.

 

Maanjäristykset kuuluvat tuhoisimpiin luonnonilmiöihin. Ne voivat pyyhkiä kartalta kaupunkeja ja surmata hetkessä tuhansia ihmisiä. Ihmisellä ei ole juuri keinoja hallita järistyksiä ja niiden seurauksia. Tuhojen seuraukset ovat inhimillisesti hirveitä:

26.12.2003 Bam, Iran: yli 31 000 ihmistä saa surmansa ja 18 000 loukkaantuu maanjäristyksessä, joka tuhoaa muinaisen Bamin kaupungin Iranissa (6,7 richteriä).
17.8.1999, Koillis-Turkki: yli 15 000 ihmistä menehtyy ja liki 25 000 loukkaantuu (7,4 richteriä).
21.6.1990, Luoteis-Iran: maanjäristys surmaa yli 40 000 ihmistä (7,7 richteriä).
28.7.1976 Tangshan, Kiina: 242 000 ihmistä kuolee ja 164 000 loukkaantuu (7,8 richteriä).

 

Tätä kirjoittaessani myrsky ja veden kohoaminen on tehnyt tuhojaan Pohjois-Euroopassa. Olen itse kokenut kaksi luonnonkatastrofia. Syyskuussa 1999 koin Ateenassa 5,6 richterin maajäristyksen ja saman vuoden jouluna Pariisissa Euroopan yli pyyhältäneen hirmumyrskyn.

 

Ihminen on luonnonvoimien edessä pieni ja avuton. Aasian tuho tuli lähelle ja mykisti meidät, mutta on syytä muistaa, että ihmiset itse joka hetki kylvävät tuhoa. Kun Ruandassa kuoli muutama vuosi sitten kaksi miljoonaa (2 000 000) ihmistä, hyvä kun asia ylitti uutiskynnyksen. Tai se, miten päivittäin kuolee ihmisiä Irakissa, Palestiinassa, Sudanissa ja monessa muussa paikassa – meidän ihmisten aiheuttaman pahuuden seurauksena.

 

Vanhan Testamentin Job menetti kaiken omaisuutensa ja lapsensa: ”Silloin Job nousi ja repäisi viittansa. Hän ajoi päänsä paljaaksi, kumartui maahan ja sanoi: – Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!  Kaiken tämän keskellä Job ei kapinoinut Herraa vastaan eikä syyttänyt häntä.

(Job: 20 – 22)

 

Monet ovat näinä päivinä kyselleet ja syyttäneet: Miksi Jumala sallii? Ei Jumala salli tahi aiheuta luonnon katastrofeja, ne kuuluvat tähän luomakuntaan.

 

Juutalais-kristillisessä ajatusmaailmassa on aina korostettu sitä, että Jumala jää monella tavalla salaiseksi. Salattu Jumala kyllä ilmoittaa tahtonsa, mutta ihminen ei kykene ajatuksillaan ymmärtämään Häntä, joka on kokonaan olemassaolomme tuolla puolen.

Jumala on tilassa ”ei mitään”, koska hänen olemassaolonsa ei ole sitä olemassaoloa, jonka lainalaisuuksien alle Hän on luonut tämän maailman. Jumalan olemassaolo on paljon rikkaammassa todellisuudessa.

Ei ateisti eikä kristitty voi paikallistaa Jumalan asuinsijaa tähän todellisuuteen. Ja juuri siksi Jumala voi olla läsnä kaikkialla tässä todellisuudessamme. Ihminen siis yrittäessään etsiä vastauksia kärsimyksen ongelmaan tekee vaarallisen matkan Salatun Jumalan maailmaan.

Tämän päivän maailmassa teologi, joka uskaltautuu tunkeutumaan Salatun Jumalan maailmaan pohtimaan kärsimyksen ongelmaa, voi aikaansaada paljon pahaa. Hän voi tuoda mukanaan ihmisille näkemyksen, joka kylvää kuolemaa. Tällainen sanoma voisi olla esimerkiksi se, että tulvakatastrofissa kuolleet olivat syntisiä ihmisiä ja ansaitsivat kuoleman.

Raamatun kirjoitukset varoittavat tällaisesta teologiasta. Jobin ystäviä kritisoidaan ankarasti, kun he yrittivät tehdä Jobista ihmisen, joka syntiensä tähden kärsii. Jeesus varoitti myös aikalaisiaan kuvittelemasta, että sortuneen tornin alle hautautuneet ihmiset olisivat olleet muita syntisimpiä.

Kärsimys ajaa ihmisen sellaiseen pimeyteen, jossa hänen korvansa eivät enää kuule Jumalan puhetta, hänen silmänsä eivät näe Jumalan kasvoja eikä hän tunne Jumalan läsnäoloa.

Ahdistuksessaan Job tarrautuu kiinni Jumalaan ja on varma, että hän vielä kerran saa nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!” (Job 19:25–27). Jumala herätti Jobin uskon. Kärsimyksen pimeydessä ja hiljaisuudessa Jumala on läsnä, vaikka kärsijä ei häntä näe, kuule tai tunne. Tässä pimeydessä Jumala itse tekee sen työn, joka jää tekemättä. Jumala herättää uskon.

Kirkon rukous: ”Vielä rukoilemme, että Jumala varjelisi… kaikkia kyliä, kaupunkeja ja maakuntia nälänhädästä, kulkutaudeista, maanjäristyksestä, vedentulvasta, tulesta, miekasta, vieraiden kansojen hyökkäyksestä ja kansalaissodasta…” on tänäänkin ajankohtainen.

 

Isä Johannes

, , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: