Herran kasteen ja Jumalan ilmestymisen juhla

06/01/2015

Saarnavuorossa

 

Kreikkalainen ikoni 1600-luvulta : Tietäjien kumarrus. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Kreikkalainen ikoni 1600-luvulta : Tietäjien kumarrus.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Epifania, teofania, Vieristä, Trettondagen, Herran kasteen juhla, kolmen kuninkaan juhla tai loppiainen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Teofaniaksi tai epifaniaksi kutsutaan juhlaa, jota vietetään tammikuun kuudentena päivänä. Suomalaisessa perinteessä se on saanut melko vähättelevän nimen: loppiainen, koska suomalaiset ovat ajatelleet tämän juhlan olevan joulunajan päättäjäisjuhla. Meidän yhteiskunnassamme tämä juhla vielä näkyy, mutta monissa Euroopan maissa päivä juhlana on kadottanut lähes täysin merkityksensä. Epifania tarkoittaa kreikkalaisessa mytologiassa jumalan “ilmestymistä” tai “nähtäville tulemista”. Teofania (Bogojavlenie, slaav.) merkitsee nimenomaan Jumalan ilmestymistä, ja on terminä Syyrian varhaisten kristittyjen kehittämä, minkä termin vuorostaan suuret kirkkoisät toivat kreikankieliseen käytäntöön.

Nykyisin juhlan teemana on lännen kirkoissa kolmen itämaan tietäjän saapuminen Jeesus-lasta kunnioittamaan, vaikkei Raamatussa mainitakaan tietäjien lukumäärää. Idän ortodoksisissa kirkoissa vietetään taas Herran kasteen juhlaa.  Molemmat aiheet ovat peräisin samasta juhlasta.  Mutta mistä ja miksi tammikuun kuudes? Uskonnonhistoriallinen malli selittää päivämäärän olevan lainaa pakanallisesta juhlasta.  Aiheesta kiinnostuneina kristittyinä voimme vain kysyä, voiko kristillisen juhlan alkuperä olla näin.  Vastaus on ei, mutta miksi se on ei, on oman juhlan varhaisen syntyhistorian tulosta.  Tästä löytyy runsaasti tutkimustulosta.

Kirkkoisä Klemens Aleksandrialainen (k. noin 215) kirjoittaa kuudes tammikuuta vietettävästä Kristuksen kasteen juhlasta. Tätä pidetään varhaisimpana mainintana epifaniajuhlan olemassaolosta. Ja yleensähän kristityt eivät omaksuneet itselleen pakanallisia juhlia eivätkä niiden käyttäytymismuotoja.  Kirkko pyrki säilyttämään vanhat suuret raamatulliset juhlat: pääsiäisen, helluntain, lehtimajan juhlan. Nehän olivat myös suuria pyhiinvaellusjuhlia, joiden aikana käytiin Jerusalemissa.

Juutalaisen tradition mukaan maailma luotiin nisan-kuuukauden alussa, sen kuutena ensimmäisenä päivänä. Adam luotiin kuudentena, ja tälle paralleelina myös Kristus, uusi Adam, saa alkunsa nisan-kuukauden kuudentena päivänä.  Maailmaan hän syntyy yhdeksän kuukautta myöhemmin eli kanun-kuukauden kuudentena, mikä vastaa tammikuun kuudetta.  Efraim Syyrialainen, vuonna 373 kuollut merkittävä Syyrian kirkon opettaja, on varma kuudennesta päivästä tammikuuta kristillisen epifaniajuhlan ajankohtana.  Hän ei ollut keksinyt sitä itse, vaan on selvästi perinyt päivämäärän olemassa olleesta juutalaisesta traditiosta, sillä Syyrian kirkolla ja juutalaisuudella on vahvat keskinäiset siteet.  Efraim antaa lukijoilleen myös vinkin, jonka avulla on yksinkertaista laskea juhlan oikea aika monien erilaisten kalenterien kulttuurissa:

“Aurinko voitti ja muodosti symbolin niistä asteista, joita pitkin se nousi. Siitä, kun se alkoi nousta, on kaksitoista päivää ja tänään on kolmastoista: mikä täydellinen symboli Pojan syntymälle ja hänen kahdelletoista (opetuslapselleen)!” [Efraim Syyrialainen: Hnat. 5:13]

Näyttää melko ilmeiseltä, että molempien syntymäjuhlien – joulun ja epifanian – päivämäärät kumpuavat juutalaisista laskutavoista.  Epifanialla oli aluksi merkittävä asema luultavasti siksi, että sen vietto oli vanhastaan tuttua Rooman valtakunnan itäisissä provinsseissa, erityisesti Jerusalemissa, jonka perinteitä noudatettiin normina. Kristityillä oli tapana katsoa Jerusalemin suuntaan etsiessään sopivia käytäntöjä uskon olemuksen ilmaisemiseen.  Lännessä juutalainen perinne noihin aikoihin oli vierasta.

Tämä kaikki edellä oleva tänäkin vuonna vietettävän epifanian taustaksi.  Ja varsinkin sen vuoksi, että YLE:n TV 1:ssä 3.1.2015 esitetty Pisara-ohjelma tarjosi jälleen protestanttista 1800-luvun myyttiä, kuinka kristillinen epifaniajuhla on kehittynyt muinaisesta egyptiläisestä Aion-jumalan juhlasta.  Tämän myytin ovat vanhan kirkon piirissä vaikuttaneet ja vaikuttavat ortodoksiset ja roomalaiskatoliset tutkijat ja teologit aikoja sitten kumonneet.  He ovat todenneet, että esim. kristillisellä joulujuhlalla tai epifaniajuhlalla ja pakanallisilla juhlilla ei ole mitään tekemistä keskenään.

 

Kristuksen kaste. (Ikonikuva/Photo: ortodox.net)

Kristuksen kaste. (Ikonikuva/Photo: ortodox.net)

Meidän aikanamme Jumalan ilmestymisen ja Herran kasteen juhla voidaan ymmärtää kirkon liturgisesta perinteestä käsin, jumalanpalvelusteksteistä. Jumalanpalvelustekstit ovat myös ortodoksisen kirkon virallista oppia. Eräät juhlan stikiirat ja kanonin tropari kiteyttävät asian seuraavasti:

Tänään taivaan ja maan Luoja tulee Jordanille kastettavaksi. Synnitön pyytää puhdistusta puhdistaakseen maailman vihollisen eksytyksestä.  Palvelija kastaa kaikkien Valtiaan ja vedellä pestään koko ihmissuku.  Sen tähden huutakaamme Hänelle: Oi luoksemme tullut Jumala, kunnia olkoon sinulle. (Virrelmästikiira)

Juhlan kanonin on kirjoittanut pyhä Kosmas Majuman piispa (Johannes Damaskolaisen veli). Kanonin tropari opettaa: Ylistä sieluni, Jordanille kastettavaksi tullutta.  – Lankeemustaan katuva Adam huusi: “Tule nyt, Daavid, hengellisesti uudistuneitten joukkoon! Kaikki lähestykööt Jumalaa uskossa huutaen: Valistukaa!”   Herra kuuli Adamin huudon ja uudisti Jordanilla katoavaisen ihmisluonnon.

 

Ortodoksisen kirkon vuotuisessa Teofanian juhlassa voimme puhua oman henkilökohtaisen kasteenliittomme uudistamisesta.  Juhla muistuttaa, miten meidät pyhässä kasteessa on kutsuttu katoavaisuudesta katoamattomuuteen.  Olemme saaneet mahdollisuuden osallistua Jumalan kirkastamasta ihmisyydestä.  Theosis, jumaloituminen, pyhittyminen on alkanut kohdallamme. Tämä Jumalan lahja, mahdollisuus on läsnä joka päivä elämässämme.  Meiltä kysytään: annammeko tuon mahdollisuuden toimia itsessämme.  Tämä on jokapäiväistä kilvoittelua, johon kirkon juhlakausi on meitä valmistanut.  Se on toisten ihmisten huomioimista, rukouselämän syventämistä, oman Jumalayhteytemme uudelleen löytämistä.

Kristus, totinen Valkeus, ilmestyy ja valistaa koko maailman. Hän, joka on kaiken puhtauden yläpuolella, ottaa kasteen yhdessä ihmisten kanssa ja pyhittää veden sieluja puhdistavaksi.  Tämä ihme tapahtuu maan päällä, mutta sen merkitys on taivaitakin korkeampi.  Puhdistuksen kautta saamme pelastuksen, veden kautta hengen, upotuksen kautta me kohoamme Jumalan tykö.  Ihmeelliset ovat Sinun tekosi, Herra! Kunnia olkoon sinulle! (Kiitosstikiira)

 

Isä Olavi Merras

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: