Kymmenen vuotta piispana

22/01/2015

Haastattelu

Piispa Arseni

Liturgia, jossa uusi piispa sai vihkimyksensä, on päättymässä ja kirkkovieraat tulevat suutelemaan ristiä ja toivottamaan samalla monia vuosia vastavalitulle Joensuun piispalle. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Tammikuun 23. päivänä 2005 Valamon luostarin varajohtaja arkkimandriitta Arseni vihittiin Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispaksi tittelinään Joensuun piispa, joten hän on nyt hoitanut esipaimenen tehtävää kymmenen vuotta. Juhlapäivän edellä Simeon ja Hanna sai esittää muutamia kysymyksiä Joensuun piispalle, ja julkaisee vastaukset tässä.

Mitä nämä kymmenen piispuuden vuotta ovat antaneet teille?

Suurin osa menneistä kymmenestä vuodesta on ollut elämäni onnellisinta aikaa. Olen ollut terve ja saanut tehdä monipuolista työtä kirkon hyväksi. Olen voinut pitää aktiivisesti yhteyttä Karjalan hiippakunnan seurakuntiin, organisoida maahanmuuttajatyötä ja valmistella heille suunnattuja tapahtumia yhdessä seurakuntien kanssa. Toimistotyöni Kuopiossa on ollut osin sihteerin tehtäviä, eli arkkipiispan tarvitsemien kirjeiden, puheiden ja lehtiartikkelien valmistelua. Itselleni olen kirjoittanut opetuspuheita jumalanpalveluksiin ja pyydettyjä esitelmiä sekä alustuksia. Useita vuosia olin piispainkokouksen sihteerinä ja laadin kokousten esityslistat, valmistelin käsiteltäviä asioita ja kirjoitin kokousten pöytäkirjat. Toimikauteni alussa sain myös valmistella lausuntoja kirkkoneuvokselle sekä eräitä kirkollishallituksen kollegion istuntojen asioita.

Oulussa vastasin hiippakuntakanslian ja virka-asunnon remontin suunnittelusta, ja vastasin siitä värivalintoja myöten. Pidin tiiviisti yhteyttä seurakuntiin ja jouduin mm. selvittelemään parissa seurakunnassa puhjenneita riitoja. Panin siellä viime syksynä myös alulle kirjallisuuspiirin ja luentosarjan. Toivottavasti ne nyt jatkuvat uusin voimin ja yhtä laadukkaina.

Karjalan hiippakunnan seurakuntiin suuntautuva työni on ollut ennen muuta yhteydenpitoa kirkkoherroihin, jumalanpalvelusten toimittamista viikonvaihteina ja juhlina, luentojen pitämistä ja seurakunnan tarkastusten valmistelua sekä tarkastusten tekemistä. Myös muutamia seurakuntien riitatilanteita olen joutunut selvittelemään.

Luettelematta tämän enempää töitäni, voin tiivistettynä vastauksena todeta saaneeni olla menneet vuodet mielenkiintoisella näköalapaikalla ja tehdä mieluisia töitä hyvän esimiehen tukemana ja miellyttävässä työyhteisössä.

Mikä on tällä hetkellä tärkeintä työssänne ja henkilökohtaisesti?

Tärkeintä työssäni on aivan sama kuin tähänkin asti, eli tehdä minulle uskotut tehtävät niin hyvin kuin taidan. Enempää ei minulta voida odottaa, enkä sitä enempää myöskään kykene antamaan.

Henkilökohtaisesti minulle on tärkeitä sekä oma fyysinen että psyykkinen terveys. Ylläpidän niitä parhaalla mahdollisella tavalla. Ensin mainitusta huolehdin liikunnalla ja jälkimmäistä hoidan kulttuurin avulla. Talvisin hiihdän ja kesäisin kävelen ja ympäri vuoden luen, käyn teatterissa, taidenäyttelyissä, konserteissa ja museoissa.

 

Piispa Arseni ja Lintulan nunnat

Piispaksi vihkisen jälkeen järjestetyssä juhlassa Joensuun piispaa kävivät onnittelemassa mm. Lintulan luostarin silloinen igumenia Marina ja nykyinen igumenia Mikaela (keskellä). (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Kestävätkö kirkon instituutiot – vaikkapa luostarit, hallinto jne. – kriittistä tarkastelua esimerkiksi mediassa? Onko se mielestänne ylipäätään sallittua?

Suomessa on sanan- ja mielipiteenvapaus, joka koskee myös instituutioihin kohdistuvaa kritiikkiä. Kyllä kirkko ja sen instituutiot kestävät kriittistä tarkastelua, mutta sen tulisi olla asiallista ja perusteltua. Yksilöt voivat tietysti reagoida heihin tai heidän edustamaansa instituutioon kohdistuneeseen kritiikkiin hyvinkin voimakkaasti. Luostariasukkaiden kohdalla muistuttaisin kuitenkin luostarilupauksista, joissa vihittävälle ei luvata päänsilitystä vaan pilkkaa ja loukkauksia. Ne luostariasukkaan on Jumalan avulla koetettava kestää ja ottaa vastaan hengelliseksi kasvuksi. Muussa tapauksessa kilvoitus ei ole aitoa. Meidän piispojen on myös syytä, ainakin kerran vuodessa, lukea vihkimyksessä annetut vakuutukset, etteivät ne unohtuisi töitten ja huolten alle, vaan olisivat työtä ohjaavana.

Verrattuna vaikkapa kolmenkymmenen vuoden takaiseen aikaan voidaan kirkollisen työn todeta menneen monella tapaa valtavasti eteenpäin. Oma aikamme vaatii kirkolta sekä avoimuutta että nopeaa reagointia päivänpolttaviin kysymyksiin. Ensin mainittu on tarpeen, mutta jälkimmäisen kohdalla voisivat harkinta ja laajempi pohdinta synnyttää kypsempiä vastauksia. Tässä mielessä esimerkiksi sosiaalinen media on hyvin vaarallinen väline.

Evankelisluterilaisen kirkon iso ongelma tällä hetkellä tuntuu olevan suuri kirkosta eroaminen. Meillä sellaista ilmiötä ei vielä ole – mutta onko meidän kirkollamme muita ongelmia? Mitkä mielestänne ovat vaikeimmat niistä?

Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta on erottu todellakin paljon, ja sitä on edistänyt suurin ponnistuksin ja vaivoja säästämättä vähäväkinen Vapaa-ajattelijoiden liitto. Prosentuaalisesti ovat kirkosta eroajien määrät olleet meillä liki samanlaiset. Ortodoksisen kirkon vahvuutena Suomessa on yhtäältä se, että olemme vain pieni osanen laajempaa kirkollista kokonaisuutta. Sen vuoksi tiettyjen tahojen toivomia liberaaleja ja monelta osin Raamatun opetuksen vastaisia uudistuksia ei ole mahdollista tehdä meillä paikallisesti, vaan niille vaaditaan yleinen kirkolliskokous. Siihenhän meillä ei nykyjärjestyksen mukaan autonomisena kirkkona olisi edes osallistumisoikeutta. Toisaalta meidän vahvuutenamme on vähemmistöasema. Vähemmistöjen identiteetti on tavallisesti enemmistöä vahvempi.

Toki vain meidän kirkollamme on ongelmia. Yhtenä ongelmana näen, että lähivuosina useita kirkkoherroja jää eläkkeelle, eikä heidän tilalleen ole montakaan kokenutta pappia tarjolla. Kirkon hallinnon kahdella tasolla voi nähdä nepotismia eli sukulaisten suosimista, mikä paljastuu pelkästään selaamalla kirkkokalenteria. Meillä on nähtävillä myös ns. ”hyvä veli”-järjestelmä, joka edellisen tavoin on pienille yhteisöille ominainen. Hallinnossa voi havaita, kuinka muutama vuosi takaperin kirkkoon liittyneitä ihmisiä, joilla ei vielä ole kunnollista kirkon perinteen ja tapojen tuntemusta, käytetään äänitorvina ja heidät hallintoon järjestäneitten vallan pönkittäjinä. Myös pohjoisen ja etelän polarisoituminen on haitallinen ilmiö. Siihen on toinen osapuolista syyllisempi, liian vahvalla päätösvaltansa alleviivauksella. Myös se, että aktiivisten ortodoksien osuus kirkon jäsenistä on pieni, on tuntuva ongelma.

Perjantaina 23.1. piispa Arseni toimittaa liturgian Pyhän Nikolaoksen katedraalissa Kuopiossa. Liturgia alkaa kello 9.

 

 

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: