Suuren paaston ovella

23/01/2015

Saarnavuorossa

Publikaani ja fariseus. (Ikonikuva/Photo: orthodox.net)

Publikaani ja fariseus.
(Ikonikuva/Photo: orthodox.net)

Kirkkovuoden kulussa olemme jättäneet taaksemme Sakkeuksen sunnuntain, ja edessä on publikaanin ja fariseuksen sunnuntai. Sitten tulevat kaikki muut valmistussunnuntait ja varsinainen suuri paasto. Matka on alkanut, ja tuon matkan kohde on pääsiäinen – uusi elämä, joka lähes kaksituhatta vuotta sitten koitti loistossaan haudasta, on annettu meille kaikille, jotka uskomme Kristukseen. Tuo elämä ja sen päämäärä annettiin meille kasteemme hetkellä. Meistä tuli osallistujia Kristuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Se on Kirkon usko, jonka lukemattomat pyhät ovat vahvistaneet ja osoittaneet todeksi. Emmekä silti päivittäin huomaa, että tämä usko on hyvin harvoin meidän ja että koko ajan kadotamme ja jätämme huomiotta sen ”uuden elämän”, jonka saimme lahjana. Itse asiassa elämme ikään kuin Kristus ei olisi noussut kuolleista, ikään kuin tällä ainutlaatuisella tapahtumalla ei olisi mitään merkitystä meille. Tämä johtuu heikkoudestamme, ja siksi tämä jokapäiväinen elämä tuntuu niin ankealta, harmaalta ja tarkoituksettomalta – tarkoitukseton matka kohti tarkoituksetonta loppua. Onnistumme unohtamaan kuolemankin, kunnes aivan äkkiä, kesken kaiken, nauttiessamme elämästä, se tulee luoksemme – kauheana, väistämättömänä ja mielettömänä.

Me voimme aika ajoin myöntää erilaiset ”syntimme”, mutta silti lakkaamme pitämästä elämäämme kuuluvana tuohon uuteen elämään, jonka Kristus ilmaisi ja antoi meille. Todellakin elämme niin kuin Hän ei olisi koskaan tullut maailmaan. Ja tämä on ainut todellinen synti, kaikkien syntien synti, meidän nimikristillisyytemme pohjaton murhe ja tragedia.

Jos me tämän huomaamme, silloin saatamme ymmärtää, mitä pääsiäinen on ja miksi se tarvitsee ja edellyttää tätä aikaa – pyhää ja suurta paastoa, jota Kirkko nyt on aloittamassa.  Se auttaa meitä löytämään jälleen näkemyksen uudesta elämästä ja maistamaan sitä elämää, minkä niin helposti kadotamme ja petämme. Evankeliumin opetukset vaativat ihmiseltä ponnistusta, johon hän on usein täysin kykenemätön. Meiltä vaaditaan näkemystä ja elämäntapaa, joka on paljon meidän mahdollisuuksiemme yläpuolella! Opetuslapset kysyivät hämmästyneinä ja epätoivoisina: ”Kuinka tämä on mahdollista?”

On vaikea luopua asenteista, elämäntavasta, nautinnoista ja mukavuuksista ja vaihtaa elämä ihanteeseen, jossa päämäärä ei ole sen vähäisempi kuin täydellisyys: ”Olkaa te siis täydelliset niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”

Kirkko avaa meille näinä viikkoina katumuksen koulun, jotta voisimme kasvaa ja löytää pääsiäisen ilon – kasvaa ihmisinä ihmisyyteen ja Jumalan tuntemiseen – uudistua ja tulla ihmisiksi. Tämä matka, jolla nyt olemme, on pyhiinvaellusmatka, ja me näemme kaukana siintävän päämäärän. Se on pääsiäisen ilo, sisäänkäynti Jumalan valtakunnan kirkkauteen. Meidän matkatovereiksemme Kirkko antaa Sakkeuksen, publikaanin, tuhlaajapojan ja syntisen naisen. Ihmiset joilla ei ollut mitään hyvää elämässä: halveksittuja ihmisiä, syntisiä ja vieläpä julkisyntisiä!  Näiden kanssa me saamme tehdä matkaa kohti pääsiäisen kirkkautta. Meidän hyvien kunnon kansalaisten pitää kulkea tuollaisessa roskajoukossa!  Niin pitää, ja miksi pitää kulkea? Vastaus on hyvin yksinkertainen. Näillä meidän matkatovereillamme on yksi yhteinen nimittäjä: nöyryys!

Jumala on itse nöyrä, koska hän on täydellinen. Hänen nöyryytensä on Hänen kunniansa ja kaiken todellisen kauneuden, täydellisyyden ja hyvyyden lähde. Jokainen, joka lähestyy Jumalaa ja tulee tuntemaan Hänet, tulee osalliseksi jumalallisesta nöyryydestä, joka tekee hänet kauniiksi. Näin oli Marian, Kristuksen Äidin, kohdalla josta tuli nöyryytensä ansiosta koko luomakunnan ilonaihe. Näin on kaikkien pyhien samoin kuin jokaisen ihmisolennon suhteen hänen ollessaan joinain harvoina hetkinä kosketuksissa Jumalan kanssa.

Nöyryys on katumuksen alku. Katumus on paluuta asioiden oikeaan järjestykseen ja oikean elämännäkemyksen saattamista uudelleen oikeuksiinsa. Siksi katumus perustuu nöyryyteen ja nöyryys – jumalallinen ja kaunis nöyryys – on sen hedelmä ja loppu.

Katumus usein yksinkertaisesti samastetaan syntien ja rikkomusten luettelemiseen, jossa on syyllisyyden tunnustamisen akti ja laillinen syyte. Mutta jotain hyvin oleellista jätetään huomioonottamatta – jotain, mitä ilman synnintunnustuksella ja synninpäästöllä ole mitään todellista merkitystä tai voimaa. Tämä ”jokin” on nimenomaan tunne siitä, että on vieraantunut Jumalasta, yhteyden ilosta Hänen kanssaan ja Jumalan luomasta ja antamasta todellisesta elämästä.

On helppoa luetella ja joskus nautiskellen kertoa elämässä sattuneista pikku ”lankeemuksista”, mutta on todella aivan eri asia todeta, että olen kaukana elämän todellisesta tarkoituksesta, että jotain todella syvää on rikkoutunut ja elämäni parhaimmat päivät ovat kuluneet tarkoituksettomasti, ihmissuhteeni ovat rikkoutuneet. Kuitenkin juuri tämä on katumusta, ja siksi se on myös syvää kaipausta palata ja mennä takaisin, löytää jälleen tuo kadonnut koti.

Jumala kutsuu meitä tälle pyhiinvaellusmatkalle löytämään itsemme ja tarkoituksen elämäämme, ja se merkitsee sitä, että olemme rehellisiä itsellemme. Olemme kasvokkain oman todellisen minämme kanssa ja muistamme, että Jumala loi omaksi kuvakseen minut ja jokaisen ihmisen, jonka Jumala ikuisen ja salatun suunnitelmansa mukaan on päättänyt tuoda minun elämääni vaikkapa vain muutamiksi hetkiksi.

Hyvää matkaa, katumuksen koulussa, kohti pääsiäisaamun kirkkautta!

 

Isä Johannes

, , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: