Pääkirjoitus: ”Kun syvä hiljaisuus vallitsee … ”

02/02/2015

pääkirjoitus

enkeli

Viime kirkolliskokous päätti hallinnon uudistuksesta Suomen ortodoksisessa kirkossa. Uudistusta sanotaan hiippakuntakeskeiseksi, ja uudistuksessa muutettaneen hiippakuntien ja seurakuntien rajoja. Seurakunnanvaltuustot lopetettaneen ja niiden tilalle, käsityksemme mukaan, tulevat hiippakunnanvaltuustot ja seurakuntiin jäävät seurakunnanneuvostot. Päätöksentekoprosessi vaikuttaa omituiselta: rahat on seurakunnissa – hiippakunta päättää niiden käytöstä.

Näiden muutosten vaikutukset koskettavat jokaista seurakuntalaista: ne tietenkin vaikuttavat niin seurakunnan hallintoon kuin veroprosentin suuruuteen – ja ennen kaikkea seurakuntalaisten vaikutusmahdollisuuksiin.

Tosin mitään huikeaa halua vaikuttamiseen seurakunnissa ei ole tuntunut tähänkään saakka olevan: vain pieni vähemmistö on kiinnostunut päätöksenteosta ja kirkon hallinnosta. Seurakunnanvaltuuston vaaleissa ehdokkaita on varsin vaikea saada mukaan ja alhaiset äänestysprosentit kertovat omaa karua kieltään siitä, minkä verran kirkko kiinnostaa. Kirkon kiinnostamattomuudesta kertonee myös se, että myös ortodoksit ovat oppineet eroamaan kirkosta vuosi vuodelta enenevässä määrin.

Ehdokas- ja äänestyshalukkuutta ja –intoa seurakuntalaisen keskuudessa tuskin lisää se, että oman seurakunnan vaikutusmahdollisuudet omaa seurakuntaa koskevissa asioissa kaventuvat entisestään. Valta keskittynee siten entistä tiukemmin.

*                *                *

Valtaa Suomen ortodoksisessa kirkossa käyttävät kirkolliskokous ja piispainkokous, koska Suomen ortodoksinen kirkko on vähän sitä (ortodoksinen) ja vähän tätä (demokraattinen – tai oikeammin näennäisdemokraattinen). Kirkolliskokous on ylin vallankäyttäjä – lukuun ottamatta kanonisia ja opillisia kysymyksiä, jotka kuuluvat piispainkokoukselle.

Kirkolliskokous päättää hallinnonuudistuksen lisäksi tänä vuonna kirkon tulevaisuudesta, koska sen hyväksyttäväksi tulee kirkon strategia seuraavaksi kirkolliskokouskaudeksi. Menettelyssä tapahtuu nykyisten kirkolliskokousedustajien kannalta erinomainen asia: se saa paaluttaa toiminnan painopisteet tulevalle kirkolliskokoukselle.

Kirkon tulevaisuudesta ei juurikaan keskustella – mutta eipä kirkossamme yleensäkään keskustella. Vain muutamia puheenvuoroja on käytetty: esimerkiksi Simeon ja Hanna on saanut julkaista kaksi piispa Arsenin haastattelua, joissa hän on voimakkaasti tuonut esille tärkeitä näkökulmia niin hallinnonuudistuksen kuin kirkon tulevaisuudenkin kannalta, ja rovasti Leo Huurinaisen samalla tavalla kantaaottavan haastattelun.

Millaisia ajatuksia ne sitten ovatkin herättäneet niiden mielissä, joilla valta on, siitä ei ole kuultu hiiskaustakaan.

*                *                *

Kun syvä hiljaisuus vallitsee, kirkosta kiinnostunut seurakuntalainen saattaa hyvinkin mielessään arvella, että kaikki on lyöty lukkoon, jossakin on tehty suunnitelma, joka runnotaan totuttuun tapaan kirkolliskokouksessa läpi.

Kirkon strategia sitoo myös kirkon piiriin luettujen järjestöjen toimintaa. Voisi pitää perusteltuna, että strategiasuunnitelmaan järjestöt voisivat esittää omia näkemyksiään. Samoin hallinnon uudistamisesta olisi saattanut olla asiallista sallia seurakuntienkin tuoda näkemyksensä esille.

Sillä kirkosta kiinnostunut seurakuntalainen saattaa hyvinkin tuntea, että tarkoituksena on tarjota kohtuullisen säännöllistä mahdollisuutta palveluksiin osallistumiseen – ja siinäpä se sitten onkin. Emme millään muotoa kiistä sitä, että säännöllinen jumalanpalveluselämä onkin kirkon kaikkein tärkein tehtävä, mutta väitämme, että yliolkainen suhtautuminen tavalliseen seurakuntalaiseen ei välttämättä ole estämässä kirkosta eroamisten jatkuvaa nousua.

 

Hellevi Matihalti      Aristarkos Sirviö

, , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: