Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi.  Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.  (Matt 6:17,18) 

Jumalan armosta jälleen kerran on suuri ja pyhä paasto alkamassa. On koittanut paastokevät.  Mielissämme vellovat ajatukset, miten suhtautua paastoon, mitä tehdä paaston aikana ja mitä ei tehdä.  Tehdäkö hyvää vai tehdäkö pahaa?  Mitä syömme, mitä juomme. Elämässä riittää valintoja ja valinnan mahdollisuuksia.  Paastokevät esittää meille haasteita elämässä, ja niihin me joudumme vastaamaan.  Joka vuosi paasto on samanlainen, mutta silti jollakin tavalla uusi, sillä me ihmiset olemme muuttuneet kuluneen vuoden aikana.  Kohtaamme paaston joka vuosi uutena ilmiönä, mutta silti vanhana.  Niinpä laskeutuessamme paastoon saamme kiittää Jumalaa, että Hänen armostaan saamme vielä kerran aloittaa  ”tahrattoman paaston jumalaisen matkan”.

Yllä oleva vuorisaarnan ajatus paastosta on kirkossa kävijälle tuttu.  Luetaanhan se aina laskiaissunnuntain liturgiassa.  Se muistuttaa siitä, miten paastoavan kohdalla Jumalan armeliaisuus valaisee fyysiset epämukavuudet ja ilo verhoaa surun.  Paaston ajan kirkkoveisut kutsuvat uskovia peseytymään ja voitelemaan kasvonsa öljyllä. Niinpä ortodoksisessa perinteessä ei ole olemassa ”Tuhkakeskiviikkokäytäntöä”.  Fyysisen paaston lisäksi tarvitaan hengellistä paastoa taistelussa syntiä vastaan.  Vapaa ihminen toteuttaa tämän vapaasta tahdostaan.  Paasto on elämässämme Jumalan kunnian kirkastamista eikä vaikutuksen tekemistä  ympärillämme oleviin ihmisiin.

Helposti liitämme ajatuksen paastosta luostareiden asukkaisiin.  Hehän paastoavat jatkuvasti.  Ja voi myöskin todeta, että kun irrottautuu muusta yhteiskunnasta, niin ulkonaisesti edullisissa olosuhteissa paastoaminen on helpompaa.  On hyvä muistaa, että paastoaminen on kaikkien kirkon jäsenten oikeus ja ilo.   Kasteen ja voitelun kautta meistä kaikista on tullut Kristuksen ristin kantajia, jotka käyvät eteenpäin samaa hengellistä polkua.  Sen myötä kaikilla on mahdollisuus kokea Jumalan hyvyys ja kauneus.  Ristinkumartamisen sunnuntaina meitä muistutetaan tästä: Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. (Mark 8:34)

Kun tarkastelemme paastojumalanpalvelusten sisältöä, niin eräänä piirteenä siinä on jatkuva kehotus yhä suurempiin hengellisiin ponnisteluihin.  Lisäksi teksteissä korostuu, että niiden tulos ei riipukaan meidän omasta halustamme.  Tekstit korostavat, että suurta paastoa on kunnioitettava Jumalan armon suurena lahjana.  Suuressa katumuskanonissa, ”paastokanonissa” Andreas Kreetalainen kuvaa asian näin: Ei minulla ole kyyneliä, ei parannuksen mieltä eikä katumusta; mutta Sinä, Vapahtaja Jumala lahjoita ne minulle.

Paastopalvelukset muistuttavat, että paastokäytäntö ei saa olla itsemme valitsemaa, vaan sen on oltava kuuliaisuutta kirkon traditiolle.  Se korostaa Jumalan kansan yhteistä tietoisuutta siitä, miten kilvoittelun kautta löytyvät elämän viisaus ja tasapaino.  Kirkon elämän kokemus on paljon enemmän kuin yksityisen ihmisen viisaus.   Jokaisen synnin olen tehnyt, kaikki olen irstaisuudessa ylittänyt.  Jos tahtoisinkin katua, eivät kyyneleeni vuoda.  Jos elän veltosti, olen rangaistuksen uhan alla.  Mutta ojenna minua, Jumala, ainoa hyvä ja armahda minua (1. viikon maanantai). 

Elämme langenneessa maailmassa, missä mikään ei ole puhdasta, ja kärsimme tästä.  Ja kuitenkin Jumala on luonut kaiken hyväksi.  Puhdistakaamme sielu ja ruumis. Tähän meitä kehotetaan paaston alussa.  Pyrkiessämme muuttamaan olemuksemme hengelliseksi, suuri paasto ei suinkaan tukahduta inhimillistä luontoamme, vaan tekee materiamme yhä enemmän sellaiseksi, millaiseksi Jumala on sen alun perin luonut.

Tämän vuoden paastokilvoittelumme motoksi voisimme ottaa apostoli Paavalin sanat 1. Tessalonikalaiskirjeestä:

Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille.

Iloitkaa aina.  Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.  Älkää sammuttako Henkeä.  (1.Tess5:15-19) 

 

Isä  Olavi Merras