Kirkkovuoden päätteeksi: Ortodoksiset kirkkopäivät elokuun lopussa Lappeenrannassa

20/02/2015

Artikkeli

Joensuulaisen Anni Revon suunnittelema kirkkopäivien tunnus kuvaa mm. seurakuntalaisten kirkkoamme kannattelevia käsiä. Kirkkopäivien vieraiden toivotaan tuovan mukanaan myös pisaran oman kotipaikkansa vettä, jotka kootaan yhteen ja pyhitetään. (Kuva/Photo: ortodoksiset kirkkopäivät )

Joensuulaisen Anni Revon suunnittelema kirkkopäivien tunnus kuvaa mm. seurakuntalaisten kirkkoamme kannattelevia käsiä. Kirkkopäivien vieraiden toivotaan tuovan mukanaan myös pisaran oman kotipaikkansa vettä, jotka kootaan yhteen ja pyhitetään.
(Kuva/Photo: ortodoksiset kirkkopäivät )

”Ortodoksisten kirkkopäivien teemana on ”Ihmisten kirkko”. Pääpaino ohjelmassa on lähimmäisyydessä, vapaaehtoisuudessa ja diakoniassa. Erityisen tervetulleita juhlille ovat kaikki ne ahkerat tavalliset seurakuntalaiset, jotka kantavat seurakuntia rukouksissaan, laulavat kuoroissa, pitävät kerhoja, leipovat myyjäisiin ja jaksavat ottaa luottamushenkilöinä vastuuta yhteisistä asioista. Vapaaehtoisten kirkolle antamaa aikaa ja merkitystä ei voi rahalla mitata”, kertoo kirkkopäiväkoordinaattori Mariina Kellokumpu.

Kirkkopäivien ohjelma valmistuu näinä päivinä ja on pian nähtävissä kirkkopäivien kotisivuilla. Ohjelmasta tiedotetaan lisäksi seurakunnille erikseen.

Kirkkopäiväkoordinaattori Mariina Kellokumpu. (Kuva/Photo: Mariina Kellokumpu)

Kirkkopäiväkoordinaattori Mariina Kellokumpu.
(Kuva/Photo: Mariina Kellokumpu)

Kirkkopäivien ohjelmatarjonta on monipuolista. Ohjelmassa on huomioitu niin aikuiset, nuoret kuin lapsetkin. Tapahtumat keskittyvät Lappeenrannassa linnoituksen alueelle. Kaikki tapahtumapaikat ovat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.

”Ainoastaan lauantaina 29.8. pidettävät konsertit ovat muualla kuin linnoituksessa”, selostaa Kellokumpu. ”Ortodoksisen kamarikuoron konsertti on Lappeenrannan luterilaisen kaupunkiseurakunnan kirkossa ja Kanttorikuoro konsertoi Lappeen Marian kirkossa. Kirkot ovat linnoituksesta kävelymatkan päässä”.

Sekä Kamarikuoron että Kanttorikuoron konsertit sisältyvät päivin lipun hintaan. Erikseen myytävä konserttiohjelma on maksullinen. Kirkkolaulua kuullaan eri muodoissa koko viikonlopun.

”PSHV:n julkaiseman laulukirjan Pyhiinvaeltajan lauluja lauletaan muun muassa erityisessä työpajassa lauantaina linnoituksessa. Laulukirja kannattaa ottaa mukaan Lappeenrantaan. Sitä on toki myynnissä myös paikan päällä. Satamatorin lavalla esiintyy seurakuntien lapsikuoroja”.

Linnoituksen alue tapahtumapaikkana

Kellokumpu on tyytyväinen, kun lähes koko ohjelmatarjonta on kyetty keskittämään linnoituksen alueelle.

”Kirkkopäivät ovat monelle kohtaamispaikka: tapaa vanhoja tuttuja ja saa uusia ystäviä. Linnoituksen alue on kaunis ja vaikuttava. Se luo hienot ja vaikuttavat puitteet tapahtumalle”, vakuuttaa Mariina.

Jumalansynnyttäjän suojelukselle pyhitetty kirkko sijaitsee keskellä kirkkopäivien tapahtumia linnoituksessa. (Kuva/Photo: ortodoksiset kirkkopäivät )

Jumalansynnyttäjän suojelukselle pyhitetty kirkko sijaitsee keskellä kirkkopäivien tapahtumia linnoituksessa.
(Kuva/Photo: ortodoksiset kirkkopäivät/Martinus Markoff )

Linnoituksen alueelle pääsee keskustasta julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen. Alueella ei ole pysäköintimahdollisuuksia omalle autolle.

”Kaikki työpajat ovat Kuvataidekoulun rakennuksessa. Näin on helppoa käydä kiertelemässä eri työpajoissa ja tutustua niiden antiin. Tarjolla on muun muassa ikonimaalausta, minikäspaikkojen tekoa ja vaikkapa legotyöpaja”, listaa Mariina.

Myös kirkkolaululle suunnitellaan omaa työpajaa.

”Legotyöpajasta vastaa ruokolahtelainen Aavaharjun perhe. He ovat jo pitkään harrastaneet legorakentamista. Heidän legorakennelmansa ovat oikeastaan kuvaelmia. Niitä on esitelty niin televisiossa kuin lehdissäkin. Työpajassa käytettävät legot tuodaan suoraan Tanskasta. Heidän johdollaan kootaan ortodoksisuuteen liittyviä rakennelmia. Mitä – sen näkee paikanpäällä”, kertoo Mariina salaperäisesti.

Tanssit ja jalkapalloa

Satamatorilla järjestetään erityisesti lauantaina tapahtumia, jolloin kirkkopäivät näyttäytyvät sellaisille kaupunkilaisille ja matkailijoille, jotka eivät linnoituksen tapahtumiin halua osallistua. Torilla muun muassa toimitetaan vedenpyhitys, johon päiville osallistuvien toivotaan tuovan muassaan tilkan vettä omalta paikkakunnaltaan yhdistettäväksi pyhitettävään veteen.

Torin lavalle on suunniteltu muun muassa lapsikuorojen esiintymisiä. Lauantaina päivällä on torilla päivätanssit.

Urheiluakaan ei ole unohdettu. Mariina kertoo, että jalkapalloa pelataan Kilpisen kentällä. ”Ottelut toteutetaan haastepeleinä, ja nyt on hyvä aika koota jalkapallojoukkue ja ilmoittaa se mukaan pelaamaan”.

Tämän vuoden kirkkopäivien teema on " Ihmisten kirkko". Kuva edellisiltä kirkkopäiviltä Joensuusta 2010.  (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Tämän vuoden kirkkopäivien teema on ” Ihmisten kirkko”. Kuva edellisiltä kirkkopäiviltä Joensuusta 2010.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Hengellistä ohjelmaa runsaasti

Päivien aikana toimitetaan useita akatistoksia, rukouspalveluksia ja ristisaatto. Palvelukset toimitetaan linnoituksessa kirkkoteltassa, koska 230-vuotiaaseen Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkkoon eivät kaikki osallistujat mahtuisi. Kirkko on avoinna toki päivien aikana. Ristisaatossa kuljetaan linnoituksesta satamatorille.

”Raamattupiireissä ovat esillä päivien teemat. Lauantaina toimitetaan ehtoopalvelus kirkkoslaaviksi. Näin otetaan huomioon erityisesti Lappeenrannan seudulla runsaasti vierailevat venäläiset matkailijat ja seurakuntien venäjänkieliset jäsenet”

Sunnuntaina aamulla toimitetaan juhlaliturgia linnoituksessa kirkkoteltassa.

Ristisaatto linnoituksessa. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Ristisaatto linnoituksessa.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Järjestöt esittäytyvät

Kirkkopäiville on varattu viisikymmentä esittely- ja myyntipöytää.

”Oman myyntipöydän voivat varata luostarit, kirkon järjestöt, seurakunnat, toimintapiirit tai muu porukka, joka haluaa esitellä toimintaansa ja tarvitsee myyntitilaa”, kannustaa Kellokumpu.

Ortodoksisten Nuorten Liitto (ONL) näkyy vahvasti kirkkopäivillä. ONL vastaa lasten- ja nuorten ohjelmasta.

Ohjelma julkaistaan lähiaikoina

Mariina lupaa, että kirkkopäivien ohjelma päivitetään lähipäivinä kirkkopäivien kotisivuille osoitteessa: http://www.ortodoksisetkirkkopaivat.fi/

Kirkkopäivien ohjelma ja tarkemmat ohjeet löytyvät seurakunnille lähetettävästä tiedotteesta.

Kotisivuilla kerrotaan tarkemmin muun muassa tilkkupeittohankkeesta, majoitusvaihtoehdoista, ruokailumahdollisuuksista ja laajasta oheisohjelmasta. Sitä tarjoavat esimerkiksi Lappeenrannan museo, joilla on ortodoksisuuteen liittyviä näyttelyitä.

Yhteiskuljetuksista vastaavat seurakunnat. ”Kannattaa jo nyt kysellä omasta seurakunnasta yhteiskuljetuksista ja varmistaa majoitus. Alueen hotelleissa on varattu kiintiöitä kirkkopäiville osallistujille”, vinkkaa Mariina Kellokumpu.

Lappeenrannassa hieno kirkkopäiväsää

Mariina kertoo kokemuksesta että Kirkkopäivät vietetään hienossa säässä.

”Lappeenrannassa on aina lämpimät kesät ja aurinko paistaa! Sateet alkavat vasta syyskuussa”, nauraa Mariina. Mutta varmuuden vuoksi kirkkopäivillä on sateenvarjojakin myynnissä …

Kirkkopäiville odotetaan saapuvat 2500 – 3000 osallistujaa.

 

Aristarkos Sirviö

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: