Ensimmäinen vertaistensa joukossa – Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos 75 -vuotta

02/03/2015

Artikkeli

Hänen Pyhyytensä Konstantinopolin, Uuden Rooman, arkkipiispa ja Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos  I . (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Hänen Pyhyytensä Konstantinopolin, Uuden Rooman, arkkipiispa ja Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I .
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Bartolomeos täytti äskettäin 75 vuotta. Patriarkka, alkuaan Dimitrios Arhondonis, syntyi 29.2. karkausvuonna 1940 Egeanmeren Imvros-saarella (turkiksi Gökçeada).

Hän valmistui Halkin teologisesta koulusta 1961, jolloin hänet vihittiin munkiksi ja diakoniksi, jolloin hän sai apostolin mukaan nimen Bartolomeos.  Hän opiskeli ulkomailla vuosina 1963-68, ja laati Rooman Gregoriana-yliopistossa väitöskirjan aiheesta Pyhien kanonien ja kanonisten säädösten koodeksin kirjoittaminen ortodoksisessa kirkossa.  Halkin teologisen koulun apulaisjohtaja hänestä tuli 1968 ja seuraavana vuonna hänet vihittiin papiksi ja arkkimandriitaksi.

Vuonna 1972 hänet määrättiin patriarkka Demetrioksen toimiston johtajaksi ja valittiin seuraavana vuonna Filadelfian metropoliitaksi. Piispaksi vihkiminen tapahtui jouluna 1973. Vuosina 1990-91 hän palveli Kalkedonin metropoliittana hengellisen isänsä Meliton Hatziksen kuoltua ja patriarkaksi hän kohosi 2. marraskuuta 1991.

Ortodoksisuuden universaali suojelija

Ekumeeninen patriarkka on lähtökohtaisesti ortodoksisuuden universaalin luonteen suojelija. Hänen asemaansa kuuluu eräänlainen vanhemman veljen roolissa toimiminen, ensimmäisenä vertaistensa joukossa, tai oikeammin sanottuna ensimmäisenä ilman vertaistaan. Tämä on yleisten kirkolliskokousten ensimmäisellä vuosituhannella Konstantinopolin kirkolle takaama tehtävä. Ekumeeninen patriarkaatti ei pyri ylhäältä käsin sanelemaan päätöksiä toisille ortodoksisille kirkoille eikä se puutu pyytämättä näiden sisäisiin asioihin. Se toimii puheenjohtajana ja aloitteentekijänä kaikkia ortodoksisia kirkkoja koskevissa asioissa ja vapaana poliittisista kytköksistä.

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Historiallisessa Konstantinopolissa ei kirkon elämä ole eri vaiheissa koetuista hankaluuksista huolimatta sammunut, vaan kaikki jatkuu kaikissa perinteen edellyttämissä ulottuvuuksissa uutterasti ja sinnikkäästi. Patriarkaatin välittömään hallintoalueeseen kuuluvat Konstantinopolin arkkihiippakunnan lisäksi muut Vähän-Aasian metropoliittakunnat, Pohjois-Kreikka, Kreeta, Dodekanesia, Euroopan ja Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikan sekä Itä-Aasian, Australian ja Uuden-Seelannin metropoliittakunnat ja useat erityistehtäviä suorittavat patriarkaatin instituutiot eri maissa.

Hengellinen instituutio – aseettoman voiman symboli

Patriarkka Bartolomeos on koko toimikautensa ajan ollut aktiivinen, ulospäin suuntautunut ja rohkea kirkonjohtaja. Hän on edistänyt Konstantinopolin äitikirkon asemaa niin Turkissa, Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti. Niin suhteessa Turkin hallitukseen kuin ortodoksisten kirkkojen kesken ekumeeninen patriarkaatti on puhtaasti hengellinen instituutio, sovittelun ja aseettoman voiman symboli, kuten patriarkka Bartolomeos patriarkanistuimelle noustessaan totesi.

Patriarkka Bartolomeoksen toiminnassa korostuu hänen sitoutuneisuutensa ympäristönsuojeluun ja ekologisiin kysymyksiin. Tämä syvällinen omistautuminen on huomattu laajasti niin että hänestä jopa on jopa käytetty nimitystä ”vihreä patriarkka”. Ortodoksinen kunnioitus ympäristöä kohtaan on suoraan kytköksissä elämän ja maailman sakramentaaliseen ulottuvuuteen. Patriarkan mukaan ”luonto on paikka, jossa kohtaan Luojan ja olen yhteydessä hänen kanssaan”. Aineellinen ja luonnollinen luomakunta annettiin ihmiselle lahjaksi, jotta hän viljelisi ja varjelisi sitä.

Patriarkka Bartolomeos ja Helsingin metropoliitta Ambrosius Uspenskin katedraalissa Helsingissä. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Patriarkka Bartolomeos ja Helsingin metropoliitta Ambrosius Uspenskin katedraalissa Helsingissä.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Patriarkan ponnistelu eri kristillisten kirkkojen rauhanomaisten suhteiden ja yhteistyön hyväksi on pitkäjänteistä ja määrätietoista. Erityisesti tämä näkyy teologisten dialogien edellytysten vahvistamisessa sekä yleisesti ottaen hyvien suhteiden ylläpitämisessä kaikkien kristillisten kirkkojen johtajien suhteen. Hänen ja Rooman paavi Franciscuksen lämmin yhteys on ollut voimakkaasti kaikkien nähtävissä ja on luonut uusia toiveita idän ja lännen kirkkojen lähentymiselle, mutta myönteinen yhteys pätee myös reformaation jälkeen muodostuneisiin kirkkoihin.

Ei uskonnolliselle fanatismille

Rauhan ja dialogin ylläpitäminen toisten uskontojen, ennen muuta islamin ja juutalaisuuden, kanssa on itäisen Välimeren ja Lähi-idän kulttuureissa elävälle ortodoksisuudelle myös merkittävää. Patriarkan itsensä mukaan hän tehtävässään vanhan historiallisen kirkon patriarkkana on pyrkinyt puuttumaan muun muassa köyhyyteen, rasismiin, fundamentalismiin ja konflikteihin, sillä näitä ongelmia kohdataan jatkuvasti kaikkialla maailmassa. Kun ortodoksinen kirkko puolustaa Jumalan kuvaksi luotua ihmistä, se samalla hylkää ja torjuu uskonnollisen fanatismin.

Perusperiaate, joka parhaiten saa kristityt, muslimit ja juutalaiset kokoontumaan saman keskustelupöydän ympärille jakautumisen ja konfliktien maailmassa, on näiden halu julistaa, että ihmisten väliset erimielisyydet eivät synny aidoista uskonnollisista syistä, totesi patriarkka Bartolomeos jo vuosia sitten: ”Yhden Jumalan totuutta kohtaan tuntemamme vastuun seurauksena velvollisuutemme on olla avoimia ja suvaitsevaisia toisten näkemyksiä kohtaan”.

Nöyryys ja maltillisuus

Teologisesti vastuullisella tavalla patriarkka Bartolomeos käyttää apofaattisen teologian ajattelumuotoa apuna nykyajan haasteiden ja ongelmien kohtaamisessa. Hänen mukaansa on aivan yhtä mahdotonta keskustella fundamentalististen muslimien, kristittyjen tai juutalaisten kanssa, koska heidän varmana pitämänsä tieto Jumalasta estää uskonnollisen dialogin. Vaihtoehtona on nöyrä lähestyminen ja maltillinen keskustelu, joka ilmaisee sopivaa tapaa ylipäänsä käsittää Jumalaa, joka pysyy kaiken varmuuden ja ymmärryksen ulottumattomissa.

Patriarkka Bartolomeos ja arkkimandriitta Andreas keskustelevat Mellunmäessä Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen    kappelilla. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Patriarkka Bartolomeos ja arkkimandriitta Andreas keskustelevat Mellunmäessä Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelilla.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Patriarkka Bartolomeoksen vastuualue on tavattoman laaja ja paljon vaativa. Niin meille ekumeeniseen patriarkaattiin kuuluville kuin yhtä hyvin koko maailman ortodokseille on patriarkka Bartolomeoksen viisaudessa ja rohkeudessa annettu suuri lahja. Meille suomalaisille ortodokseille lohdullinen ja rohkaiseva on patriarkan toistuva vakuutus Suomen ortodoksisesta kirkosta äitikirkon ”rakkaana tyttärenä”.

Kun näinä aikoina kirkossamme keskustellaan myös kirkon kanonisuuden periaatteista, on syytä muistaa mahdollisuutemme ja velvollisuutemme kääntyä kanonisissa eli kirkko-opillisissa ja -oikeudellisissa kysymyksissä ei vain periaatteellisella tasolla vaan tarvittaessa myös käytännön ratkaisuissa äitikirkon puoleen.

Arkkimandriitta Andreas Larikka

, , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: