Viikko Lintulan luostarissa

Luostarin Pyhän Kolminaisuuden kirkon on suunnitellut arkkitehti Vilho Suonmaa ja se valmistui rakennusvuotetaan 1973. Vuosina 1999-2000 se peruskorjattiin arkkitehti Antero Turkin suunnitelman mukaan.  (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Luostarin Pyhän Kolminaisuuden kirkon on suunnitellut arkkitehti Vilho Suonmaa ja se valmistui rakennusvuotetaan 1973. Vuosina 1999-2000 se peruskorjattiin arkkitehti Antero Turkin suunnitelman mukaan.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

 

Sain suuren paaston aikaan olla vieraana Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarissa kolmannen paastoviikon ajan. Tuo viikko oli – sangen banaalisti sanottuna – suuren unelmani täyttymys, sillä edellisestä pidemmästä oleskelustani Lintulassa oli kulunut kokonaista viisitoista vuotta. Jollakin tavalla olen kokenut luostarissa viipymiset tärkeinä hengelliselle elämälleni.

Ja haluan tässä heti korostaa, etteivät nuo vierailut ole kertaakaan olleet jäykän muodollisia tai korostettua ylihurskautta pursuavia päiviä: luostari on kilvoittelun paikka, mutta kilvoittelu ei suinkaan ole hampaat irvessä kuuliaisuustehtävien punnertamista siksi, että igumeniaa nyt on pakko totella eikä varsinkaan niin, että igumenia ilkeyttään määräisi tuon sisaren epämiellyttävään kuuliaisuustehtävään tai toisen lempeästi mukavaan helppoon tehtävään.

Luostarissa asuu aivan inhimillisiä ihmisiä – mutta kaikissa niissä luostareissa, joissa olen saanut olla vieraana viikon tai kauemmin, on vallinnut hyvin lämmin ja rakkaudellinen ilmapiiri.

Aamurukousten samoin kuin iltapalvelusten aikaan kirkkoa valaisivat vain lampukat ja sytytetyt tuohukset. Illan viimeisen, suuren ehtoonjälkeisen palveluksen aikana olivat tuohukset jo palaneeet loppuun; ainoat valonlähteet olivat lampukat pyhäinkuvien edessä. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Aamurukousten samoin kuin iltapalvelusten aikaan kirkkoa valaisivat vain lampukat ja sytytetyt tuohukset. Illan viimeisen, suuren ehtoonjälkeisen palveluksen aikana olivat tuohukset jo palaneeet loppuun; ainoat valonlähteet olivat lampukat pyhäinkuvien edessä.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Tämänkin vierailuni merkittävin anti minulle oli osallistuminen luostarin kirkossa toimitettuihin palveluksiin, sillä eipä minusta hyötyä tällä kertaa ollut, en auttamaan kyennyt luostarin monissa tehtävissä. Mutta kokoontuminen aamulla kirkkoon, jota valaisivat vain lampukat ja yksi toisensa jälkeen sytytetyt tuohukset, hiljentyminen kuuntelemaan ensin aamurukoukset, sitten tuttujen psalmien sanoja aamupalveluksessa, lukijoina ja laulajina vuorotellen lähes jokainen luostarin sisar.

Siitä oli hyvä aloittaa päivän työt, mitä ne sitten itse kunkin kohdalla olivat. Kynttilätehtaalle tietysti oli riennettävä useamman sisaren päivittäin, koska kirkkokynttilätuotanto on luostarin pääelinkeino.

Säännölliset jumalanpalvelukset

Luostari on omaa pappia vailla ainakin kesäkuuhun, sillä sinne saakka arkkimandriitta Herman sijaistaa Kuopion seurakunnan itäisen alueen pappia rovasti Olavi Matsia, joka puolestaan toimii Iisalmen kirkkoherran sijaisena. Niinpä Lintulan luostarin sisaristo toimittaa palvelukset omin voimin kotoisasti – vain liturgiapalveluksiin saapuu vieraileva pappi, useimmiten Valamon luostarista.

Arkiaamuisin kirkossa luetaan siis aamurukoukset ja toimitetaan aamupalvelus sekä I hetki, iltaisin VI ja XI hetki, hetkipalvelus sekä ehtoopalvelus – ja ilta-aterian jälkeen, ennen hiljaisuutta, toimitetaan vielä suuri ehtoonjälkeinen palvelus. Kolmannen paastoviikon keskiviikkoiltana toimitettiin Ennenpyhitettyjen lahjojen liturgia – samoin perjantaiaamuna.

Palveluksiin ovat kaikki tervetulleita, ja naapurustosta kävikin ihmisiä erityisesti viikonloppuisin vigiliassa ja liturgiassa – samoin arki-illan ennenpyhitettyjen lahjojen liturgiassa.

Koska kyseessä on nunnaluostari, nunnat – naiset – huolehtivat kaikista tehtävistä myös jumalanpalveluksissa lukuunottamatta tietenkin kleerikolle kuuluvia tehtäviä. Niinpä ponomarina toimii yksi luostarissa pisimpään olleista kilvoittelijoista, nunna Taisia. Myönnän, että jo 15 vuotta sitten äiti Taisia oli silmiini vanhanpuoleinen – ja nyt huomaan, että hän on juuri samanlainen, ei hitustakaan vanhempi kuin mielikuvani 15 vuoden takaa.

Huoneeni, toinen vierashuoneista, sijaitsi melkein kirkon vieressä, joten kirkkomatka oli todella lyhyt – eikä tarvinnut ensinkään välittää siitä, millainen sää oli ulkona. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Huoneeni, toinen vierashuoneista, sijaitsi melkein kirkon vieressä, joten kirkkomatka oli todella lyhyt – eikä tarvinnut ensinkään välittää siitä, millainen sää oli ulkona.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Kauneus, levollisuus, rauha

Jo aiemmin olen huomannut sellaisen asian – aikoinaan Kreikan Bytoumassa siellä silloin kilvoitelleen Kristodulin kanssa ilmiötä käsittelimmekin – että nunnat vaikuttavat ulkoiselta olemukseltaan huomattavasti ikäänsä nuoremmilta. Eipä ole heidän käytössään hoitoaineita Diorista edulliseen Evelyneen, ei mitään siltä väliltä, mutta jokaisen eri ikäisen naisen kasvot, iästä huolimatta, ovat sileät ja kauniit, silmät sädehtivät ja hymy on herkässä.

Ehkä he ovat täydellisesti oppineet heittämään itsensä, toinen toisensa ja koko elämänsä Kristuksen Jumalan haltuun. Ehkäpä he todella ovat heittäneet pois maalliset huolet…

Vaikka kyllä niitä on – jokainen järkevä ihminen sen ymmärtää. On rakennusteen ylläpitoa ja korjaamista, koska rakennuskanta on eri-ikäistä, on lämmityskustannuksia, on erilaisten laitteiden hankintaa ja uusimista, koska nykylaitteet ovat kaukana ikuisesta…

Tämä on varsinainen tuohustenvalmistuskone, jota nunnat taitavasti käsittelevät ja valvovat. Mehiläisvaha, josta tuohukset valmistetaan, tuodaan Englannista, jossa on riittävän suuria tukkumyyjiä. Mehiläisvahaa menee myös lääketehtaisiin, ja laatu on yleensä erittäin korkeatasoinen. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Tämä on varsinainen tuohustenvalmistuskone, jota nunnat taitavasti käsittelevät ja valvovat. Mehiläisvaha, josta tuohukset valmistetaan, tuodaan Englannista, jossa on riittävän suuria tukkumyyjiä. Mehiläisvahaa menee myös lääketehtaisiin, ja laatu on yleensä erittäin korkeatasoinen.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Igumenia Antonina sanoi joskus kauan sitten: Jumalanäiti pitää kyllä huolen – meidän tarvitsee vain uskoa.

Nykyisellä igumenia Mikaelalla oli erittäin lämmin suhde igumenia Antoninaan, toimihan hän vuosikaudet sairastavan igumenian hoitajana, ja uskon kyllä hänen sisäistäneen hengellisen äitinsä opetuksista myös tämän.

Rauha ja levollisuus, monista ajoittaisista vaikeistakin taloudellisista ongelmista huolimatta, on aina sisarten kasvoilta luettavissa. Kiire on joskus lähes ylitsepääsemätön, mutta hosuminen ei auta: igumenia antaa ohjeita selkeästi ja niiden mukaan toimitaan…

Epäilemättä silloin tällöin on tuiskahduksia puolin ja toisin, mieli kuohahtaa toisinaan. Sillä ihmisiähän nunnat ovat – vähintäänkin siipiä vailla ollakseen enkeleitä! Eikä ole olemassa nunnan muottia, johon luostarikilvoitteluaan alkava ihminen valettaisiin…

Tuohustehtaalla on myös automaattinen laite, jolla diakoninkynttilät valmistetaan. laite upottaa tietyin ajoin kerta kerralta paksunevat kynttiläaihiot vahasammioon ja nostaa ne ylös, minkä jälkeen pinta kuivahtaa ja jälleen tapahtuu uusi upotus. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Tuohustehtaalla on myös automaattinen laite, jolla diakoninkynttilät valmistetaan. laite upottaa tietyin ajoin kerta kerralta paksunevat kynttiläaihiot vahasammioon ja nostaa ne ylös, minkä jälkeen pinta kuivahtaa ja jälleen tapahtuu uusi upotus.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Luostariviikkoni aikana minulla oli tilaisuus keskustella muutamien luostarin asukkaiden samoin kuin siellä talkoolaisina olleiden luostarin ystävien kanssa, ja tulen heidän ajatuksistaan kirjoittamaan myöhemmin.

Hellevi Matihalti

, , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: