Metropoliitta Panteleimonin ensimmäinen vierailu Lintulan luostariin

10/03/2015

Lintulan luostari

1741 Pyhän Kolminaisuuden kirkko suuren paaston aikaan.  (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)


Pyhän Kolminaisuuden kirkko suuren paaston aikaan.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Kun olin vieraana Lintulan luostarissa, ensimmäiset palvelukset Gregorios Palamaksen sunnuntaina toimitti metropoliitta Panteleimon. Lisäksi hän kutsui sunnuntai-iltana luostarin kauniiseen vastaanottosaliin nunnia ja talkoolaisia – ja joukkoon mahduin siis minäkin – kun kertoi ensimmäisestä vierailustaan Lintulan luostarissa viitisenkymmentä vuotta sitten.

Igumenia Mikaela oli vuosi sitten pyytänyt metropoliitta Panteleimonia ryhtymään tähän kirjoitustyöhön, olipa antanut oikein kirjankin sitä varten.

”Ja kuten kaikki tiedämme, luostarissa pitää igumeniaa totella”, metropoliitta sanoi. ”Mitä igumenia käskee, se pitää tehdä. Niin minä olen tämän kirjoittamisen myös toteuttanut – en kuitenkaan siihen kirjaan, jonka sain, vaan olen tehnyt tällaisen pitkän muistelon…”

Panteleimon mietti, että muistelossa tuskin mitään uutta on – mitään sellaista, mitä hän ei olisi aikaisemmin eri paikoissa kertonut. En tiedä, miten oli sisarten kohdalla – minulle kertomus oli ainakin mieluisaa kuultavaa – kirjallisten ansioidensa lisäksi siinä huokui hyvin tuo mennyt luostariaika; sillä niin kuin maailma ympärillämme on viidessäkymmenssä vuodessä muuttunut on Lintulan luostariakin muutos hipaissut.

Metropoliitta Panteleimon muistelee ensimmäistä käyntiään Lintulan luostariin vuonna 1965. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Metropoliitta Panteleimon muistelee ensimmäistä käyntiään Lintulan luostariin vuonna 1965.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Niin kaikki muuttuu

Niin kuin esimerkiksi kirkko, johon kokoonnutaan illoin aamuin. Tämä valoisa, avara Pyhän Kolminaisuuden kirkko, jota ei ollut vuonna 1965 – ei tätä kirkkoa, vaikka olikin Pyhän Kolminaisuuden kirkko myös silloin. Tämä kirkko valmistui vasta vuonna 1973 ja onpa sitä sen jälkeen peruskorjattukin. Alttarin suuren ikonin ja ikonostaasin ikonit on maalannut Petros Sasaki, ja uusimmat seinämaalaukset alttarin yläpuolelle valmistuivat vuonna 2013 – nämä, joissa selkeästi näkyy Alexander Wikströmin kädenjälki.

Kuinka oli vuonna 1965?

Panteleimon kuvaa näin:

”Lintulan kirkko on järjestetty päärakennuksen saliin. Sinne on oma sisäänkäynti lasiverannan kautta, jossa on sivuilla penkit levähtämistä varten. – – – Puolipimeästä eteisestä valkeat pariovet avautuvat pieneen viihtyisään kirkkosaliin. Kaksi ikkunaa pihalle päin tuovat kirkkoon valoa. Vaikka huonetila ei ole suuri ja kirkkoesineistöä on runsaasti, kokonaisuus on harmoninen ja rauhallinen. Kuvaseinä jakaa kirkkosalin kahtia, takana on pienoinen alttari, papin tila ja valtakunta Sisaret isännöivät kirkkosalin puolta, eikä sinne heidän lisäkseen juuri muita mahdukaan.”

Ja hiukan myöhemmin hän jatkaa:

”Luostarin kirkko on rakkaudella ja huolella hoidettu. – – – Pyhän Kolminaisuuden kirkossa rukoillaan aamuin ja illoin pitkään ja hartaasti. Aamuvarhaisella alkava palvelus kestää kolme tuntia. Iltapalvelus aloitetaan jo iltapäivällä ja se kestää viisi tuntia.”

Kuuntelijoita pöydän ympärillä. Vasemmalla äiti Elisabet, jonka metropoliitta Panteleimon tapasi jo ensi vierailullaan, äiti Kristoduli ja äiti Ksenia sekä talkoolainen Sanna. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Kuuntelijoita pöydän ympärillä. Vasemmalla äiti Elisabet, jonka metropoliitta Panteleimon tapasi jo ensi vierailullaan, äiti Kristoduli ja äiti Ksenia sekä talkoolainen Sanna.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Niin pitkiä eivät palveluksetkaan enää ole, ja ne toimitetaan tietysti suomenkielisinä toisin kuin vuonna 1965. Silloin ne toimitettiin kirkkoslaaviksi, mutta se ei haitannut hartauden kokemusta, kirjoittaa Panteleimon, vaan oli uutta ja mielenkiintoista.

Moni muukin asia luostarissa oli toisin. Ei ollut vuonna 1965 yhteistä ruokasalia kuten nyt, vaan sisaret noutivat ateriansa pienestä keittiöstä, jonka Panteleimon muistaa Anna Nikolajevnan valtakunnaksi, ja ruoka oli hyvin yksinkertaista: ”Emalikulhossa on hapankaalikeittoa, sen päällä lautasella puuroa ja paksu palanen ruisleipää. Siinä kaikki,” Panteleimon kuvaa.

Eivätkä olleet sisariston keljat omia huoneita nykyajan mukavuuksin – useampikin sisar asui samassa huoneessa. Panteleimon oli tullut avoimesta ovesta nähneeksi yhteen sisarten huoneeseen, jossa asui neljä tai viisi nunnaa, ja ”huone on jaettu lakanoilla omiksi pikku kopperoiksi”.

Pyhän Kolminaisuuden ikoni aamun hämärässä kirkossa. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Pyhän Kolminaisuuden ikoni aamun hämärässä kirkossa.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Aika ajan sisällä

Tuolloin Heinäveden Palokkiin, Koskikylän kartanon tiloihin, asettuneesen Lintulan luostariin oli jo tullut muutamia suomenkielisiäkin nuoria naisia, jotka tunsivat kaipausta luostarielämään. Panteleimon – silloinen nuori Petri Sarho – mietti ensimmäisellä vierailullaan, mahtaisivatko nämä jaksaa raskasta luostarielämää…

”Ensimmäinen kertahan yleensä aina, kun johonkin vieraaseen paikkaan menemme, on tavallaan se mielenkiintoisin, ja siitä sitten ne kuvat ja muistot jäävät kirkkaimpana mieleen”, Panteleimon lopetti oman kuvauksensa, jonka tarkoituksena ja kehyksenä oli ollut kuvan luominen Lintulasta sellaisena kuin hän sen ensimmäisen kerran oli nähnyt.

Mutta kun istumme salin pitkän pöydän äärellä, aika tuntuu menettävän merkityksensä tai ehkä sitä ei ole – ehkä hetken häivähdyksen verran on illattoman aamun ilta, aika ajan sisällä. Sillä siinä pitkän pöydän ääressä istuvat myös nunnat Elisabet ja Taisia, kaksi Panteleimonin ensikäynnillään tapaamista nuorista naisista, silloiset Irmeli ja Maija. Heidän lisäkseen luostariin jäi myös Irja, josta tuli nunna Varvara. Hän on jo tuonilmaisissa.

Äiti Taisia, joka tuli Lintulaan vuotta aikaisemmin kuin Elisabet, toimii nykyään Pyhän Kolminaisuuden kirkon ponomarina. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Äiti Taisia, joka tuli Lintulaan vuotta aikaisemmin kuin Elisabet, toimii nykyään Pyhän Kolminaisuuden kirkon ponomarina.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

”Ja nyt, Elisabet ja Taisia, antakaapa lausunto – onko isoja virheitä,” metropoliitta Panteleimon kehottikin lopetettuaan tarinansa.

Nunna Elisabet vakuutti kaiken pitävän paikkansa, myös metropoliitan muistojen silloisesta igumeniasta, Mikaela hänkin ja pitäneekö siis sanoa Mikaela ykkönen. Ja nunna Taisia on samaa mieltä.

”Vaikka igumenia Mikaela kuinka luostarinjohtaja olikin, niin hän se vain villiä Esko-varsaa hoiti, ei malttanut lopettaa. Eikä sitä hevosta kukaan muu saanutkaan kuriin. Hän oli kyllä Esko-hevosen ja Riku-hevosen kanssa kaikkein parhaimmat kaverit,” nunna Elisabet muistaa. Hän muistaa myös igumenian hartaan kiinnostuksen kaalinviljelyyn, kertoo tämän jatkuvasti joka päivä kaalintaimia kuplustelleen millä tahansa koukulla, mikä käteen osui.

Panteleimonin kuvaus piirtää myös taitavat muotokuvat luostarin kahdesta igumeniasta – Mikaelan lisäksi tämän seuraajasta Antoninasta. Nämähän olivat toistensa täydet vastakohdat ja taustojensa piolesta – igumenia Mikaela oli ollut maalaistyttö, kun igumenia Antoninalla taas oli kaupunkilaisporvaristotausta, hän oli opiskellut ja hän puhui monta kieltä.

Lintulan luostari

Luostarirakennukset – sisariston keljat – muodostavat yhdessä kirkkorakennuksen kanssa suojaisan sisäpihan, jonka avoimella puolella sijaitsee kynttilätehdas. Kynttilätehtaan yläkerrassa on luostarin matkamuistomyymälä. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Luostarirakennukset – sisariston keljat – muodostavat yhdessä kirkkorakennuksen kanssa suojaisan sisäpihan, jonka avoimella puolella sijaitsee kynttilätehdas. Kynttilätehtaan yläkerrassa on luostarin matkamuistomyymälä. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Luostarirakennukset – sisariston keljat – muodostavat yhdessä kirkkorakennuksen kanssa suojaisan sisäpihan, jonka avoimella puolella sijaitsee kynttilätehdas. Kynttilätehtaan yläkerrassa on luostarin matkamuistomyymälä.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Ajattelen mielessäni jälkeenpäin, että myös meidän aikanamme luostarikilvoittelijat tulevat hyvinkin erilaisista ympäristöistä – ja luostarissa heidän kuitenkin on sopeuduttava elämään samalla tavoin, tekemään samoja töitä.

 Hellevi Matihalti

, , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: