Arkkipiispa Leo: Suomen ortodoksinen kirkko ei ole irrallinen saareke

14/03/2015

Haastattelu

CIMG1832 (2)

Arkkipiispa Leo. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

En ollut paikalla Uspenskin katedraalissa Gregorios Palamaksen sunnuntaina, kun Suomen ortodoksista kirkkoa ravisteleva episodi tapahtui, mutta saamani valokuvan mukaan Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola seisoo alttarissa, jossa vihitään ortodoksiseen kirkkoon uutta pappia. En ollut paikalla myöskään ristinkumartamisen sunnuntaina, kun Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen liturgian päätteeksi, ennen ehtoollisen kiitosrukouksia, katsoi aiheelliseksi lukea kirkkokansalle piispainkokouksen päätöksen vuodelta 1986. Päätös käsitteli saman vuoden pääsiäisyöpalvelusta Oulun Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa – enkä tietenkään ollut sielläkään ollut paikalla. Tuskin siellä oli ollut kukaan muukaan Uspenskissa ristinkumartamisen sunnuntaina olleista rukoilijoista.

Joten arkkipiispa Leon Simeonille ja Hannalle myöntämän haastattelutuokion aluksi kysyn, mitä todella tapahtui; hän nimittäin oli läsnä pääsiäisyön palveluksessa Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa Oulussa vuonna 1986. Hän oli silloin Oulun metropoliitta.

Pääsiäisyöpalvelus Oulun katedraalissa vuonna 1986

”Oulun piispa Olavi Rimpiläinen halusi ekumeenista kanssakäymistä niin sanottujen vanhojen kirkkojen kanssa, koska puhui itsestäänkin aina vanhauskoisena. Hän toivoi, että pääsiäisyönä olisimme yhdessä ja katedraaliin tulisi myös luterilaisia – kuten tulikin, kirkko oli täpötäynnä kansaa. Ristisaatossa kuljimme vierekkäin ja papistossa oli niin luterilaisia kuin ortodoksisiakin pappeja, ja kirkkokansaa oli molemmista kirkoista ja varmaan muualtakin. Se ristisaattohan ei kiertänyt pelkästään kirkkoa vaan koko korttelin”, arkkipiispa kuvailee.

”Emme olleet sen tarkemmin kirkosta lähtöä suunnitelleet, mutta siinä sitten järjestäydyttiin – luterilaisista papeista oli mukana nykyinen Oulun piispa, Samuel Salmi, ja papistohan lähtee aina alttarista. Joten sieltä me siis lähdimme ja alttariin tulimme takaisin, mutta se oli sitten siinä. Se oli enemmänkin tällainen tekninen juttu.”

Arkkipiispa näkee Oulun ja Helsingin tapahtumissa suuria eroja ja lisäksi hän muistuttaa ekumeenisessa neuvostossa vuonna 2002 hyväksytystä suosituksesta, jonka mukaan mikään kirkkokunta tai sen edustaja ei toiminnallaan loukkaa toisen käytäntöjä eikä opillisia eroja.

Tiedossa on myös Tampereen piispan Matti Revon esiintyminen metropoliitta Ambrosiukselta saamansa panagia kaulassa sovintosunnuntain jumalanpalveluksessa Tampereen ortodoksisessa kirkossa – niin ikään alttariin kutsuttuna.

Uspenskin katedraalissa rukoiltiin ´piispamme Irjan´ puolesta, mikä on vastoin liturgista järjestystä, ja haastattelu kertoi metropoliitta Ambrosiuksen sanoneen, että diakonit muistivat Irja-piispaa ekteniassa Hengen johdattamina.

”Ortodoksisessa kirkossa diakonit eivät ilman piispan suostumusta sooloile rukousten lukemisessa” arkkipiispa sanoo.

”Liioin puheet Hengen johdatuksesta eivät kuulu ortodoksisen kirkkoon liturgisen järjestyksen toteuttamiseen ja uskoon – ortodoksinen kirkko ei ole mikään karismaattinen herätysliike eikä osa helluntailaisuutta.”

Arkkipiispa Leo

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Kanonit – mitkä kanonit?

Arkkipiispan tiedotteessa siis todettiin piispa Askolan alttarissa olon olleen vastoin ortodoksisen kirkon liturgista järjestystä. Myös kanonien vastaista se oli: Laodikean paikallissynodin kanoni 44 sanoo lyhyesti ja ytimekkäästi: Naiset eivät saa mennä alttariin. Konstantinopolissa vuonna 691 pidetyn Trullon kirkolliskokouksen kanonia 69 pidetään Laodikea 44:n täydennyksenä, ja tiivistettynä se kuuluu: Maallikot eivät keisaria lukuun ottamatta saa mennä alttariin.

Mediakeskusteluissa ja mielipidekirjoituksissa on kuitenkin hyvin laajalti esitetty ajatus, että arkkipiispa Leo edustaa konservatiivista linjaa liberaaliin Ambrosiukseen verrattuna, ja myös monet ortodoksit ovat nähneet kirkkonsa epätasa-arvoisena ja sukupuolista syrjintää harjoittavana instituutiona, joka on ajautumassa äärikonservatiiviseen suuntaan.

Arkkipiispa toteaa tällaisten mielipidekirjoitusten osoittavan, kuinka vähän monet ortodoksitkaan tietävät omasta kirkostaan ja ennen kaikkea, etteivät he ole sisäistäneet ortodoksisen kirkon olemusta.

”Kaikkihan ei ole pelkästään tietämistä, vaan se on kokonaisvaltaista hahmottamista ja ymmärtämistä, ja sitä tuntuu puuttuvan”, hän sanoo. ”Eikä kirkko ole ajautumassa yhtään mihinkään – kirkko on toteamassa, että olemme osa ortodoksista maailmaa ja toimimme yhteydessä sen kanssa ja sen linjassa.”

Käydyn keskustelun perusteella näyttää myös aivan ilmeiseltä, että kaikki eivät tajua Suomen ortodoksisen kirkon olevan vain yksi paikalliskirkko. Sellaisena se ei yksinään voi lähteä minkäänlaiselle uudistuslinjalle.

”Suomen ortodoksinen kirkko ei ole irrallinen saareke, se on elimellinen osa ortodoksisen maailman kokonaisuutta.”

Ja hän korostaa vielä painokkaasti:

”Kun Ambrosius sanoi, että me gettoudumme, ellemme me muutu ekumeeniseksi yhteisöksi, niin asia on juuri päinvastoin. Jos me irrottaudumme koko ortodoksisesta maailmasta linjasta, silloin me olemme täällä pieni getto.”

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Kuinka muut ortodoksiset kirkot reagoivat?

Arkkipiispa Leo on erinomaisen hyvin selvillä siitä, että tieto luterilaisen naispiispan läsnäolosta alttarissa liturgian aikana on kiirinyt laajalti ympäri ortodoksista maailmaa.

”Minä olin Joensuussa palvelemassa sinä sunnuntaina, ja 14 pappia oli alttarissa, kun vietettiin seurakuntien yhdistymisen juhlaa ja siunattiin tehtäväänsä uusia työntekijöitä. Sitten alkoi viestiä tulla, ja sitä tuli joka puolelta, ja minä arvaan, että kreikkalaiseen maailmaan meni kreikkalaisten taholta välittömästi tieto, venäläiseen maailmaan venäläisten taholta – ja se on ollut englanninkielisillä sivuilla eri puolilla maailmaa. Ja minunhan on edustettava ortodoksisen kirkon linjaa ja sen mukaisesti toimittava. Ortodoksinen maailma tarkkailee meitä tämmöisissä asioissa”, hän kertoo ja myöntää, että tapaus olisi vaikuttanut pahastikin ilman hänen nopeaa reaktiotaan. ”Muiden ortodoksisten kirkkojen silmissä se oli pelastus tässä asiassa, että reagoin nopeastri ja julkisesti.”

Vielä muista kirkoista ei ole oltu häneen yhteydessä, mutta hän arvelee aivan varmasti joutuvansa keskustelemaan asiasta. Hän kuitenkin korostaa sitä, että meillä on oikein hyvä tilanne suhteessa koko ortodoksiseen maailmaan.

”Oma patriarkaatti arvostaa meitä, samoin Venäjän kirkko, ja muut paikalliskirkot katsovat hyvin myönteisesti meihin, jopa niin, että täytyy oikein ihmetellä, miten ne haluaisivat kontaktia meidän kanssamme – vanhat patriarkaatit niin kuin uudemmat paikalliset kirkotkin. Tilanne on erittäin hyvä, eikä tarvitse haikailla yhtään minnekään”, hän sanoo, kun kerron joidenkin maininneen mahdollisuudesta siirtyä Moskovan patriarkaatin alaisiin seurakuntiin Suomessa.

Ja hän jatkaa:

”Sitä paitsi meillä on paljon maahanmuuttajia, myös venäjänkielisiä, jotka ovat selkeästi kotoutuneet hyvin, ei vain tähän maahan vaan meidän kirkkoomme. Samana pyhänä, kun täällä oli tämä episodi ollut, minä tapasin Joensuussa ison joukon maahanmuuttaja-venäläisiä. Siellä on ollut kahdenlaista ajattelua: toiset heistä ovat koko ajan ilmaisseet, etteivät halua omaa pääsiäispalvelusta, vaan haluavat olla yhteisessä palveluksessa, ja on ollut niitä, jotka halusivat, että pääsiäisenä heillä olisi oma palveluksensa. Kun me keskustelimme yhdessä perusteellisesti erittäin hyvässä ja rakentavassa hengessä, päädyimme kaikki yksimielisesti siihen konsensukseen, että meillä on yksi yhteinen palvelus. Lisäksi Venäjän kirkko on todella ystävällisesti toiminut meitä kohtaan – minähän olen pyytänyt heiltä aika monta pappia, ja he ovat meidän kirkkomme pappeja nyt.”

Mitä tapahtuu ekumenialle?

Kirkossamme on jäseniä, joille ekumeeninen yhteistyö on kaikki kaikessa – mutta kirkkokansan joukossa on myös runsaasti niitä, jotka suhtautuvat hyvin vierastavasti koko ekumenian käsitteeseen. Arveleeko arkkipiispa tämän tapauksen johtavan siihen, että ekumeniaan suhtaudutaan entistä kriittisemmin, kenties jopa torjuvammin?

Arkkipiispa kertoo haastatteluamme edeltäneenä päivänä järjestetystä uskontojohtajien foorumista, jossa ovat mukana juutalainen seurakunta, muslimiyhteisö, katolinen ja ortodoksinen kirkko sekä tietenkin ev.lut.kirkko.

”Oli hyvä sattuma, että tämä uskontojen foorumi kokoontui juuri eilen. Siellä kaikilla on mahdollisuus käyttää puheenvuoro, jossa omalta osalta katsotaan mikä on tilanne. Itse kukin kertoo, missä mennään. Ja minähän otin tietysti yhtenä asiana esille tämän tapahtuman – tietysti monien muiden joukossa. Eikähän siinä mitään, palataan toteuttamaan sitä, mitä on sovittu.”

”Mutta tiedän nyt kyllä, että luterilaisten piispojen keskuudessa pahoitellaan piispa Askolan käyttäytymistä. On selvää, etteivät he ota kantaa metropoliitta Ambrosiukseen, ja on aivan yhtä selvää, ettei minun tarvitse keskustella piispa Askolan kanssa. Mutta kuten sanottu, eivät luterilaiset piispat pidä tätä Askolan kannalta kovin ansiokkaana operaationa vaan päinvastoin.”

”Toki myönnän suhtautuneeni varsin kriittisesti itsekin ekumeniaan, mutta nyttemmin olen pystynyt olemaan myönteinenkin. Minusta ensinnäkin on myönteistä, että piispa Teemu Sippo Katolisesta kirkosta on ollut mukana, ja kun on tiettyjä asioita, missä ekumeeninen neuvosto on myönteisesti lähtenyt liikkeelle, vaikka luterilainen kirkko on passiivinen – esimerkiksi uskonnonopetukseen koulussa – niin on paljon myös myönteistä.”

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

”Lisäksi on hyvä, että meillä on tällainen areena ja on erittäin hyvä, että on myös tämä uskontojen johtajien foorumi. Näissä molemmissa tunnetaan ekumeenisen kanssakäymisen mahdollisuudet ja rajat.”

Kirkon sisäinen kahtiajako

Kerron arkkipiispalle oman huoleni. Jo kahdessa kirkolliskokouksessa on havaittu kahtiajako kirkossamme. Monien muiden tapaan olen kokenut Uspenskin –tapahtuman rinnasteisena siihen, miten Helsingin hiippakunta on ajanut läpi tietyt päätökset piispanvaalitapaa myöten kirkolliskokouksessa.

Arkkipiispa ei kiistä huolestumiseni aiheellisuutta.

”Tässäkin täytyy ihmetellä, mitenkä vähän jotkut ovat sisäistäneet ortodoksisuutta, ortodoksista kirkkoa, ortodoksisen kirkon olemusta, luonnetta ja teologiaa siinä samalla. Tapaus Askola ei ole ainoa asia – on tapahtunut paljon muutakin, ja se, että minä nyt olen ottanut tähän kantaa, se johtuu juuri näistä monista muista tapahtumista. On aika ottaa nyt ne esille.”

Arkkipiispa huomauttaa olevan täyttä kuvitelmaa, että Suomen ortodoksinen kirkko voisi aloittaa jonkinlaisen ”uudistumisprosessin” jonka pyrkimyksenä olisi myös naispappeus.

”Kyllähän kirkon uudistumissuunta on koko ajan yhteiseen kirkkoon päin, ja minä toistan jälleen kerran, että me olemme osa ortodoksista maailmaa. Me olemme mukana siinä, mitä siellä tapahtuu. Me emme paikalliskirkkona avaudu omillamme mihinkään suuntaan ja vielä mahdottomampaa on, että tällainen tapahtuisi paikalliskirkon yhdessä hiippakunnassa – ja kyllähän kanonit sanovat myös, ettei kukaan hiippakuntapiispa tee mitään keskustelematta asiasta esimiespiispansa kanssa.

Mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihin

Arkkipiispa näkee kirkossamme tapahtuvan sisäisen kahtiajaon alkaneen Etelä-Suomesta – lähinnä tietysti Helsingin hiippakunnasta, jolla väkimääränsä ja siten kirkolliskokousedustajien lukumäärän puolesta on mahdollisuus runnoa kirkolliskokouksessa asiat läpi haluamallaan tavalla. Vaikka Helsingin hiippakunnan edustajat eivät 100-prosenttisesti ole näiden päätösten takana, ”apua” saadaan riittävästi muista hiippakunnista erilaisten suhteiden avulla.

Tavallaan viimeinen pisara – täysin henkilöön puuttumatta – oli Oulun metropoliitan valinta. Arkkipiispa kertoo avoimesti piispanvaalia koskevan kantansa:

”Olen sanonut ja voin sanoa tässäkin yhteydessä, että minä todella toivon niinkin tärkeiden asioiden kuin piispanvaalin kohdalla, että esitysten on oltava kirkolliskokouksen pöydällä riittävän ajoissa ja riittävän kauan – ei viimeisenä iltana eikä yhtenä yönä – ei yllättäen yhdessä kirkolliskokouksessa. Asiapapereiden on oltava esillä vähintään viikkoja ja mielellään kuukausia, eikä se riitä, että asia on kirkolliskokouksen pöydällä. Sen pitää olla koko kirkkokansan edessä, tiedotusvälineitten ja muitten kautta, niin että ihmiset ennättävät jollakin tavalla henkisesti valmistautua ja kypsyä siihen, minkälaisia ratkaisuja saattaa tulla. Tällaiset asiat eivät saa tulla esille – niin kuin sanonta on – puun takaa.”

”Mutta minusta tuntuu”, hän miettii, ”että täällä Helsingissä on tietyllä joukolla vauhtisokeus päässyt yllättämään.”

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Millä tilannetta arkkipiispan mielestä voitaisiin korjata? Tulisiko uusi hiippakuntajako kenties ratkaisemaan ongelman? Vilautan esiin piispa Arsenin ajatusta siitä, että esimerkiksi Helsingin seurakunta olisi oma hiippakuntansa…

”Hiippakuntajaon pitää jollakin tavalla toteutua – sen mukaisiahan päätökset kirkolliskokouksessa näyttävät selkeästi olevan, että hiippakuntahallinnon pohjalta tätä kehitetään eteenpäin. Kyllä se jollakin tavalla onnistuu. Yksi vaikeus tässä tietysti on Suomen maantiede – se, että maamme on tämän muotoinen. Ja toinen vaikeus on, että ihmiset ovat epätasapainoisesti eri puolilla maata.”

Hän pohtii, ja jatkaa sitten:

”Helsinki omana hiippakuntanaan on tietysti yksi malli.  Se on sitten maantieteellisesti pieni hiippakunta, väestöllisesti tietysti ihan sen kokoinen kuin halutaan. Toiset hiippakunnat olisivat tässä mallissa alueellisia mammutteja – mutta taas toisaalta maailmassa on suurempiakin alueita hiippakuntina.”

Kuitenkin, jos hiippakuntien väestömäärä olisi osapuilleen tasainen, hiippakuntalaisilla olisi suurempi mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa – muihinkin, kuin piispanvaaliin.

Pelottelua ja uhkailua

Palaamme lopuksi siihen mistä haastattelu alkoi: kirkkoherra Salmisen puheeseen Uspenskin katedraalissa ristinkumartamisen sunnuntaina, ja sitä seuranneeseen sosiaalisessa mediassa käytyyn kiivaaseenkin keskusteluun.

Kirkkoherra Salminen esittää varmana tietona, että arkkipiispan tiedotteen takia kirkosta eroamisia on jo tapahtunut. Toisen hiippakunnan piispa tavallaan saa nuhteet häneltä virheellisestä toiminnasta.

Arkkipiispa suhtautuu hyvin tyynesti syytteeseen.

”Mahdollisesti näin on käynyt – mahdollisesti on erottu myös aivan päinvastaisesta syystä”, hän toteaa rauhallisesti. – Tosin minun tietooni ei ole tullut tällaista, enkä osaa sanoa, mistä kirkkoherra Salminen on saanut tietonsa. Tosiasiassa tämä on erittäin ikävä heitto ja sen voi helposti kuvitella jopa pelotteluksi ja uhkailuksi”, hän toteaa.

Pohdin ääneen vielä muutamaa asiaa – patriarkka Bartholomeoksen tuloa Suomeen lähiaikoina sekä mahdollista piispainkokousta, jossa Uspenskin tapausta ja muita esiin tulleita asioita käsiteltäisiin.

Arkkipiispa Leo ei kuitenkaan halua millään tavoin kommentoida, mitä tapahtuu. Hän toistaa eri medioillekin antamansa lausunnon, että on lähettänyt selvityspyynnön metropoliitta Ambrosiukselle ja odottaa rauhassa tämän vastauksia.

”Haluaisin varjella meidän paikalliskirkkomme omaa perintöä”, hän miettii haastatteluajan ollessa lopuillaan. ”Se on hyvin tärkeää – aivan samoin kuin sen muistaminen, että olemme osa ortodoksista maailmaa. Meidän pitää selkeästi tiedostaa, että elämme Suomessa ortodoksisen kirkon uskollisina jäseninä.”

”Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan liturginen järjestys on historiallinen ja kunniakas. Siinä on Laatokan Valamon sekä Viipurin ja Sortavalan piispankatedraalien perinteitä, joita toivon meidän itsemme arvostavan, koska muukin ortodoksinen maailma arvostaa niitä.”

                                                                                                                                                                                                             Hellevi Matihalti

 

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: