IL Y A 6 : Tsunami ja teologiset näkökulmat

16/03/2015

Kolumni

Osa Marc Chagallin teatterin esiripuksi tekemästä työstä The Firebird.

Osa Marc Chagallin teatterin esiripuksi tekemästä työstä The Firebird.

Viime jouluna muisteltiin Kaakkois-Aasiaan kymmenen vuotta sitten iskenyttä valtavaa tsunamia, joka tappoi satoja tuhansia ihmisiä. Tsunami kosketti myös suomalaisia, koska monet lomailivat tuolloin tuhoalueella, ja saimme lehdistöstä ja televisiosta lukea ja nähdä niin tavallisten ihmisten kuin julkisuuden henkilöidenkin selviytymistarinoita.

Eräs ainakin itselleni parhaiten mieleen jäänyt tsunamista selviytyjä oli silloinen Helsingin piispa Eero Huovinen. Huovinen saapui Thaimaahaan lomalle juuri kun tsunami oli iskenyt sinne, mutta hän päätti jäädä tekemään sielunhoitotyötä omaistensa menettäneiden ihmisten pariin.

Huovista haastateltiin televisiossa, jossa hän kyynelsilmin ihmetteli, miten Jumala salli järkyttävän katastrofin tapahtua. Huovinen myös kertoi avoimesti miten hänen uskonsa oli koetuksella tsunamin jälkeen ja miten hän oli vihainen Jumalalle.

Huovinen muistutti jollain tavalla nykypäivän Jobia, joka tivasi Jumalalta syytä omiin ja myös muiden kärsimyksiin. Sekä Huovinen että Job pitivät kärsimystä henkilökohtaisena asiana, Jumalan ja Jobin/Huovisen välit sotkevana epäkohtana, joka oli selvitettävä.

Jobin kirjassa Job ei varsinaisesti saa vastausta siihen, miksi hän joutuu kärsimään. Kun Job pääsee kirjan lopussa keskustelemaan itse Jumalan kanssa, on lopputuloksena lähinnä se, että ihminen ei pysty ymmärtämään kosmista järjestystä, joka kuitenkin toimii niin kuin Jumala on hyväksi katsonut. Huovinenkaan ei saanut vastausta kysymykseensä “Miksi?”, mutta ei silti luopunut uskostaan ja jatkoi uraansa kirkonpalvelijana [1]. Vaikka syy kärsimykseen ei selvinnyt, niin aika korjasi välit.

En muista nähneeni ainakaan kovin monta ortodoksista näkökulmaa tsunamiin. Ainoastaan David Bentley Hartin kirjoitukset aiheesta ovat levinneet myös suuren yleisön tietoon. Hart kirjoitti tsunamista ensin artikkelin First Things -lehteen [2] ja laajensi pohdintansa myöhemmin kirjan mittaiseksi [3].

Hartin lähestymistapa poikkeaa täysin Huovisen näkemyksestä Jumalasta ystävänä, joka on pettänyt odotukset sallimalla pahan tapahtua. Hartin mukaan tsunami tapahtui, koska maailma, jossa elämme on langennut, eikä se ole vielä täydellisesti osallinen ylösnousemuksen todellisuudesta. Maailmassa siis tapahtuu pahoja asioita, mutta ne eivät ole Jumalan tahto tai suoraan Jumalan tekoja. Näin jatkuu Kristuksen toiseen tulemiseen asti. Maailman alkuperäinen kauneus on tästäkin huolimatta jollain tavalla aistittavissa ja olemme siitä jo jollain tavalla osallisia ylösnousseen Kristuksen kautta.

Hart ei varsinaisesti vastaa jatkokysymykseen: “Miksi Kristus ei sitten tule jo ja maailma on edelleen langennut?” Asiat nyt vain ovat niinkuin ne ovat. Toisaalta Hartin kirjoitusten fokuksena ei ehkä ollut vastata tyhjentävästi pahuuden ongelmaan, vaan pikemminkin halu kiistää jyrkästi sellaiset näkemykset, joiden mukaan tsunami olisi ollut “Jumalan tahto” tai että tsunamissa menehtyneet ihmiset olisivat kuolleet siellä omien syntiensä vuoksi.

Hartin näkemys on yksinkertainen, johdonmukainen ja perin juurin ortodoksisen patristisen opetuksen mukainen ja sangen erilainen kuin Huovisen näkemys, mutta en tiedä ovatko ne keskenään lainkaan vertailukelpoisia.

Niiden ero piilee mielestäni kokonaan erilaisessa näkökulmassa asiaan. Siinä missä Huovisen luterilainen katsantokanta on henkilökohtainen, ihmisen ja Jumalan välinen, näkee ortodoksinen teologia asian luonnonjärjestyksen tasolla, Jumalan ja maailman välisenä.

Sen puiminen kumpi näkemys on parempi, on mielestäni hedelmätöntä. Huovisen näkemystä voi ehkä sanoa pastoraalisemmaksi, Hartin kokonaiskuvaa johdonmukaisemmaksi, mutta tällaiset arviot edellyttävät arvioijalta itseltään johonkin näkökulmaan asettumista.

Mielestäni monet teologisina kiistakysymyksinä esitetyt asiat ovat samankaltaisia kuin Huovisen ja Hartin näkemykset tsunamista. Tämä on toisaalta rohkaisevaa ja toisaalta lannistavaa.

Rohkaisevaa sen vuoksi, että jos ennakkonäkemykset ja näkökulmat pystytään keskustelussa tunnistamaan, niin yhteisen pohjan tai jopa totuuden löytyminen näennäisesti lähtökohdista on mahdollista.

Toisaalta keskustelu jää usein pintatasolle, kun keskustelijat pysyvät oman näkökulmansa vankeina, eivätkä esimerkiksi oman teologisen kielenkäyttönsä vangitsemina pysty etenemään keskustelussa.

Ilja Sidoroff

[1] http://www.hs.fi/ulkomaat/a1419048081528

[2] http://www.firstthings.com/web-exclusives/2008/05/tsunami-and-theodicy

[3] David Bentley Hart, The Doors of the Sea: Where Was God in the Tsunami? (Eerdmans, 2004)

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: