Igumenia Mikaela 70 vuotta

Igumenia Mikaela ja luostarin kissa Mirri. (Kuva/photo: Hellevi Matihalti )

Igumenia Mikaela ja luostarin kissa Mirri.
(Kuva/photo: Hellevi Matihalti )

Igumenia Mikaela on toiminut kaksi ja puoli vuotta Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin johtajana – arkkipiispa Leo siunasi hänet tehtävään Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlana 1.10.2012 – ja hänen luostarikilvoittelunsa on kestänyt kohta 30 vuotta. Tänään hän täyttää 70 vuotta – ja vaikka ortodoksisessa kulttuurissa ensisijaisesti vietetään nimipäivää ja varsinkaan luostarielämään syntymäpäiväjuhla ei kuulu, äiti igumenia lupautui vastaamaan muutamaan kysymykseen merkkipäivän johdosta.

Istumme luostarin kauniissa vastaanottosalissa luostariviikkoni viimeisenä päivänä, ja igumenia on hakenut minua tervehtimään myös luostarin kissan, kiiltävän mustan ja kauneudestaan tietoisen Mirrin. Keskustelumme lomassa kysyn igumenialta, miksi oikeastaan nimipäivän vietto on merkityksellisempää kuin syntymäpäivän juhlinta.

Rauhallisesti ja ystävällisesti hän selittää minulle:

”Nimipäivää vietetään sen pyhän kunniaksi, jonka nimeä kannamme ja jonka suojelukseen ja esirukouksiin turvaudumme. Juhlan viettäminen kohdistuu siis pyhän muistolle, kun taas syntymäpäivän juhla kohdistuu meihin itseemme.”

Myönnän etsineeni pyhää naista nimeltä Mikaela, kun olen pohdiskellut, kenen pyhän mukaan igumenia Antonina aikoinaan antoi luostarikilvoittelijaksi tulleelle Unelma Röpeliselle luostarinimen. En Ortodoksisesta kalenterista enkä Kirkkovuoden pyhistä naisten joukosta ole löytänyt Mikaelaa, ja olen käsittänyt sen tarkoittavan, että ei ole olemassa pyhää Mikaelaa. Kun minulla nyt on tilaisuus, kysyn äiti igumenialta asiasta. Hän kertoo lempeästi hymyillen:

”Olen saanut nimen arkkienkeli Mikaelin mukaan, ja nimipäivä on siis marraskuun 8. päivänä eli enkelien päivänä.”

Rakkaus kirkkoon – rakkaus luostariin

Igumenia Mikaela on kasvanut karjalaisessa evakkoperheessä jossa ortodoksisuus kuului luonnollisena myös arkeen. Hän muistaa äidin – mamman, kuten hän sanoo – joka-aamuiset ja –iltaiset rukoukset ikoninurkassa, hän muistaa, miten äiti siunasi iltaisin ristinmerkillä hänet ja sanoi: ”Piiritä Herra sinun kalliin ja eläväksitekevän ristisi voimalla.” Ja siihen oli pienen tytön turvallista nukahtaa. Opiskelemaan lähtiessä isä jätti evääksi sanat: ”Pidä rukous mielessä.”

Tuo kodin perintönä saatu rakkaus kirkkoon onkin seurannut häntä koko elämän.

Hänen tulonsa luostariin oli lupauksen lunastaminen. Nuori luokanopettaja Unelma oli sairastunut, ja sairaus kesti pitkään, kun sen syytä ei saatu selville. Mutta tuolla pitkällä sairastamisella oli tarkoituksensa.

Sairasvuoteellaan hän luki Mika Waltarin teoksen Valtakunnan salaisuus, ja sen lukeminen oli hänelle erittäin vahva hengellinen kokemus – voi ehkä sanoa, että hän ikään kuin eli kirjan tapahtumat itse, vaelsi mielessään Jerusalemissakin opetuslasten ja heidän opettajansa joukossa.

Silloin hän myös teki päätöksen, että jos hän parantuu, hän menee luostariin. Lupauksen lunastaminen kesti kuitenkin kymmenen vuotta – hän ei halunnut isän vielä eläessä toteuttaa päätöstään.

Luostarielämä on kaukana idyllistä, joka useinkin erityisesti elokuvista tulvii, eivätkä nunnat ole mitään stereotypioita: nunna ei muutu vihkimyksessä yliluonnollisen täydelliseksi – ja siksi luostareissakin on ristiriitoja, on ongelmia ja vaikeuksia. Jokaisessa luostarissa on myös ollut kilvoittelijoita, jotka ovat palanneet takaisin maailmaan.

Onko igumenia Mikaela koskaan, edes ohimennen, katunut lupaustaan ja luostariin tuloaan?

Luostariin tuloa en ole katunut. Joskus olen ajatellut, että olenkohan ihan oikeassa paikassa, mutta ne ovat olleet ohimeneviä ajatuksia, joita on turha jäädä pitemmäksi aikaa pohtimaan. Eihän elämä ole elämää ilman vaikeuksia, ja niiden keskellä parhaiten saa kokea Jumalan läsnäolon ja avun” , igumenia sanoo vakavana.

Kaikki kilvoittelun vuodet

Kun Unelma tuli luostariin, igumeniana oli Antonina. Kun igumenia Antonina sairastui ja lopulta joutui vuoteenomaksi – sitä kesti kuusi vuotta – nunna Mikaela hoiti häntä koko tuon ajan. Varmasti se oli joskus raskastakin, vaikka äiti igumenia ei edes vihjaa sellaiseen. Päinvastoin – hän kertoo kokeneensa igumenia Antoninan luostarivanhuksena, johon hän oli tavallaan oppilassuhteessa.

Esitän igumenialle kysymyksen, mitä hän tältä hengelliseltä äidiltään oppimastaan pitää kaikkein tärkeimpänä – mikä on merkityksellisintä noissa opetuksissa erityisesti nyt, kun hän itse hoitaa igumenian joskus raskastakin tehtävää.

Jumalaan luottaminen ja rukoukseen turvautuminen ovat ne tärkeimmät ja kantavimmat asiat. Igumenia Antoninan mielestä Jumalaan pitää luottaa aivan kaikessa, Hän antaa mitä me tarvitsemme. Igumenialla oli tapana sanoa omanlaisellaan suomen kielellä: ”Onko Jumala meille antaa”, jos sanoin tarvitsevamme jotain. Siis aivan käytännöllisissäkin asioissa.”

Igumenian päivät ovat pitkiä. Aamurukoukset ja hetkipalvelukset kirkossa toimitetaan aikaisin, ja illalla ennen ilta-ateriaa toimitetaan iltapalvelukset sekä ilta-aterian jälkeen vielä suuri ehtoonjälkeinen palvelus. Igumenia työskentelee edelleen kynttilätehtaalla, mutta siitä huolimatta hänen on ehdittävä huolehtimaan vieraiden ja pyhiinvaeltajien vastaanottamisesta, hänen on osallistuttava moniin erilaisiin kokouksiin ja hoidettava luostarin yhteydenpito ulospäin, suunniteltava, toteutettava – koska kaikki se kuuluvat luostarin johtajan tehtäviin. Mutta luostariperheen äitinä hänen on myös huolehdittava sisariston hengellisestä ja aineellisesta hyvinvoinnista.

Tällaisen työnpaljouden johdosta on pakko kysyä, eikö hän tunne ajoittain suurtakin uupumusta. Ja igumenia myöntää tietysti näin olevan.

Totta kai tunnen itseni väsyneeksi toisinaan. Ja olen ajatellutkin, että jos maailmassa tekisin näin pitkiä päiviä ja tässä iässä, en varmaan jaksaisi enkä tekisikään. Mutta luostarissa kaikki työ tehdään kuuliaisuudesta, ja sen tuottama siunaus antaa voimia. ”

Luostarinjohtajan vastuu

Kun haastattelin igumenia Mikaelaa kuukausi igumeniaksi siunaamisen jälkeen, hän kertoi ajatuksiaan luostarinjohtajan ”roolista” näin:

”Olen ajatellut, että luostarin johtajan pitäisi olla esimerkkinä toisille, pitäisi itse elää luostarielämää mahdollisimman hyvin. Omaa itseään pitää ensiksi kehittää, että voi heijastaa Jumalan rakkautta myös lähimmäisiin ja itse kokea sitä. Luostarielämähän on työtä ja rukousta, rukousta ja työtä.”

Kuinka on kahden ja puolen vuoden kuluttua – onko tähän kuvaukseen pitänyt liittää muita seikkoja?

Luostarielämä on todellakin työtä ja rukousta, rukousta ja työtä. Kaiken tuon lisäksi, mitä jo kerroin, igumeniana siihen liittyy vastuun kantaminen kaikesta. Igumenia vastaa Jumalan edessä ei enää vain itsestänsä vaan kaikkien sisarten luostarielämän puolesta, siitä millä tavoin elämme luostarissa. Se on ristin kantamista.”

Usein sitä ajattelee, mahtaako uusia nuoria luostarikilvoittelijoita enää luostareihin tulla, kun maailmassa elämme sekulaarissa ajassa, joka yhä suuremmassa määrin keskittyy vain materiaalisiin asioihin. Luostari kumminkin tarvinnee uusia sisaria voidakseen jatkaa toimintaansa – rauhan tyyssijana, johon maailmastakin edes hetkeksi voi tulla virkistämään ehkä näivettynyttä hengellistä elämäänsä.

Igumenia toteaa itsestään selvyytenä, ettei sellaista luostaria varmaan olekaan joka ei tarvitse uusia sisaria.

”Lintulan luostari täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Sinä aikana sisarten lukumäärä on vaihdellut paljonkin, ja kun tulin luostariin, niin vanhoilla nunnilla oli täällä tapana sanoa, että kyllä Jumala lähettää uusia kilvoittelijoita luostariin, silloin kun tarvitaan. Niin nytkin uskon ja toivon, että meidän ajassamme on hengellisen elämän etsintää edelleenkin. Ehkä monen mielessä käy ajatuksia luostarielämästä, mutta ei vain uskalla lähteä sille tielle. ”

Kiitän äiti igumeniaa keskusteluhetkestämme – ajasta, jonka hän on siihen käyttänyt, vaikka velvollisuudet jo odottavat: tällä kertaa on mentävä vastaanottamaan isä Sergius Collianderia, joka tulee toimittamaan luostarin viikonloppupalvelukset.

*    *    *

Simeon ja Hanna toivottaa igumenia Mikaelalle monia armorikkaita vuosia – vaikka olemme tietoisia, että luostarikilvoittelijoita onnitellaan toisin sanoin…

Hellevi Matihalti

, , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: