Uusi Ortodoksia – kiinnostavaa luettavaa

26/03/2015

Artikkeli

Kirjahyllyssäni on muutama Ortodoksia-aikakauskirja 1970-luvulta, ja arvelen niiden kulkeutuneen minulle luterilaista teologiaa opiskelleen ystäväni kautta niihin aikoihin, kun aloin kiinnostua ortodoksisuudesta. Vuodesta 1991, jolloin minut jo oli liitetty ortodoksiseen kirkkoon, Ortodoksia on kuulunut säännölliseen lukemistooni vuoteen 2002. Sen jälkeen olen vain satunnaisesti lukenut joitakin artikkeleita siitä, vaikka yhä edelleen vanhoistakin niteistä löytää mielenkiintoista luettavaa uudelleen.

On siis ilolla tervehdittävä sitä, että Ortodoksia-aikakauskirjaa nykyään voi lukea myös netissä – osoite on https://ortodoksistenpappienliitto.wordpress.com/ortodoksia/. Sivulta saa luettavakseen julkaisun kolme viime numeroa (52, 53 ja 54).

Ortodoksia on ainoa suomalainen ortodoksisen teologian julkaisu, jota voi sanoa akateemiseksi. Sanaa ”akateeminen” ei missään tapauksessa pidä säikähtää; ihan tavallinen maallikko oppii aikakauskirjan antia lukiessaan runsaasti ortodoksisen kirkon ajattelusta ja opetuksesta niin kotimaisen kuin ulkomaisen teologian alueelta mutta myös historian ja taiteittenkin osalta.

180px-Pekka_metso_vk

Pekka Metso

 

Ortodoksia-julkaisun ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1933, ja sitä julkaisevat Suomen ortodoksisten pappien liitto ja Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osasto. Aikaisemmin toisena julkaisijana oli Helsingin yliopiston ortodoksian ja Itä-Euroopan kirkkojen tutkimuksen laitos. Sen vastaavana toimittajana on tällä hetkellä professori Pekka Metso ja toimituskuntaan kuuluvat isä Mikael Sundkvist ja isä Tuomas Kallonen.

Isä Mikael Sundkvist (kuva/Photo: Ortodoksi.net )

Isä Mikael Sundkvist
(kuva/Photo: Ortodoksi.net )

Suomen ortodoksisen kirkon perinteistä ja käytännöistä

Tänä vuonna on ilmestynyt numero 54, ja minua kiinnostivat siinä eniten Elina Kahlan ja Juha Riikosen laajat artikkelit sekä Pekka Metson ja Mikael Sundkvistin yhdessä kirjoittama Puheenvuoro, joka käsittelee suuren saaton muistelun suomalaista käytäntöä.

 

Elina Kahla (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Elina Kahla
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Suomen Pietarin instituutin johtaja FT Elina Kahla, tuttu Simeonin ja Hannankin lukijoille, käsittelee artikkelissaan ”Keitä me olemme? Keihin me kuulumme? Suomi – Ortodoksia – Venäjänkielisyys” Suomen ja Venäjän ortodoksisten kirkkojen yhteistä perinnettä, mutta tuo kysymyksen myös tähän päivään mm. venäläisten maahanmuuttajien haastatteluilla ja kuvaamalla Suomen ortodoksisen kirkon maahanmuuttajatyötä. Kirjoitus on laaja ja perusteellinen – se antaa mielenkiintoista tietoa vertaillessaan mm. venäläisten maahanmuuttajien mielikuvia venäläisistä ja suomalaisista ortodoksipapeista. Teksti tuo oivallisia näkemyksiä moniin avoimiin yhteiskunnallisiinkin kannanottoihin.

Juha Riikonen (Kuva/Photo: Facebook)

Juha Riikonen
(Kuva/Photo: Facebook)

Juha Riikonen tarkastelee artikkelissaan ”Toisiinsa kietoutuneet” artikkelin alaotsikon mukaisesti Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen valtiovallan pitkää yhteistä taivalta. Riikonen katsoo yhteisestä taipaleesta kirkon hyötyneen enemmän – kritiikkiä siitä, että kirkko olisi joutunut tekemään myönnytyksiä valtiovallalle, ei juurikaan ole esitetty. Riikonen ottaa yhdeksi esimerkiksi nopeasti saadun päätöksen Oulun hiippakunnan perustamisesta. Riikosen teksti on yhtä ilmavaa ja kiintoisaa kuin hänen väitöskirjassaan Kirkko politiikan syleilyssä (2007), jonka tuolloin suurella nautinnolla luin.

Tietyllä tavalla Metson ja Sundkvistin puheenvuorossa ”Millaista ekklesiologiaa ´…ja kaikkia kristittyjä´-lisäys edustaa?” on liittymäkohtaa Riikosen teemaan. Missään muissa ortodoksissa kirkoissa ei suuren saaton yhteydessä pyydetä Jumalaa muistamaan oikeauskoisten kristittyjen jälkeen ”kaikkia kristittyjä”; näin tapahtuu kirkossamme virallisesti käytössä olevan vuodelta 1954 peräisin olevan liturgian tekstissä. Kirjoittajat katsovat tämän merkitsevän, että heidät, ”kaikki kristityt”, sisällytetään ortodoksisen kirkon yhteyteen, ja tuovat esille taustalla mahdollisesti olevan pyrkimyksen realistiseen ekumeenisuuteen.

Lisäksi paljon muuta…

Aikakauskirjan runsaasta annista olen maininnut vain muutaman; niiden lisäksi lukija löytää monta merkittävää kirjoitusta – myös kirja-arvosteluita.

Mainitsemistanikin, minua eniten puhutelleista teksteistä, olen ottanut tässä esille vain aivan yksittäisiä kohtia, koska suon mielelläni lukijoille mahdollisuuden itse perehtyä niihin kokonaisuudessaan ja kokea omat oivalluksensa ja myös mahdollisuuden oppia niin omasta kirkostamme kuin sen opetuksesta.

 

Hellevi Matihalti

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: