Palmusunnuntai

28/03/2015

Saarnavuorossa

Herran ratsastus Jerusalemiin. Etiopialainen ikoni. (Kuva/Photo: Orthodox.net )

Herran ratsastus Jerusalemiin. Etiopialainen ikoni.
(Kuva/Photo: Orthodox.net )

Tänään palmusunnuntaina on syytä miettiä. miksi ihmiset ottivat palmunoksia ja puitten lehviä ja huusivat Kristukselle ”Hoosianna” hänen ratsastaessaan Jerusalemiin.

He ottivat palmunoksia siksi, että Kristus oli edellisenä päivänä herättänyt kuolleista Lasaruksen, ja tämän ilon vuoksi ihmiset riensivät Herraa vastaan – tämä on tässä oleellisen tärkeä kysymys. Lauloimme eilen illalla ja äsken: ”Vahvistaaksesi uskoa yleiseen ylösnousemiseen, Sinä kärsimyksiesi edellä herätit kuolleista Lasaruksen…” Tämä on oleel­lista: Kristus herätti neljä päivää haudassa olleen ystävänsä!

Se ilo – Martan ja Marian ilo ja muiden läheisten ilo – tarttui muihin ihmisiin: Kristus on kuoleman voittaja. Kansanjoukot ja ennen kaikkea pienet lapset riensivät Kristusta vastaan ja huusivat Hoosianna.

On väitetty, että nuo samat ihmiset, jotka huusivat tuolloin Hoo­sianna, olivat myös niitä ihmisiä, jotka huusivat: ristiinnaulitse – ristiinnaulitse!

Toiset ovat sitä mieltä, että joukossa ehkä oli niitä, jotka eivät ajatelleet asiaa sen enempää, vaan menivät muitten mukana ja huusivat mitä muutkin.

Kun ajattelemme tätä päivää ja historiaamme, aina on ollut niitä ihmisiä, jotka ovat huutaneet hoosianna, ja on ollut niitä, jotka ovat huutaneet ristiinnaulitse… Takin kääntäjiä on ja tulee olemaan.

Eräät viime vuosien tapahtumat maailmassa, etenkin ns. syyskuun 11 päivän jälkeen, ovat samanlaisia: on huudettu ristiinnaulitse! – on vaadittu kostoa ja sodan oikeutusta – pahan vallan kukistamista – ristiinnaulitsemista! Mitä on saatu aikaan: – kärsimystä, anarkiaa ja mielipuolisuutta.

Jos olemme Jumalan nimissä vaatimassa ja huutamassa ihmisiä tapettaviksi, olemme silloin väärällä tiellä, olemme kaukana siitä, mitä meidän tulee olla ihmisinä ja kristittyinä.

Samaa tapahtuu silloin, kun pikkupoika ei pärjää kavereilleen ja sanoo: Minä tunnen yhden ison pojan, minä käyn hakemassa hänet, ja hän lyö teitä.

Samoin mekin otamme liian helposti Jumalan tai hurskastelun aseeksemme, kun omat itsekkäät keinomme loppuvat, tai kun emme osaa elää tässä ihmisten yhteisössä ihmisinä. Se on vakavaa ja tuomittavaa.

Kirkon tulee olla aina se, joka taistelee kaikkea epäoikeudenmukai­suutta ja vääryyttä vastaan.

Kansanjoukot huusivat Hoosianna, ja meitä kehotetaan huutamaan Hoosianna, ottamaan vastaan Kristus. Kristus joka ratsastaa Jeru­salemiin – ratsastaa kärsimyksiinsä.

Tänä iltana kirkko laulaa:

 Tänään Vapahtaja saapui Jerusalemin kaupunkiin täyttääkseen kirjoituksen, / ja kaikki ottivat palmunlehviä käsiinsä ja levittivät vaatteitaan Hänen eteensä tietäen, / että Hän on meidän Jumalamme, jolle kerubit herkeämättä huutavat: / Hoosianna korkeuksissa! / Siunattu olet Sinä, jonka laupeus on suuri! Armahda meitä!”

 Uskovaiset, ikään kuin jumalallisesta juhlasta jumalalliseen juhlaan siirtyen / kiiruhtakaamme yhdessä palmunoksien luota Kristuksen kärsimyksien kunniakkaaseen ja pelastavaan viettoon / ja nähkäämme Hänen vapaaehtoisesti alistuvan kärsimykseen meidän tähtemme. / Laulakaamme Hänelle suureen ääneen kiittäen oikea veisu: / Herra, laupeuden lähde ja pelastuksen satama, kunnia Sinulle.”

Me olemme saapuneet Jerusalemiin. Kristus ratsastaa ja saapuu meidän luoksemme Pyhässä Ehtoollisessa. Nyt Kristuksen ristin tiellä tapah­tuu toinen vaihe: hän käy jumalallisiin kärsimyksiin, ja meitä kut­sutaan ristiä kantamaan, seuraamaan hänen tietään, eikä vain vuosi vuoden jälkeen tapahtuvan tavan mukaan olemaan läsnä näissä pal­veluksissa – vaan todella kantamaan Kristuksen kanssa ristiä. Kan­tamaan sitä ristiä, jolle koko maailman hätä, tuska ja ahdistus on lyöty. Meitä kutsutaan elämään Kristuksen elämää ja kantamaan hänen kanssaan tämän maailman ihmisten hätää, ahdistusta ja tuskaa, eikä vain viettämään hartaita juhlamenoja.

Kristus kärsi koko ihmiskunnan puolesta – kärsi niin täydellisesti, että ristiltä kuului huuto: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Kun Kaikkeuden Herra on kulkenut ihmisen tien niin alhaalla kuin kukaan voi kulkea, niin lyötynä, niin häväistynä – hän voi kantaa meidänkin ahdistuksemme ja tuskamme. Nyt on kysymys siitä, annammeko Kristuksen kantaa meidän ahdistustamme ja tuskaamme ja liitymmekö me ihmisinä – Jumalan luomina ihmisinä – tuolle tielle kantamaan Kristuksen ristiä.

Me huomaamme monta kertaa, toivon mukaan, oman avuttomuutemme. Meidän on syytä muistaa, että moni suuri julkisyntinen sai ristin äärellä armon: viisas ryöväri ja Maria Egyptiläinen.

Suurena keskiviikkona kirkko laulaa erään upeimmista veisuis­ta, nunna Kassianan kirjoittaman:

 Herra moniin synteihin langennut nainen tunteellaan käsittäen jumaluutesi / ottaa mirhantuojan paikan ja valittaen tuo Sinulle mirhaa ennen hautaamistasi lausuen; / Voi, minulla on hillittömyyden kauhea, pimeä ja kuuton yö, rakkaus syntiin. / Ota vastaan kyynellähteeni, Sinä pilvillä meren vedet kokoava. / Taivu sydämeni huokausten puoleen, Sinä taivaat sanomattomalla tyhjentymiselläsi taivuttanut. / Suutelen ja kuivaan pääni hiuksilla tahrattomia jalkojasi, / joiden askelten äänet kuullessaan Eeva paratiisissa ehtoolla peljästyen kätkeytyi. / Kuka tutkisi syntieni paljouden ja tuomioittesi syvyyden, sieluja pelastava Vapahtajani? /  Oi armossa mittaamaton, älä hylkää minua, palvelijatartasi!

Ristin ryöväri on meille jokaiselle lohduttava esimerkki: siinä Jumalan rakkaus ja armo tulee täydellisimmin esille: ”Tänä päivän sinä saat olla kanssani paratiisissa” – se oli Kristuksen sana ryövä­rille, se on Kristuksen sana meille, jos me seuraamme häntä.

 

Isä Johannes  

, , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: