Sivallus: Suuren lauantain déjà vu

04/04/2015

sivallus

Suuren lauantain aamuna Vastarannankiiski suuntasi perinteiseen tapaansa kirkkoon, jossa – edelleen perinteiseen tapaan – toimitettiin ehtoopalvelus parimioineen ja sen perään Basileios Suuren liturgia ja lopuksi leipiensiunaus.

Ennen palveluksen alkua kolme (3) seurakuntalaista oli ehtinyt kysyä, josko Vastarannankiiski oli aamusella ehtinyt lukea päivän Helsingin Sanomia. Ei ollut ehtinyt, mutta kysymykset paljastivat jo ilman lehteen tutustumistakin, että suurin valtakunnallinen päivälehtemme oli ollut uskollinen linjalleen ja jatkanut kirkon- ja uskonvastaista kampanjaansa, joka aktivoituu aina suurten juhlien edellä.

Kun Vastarannankiiski noin vuosi sitten suostui silloin tällöin kirjoittelemaan kirkollisia haja-ajatuksiaan tälle palstalle, ensimmäisen, toukokuisena suurena työn juhlana ilmestyneen kirjoituksen otsikko oli ”Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?”. Kirjoitus on edelleen täällä luettavissa ja se alkaa näin: ”Media on viime vuosina ottanut tavakseen nostaa milloin minkäkin ortodoksista kirkkoa koskevan kohu-uutisen suurten kirkollisten juhlien – useimmiten pääsiäisen – edellä kaiken kansan taivasteltavaksi”.

Nyt ilmeisesti alkavat aiheet olla lopussa, kun ajankohtaisen alttari-invaasion ja erään piispan muiden epäkanonisten toimien ohella täytyy uudelleen ottaa jauhettavaksi se ortodoksisen kirkon yleismaailmallinen kanoninen perinne, että pappia ei voida vihkiä avioliittoon, vaan hänen pitää joko olla naimisissa ennen ipodiakoniksi vihkimistään tai pysyä tyyten naimattomana. Joillekin suuri yllätys on muka ollut se, että myöskään leskeksi jäänyt pappi ei voi avioitua uudelleen.

Hesarin toimittajien työn laadusta taas kertoo vaikkapa se, että kyseisessä jutussa puhutaan kanoneista koko ajan ”kaanoneina”, kun kirkollisessa käytännössä ovat todellakin termit ”kanoni” ja ”kanoninen oikeus”. Hyvä esimerkki kaanonista eli ”ketjulaulusta” voisi olla vaikka ”Jaakko-kulta” tai ”Benediktiner Munklikör”. Toinen tietämättömyyden paljastaja löytyy siitä, että juttu kuvailee Irja Askolan saamaa kutsua Uspenskin katedraalin ”alttarille”, kun Askola de facto oli sentään ”vain” alttarissa. Kolmannekseen uutisen jankuttama termi ”ortodoksikirkko” on perinteellemme vieras ja kuulumme ortodoksiseen kirkkoon.

Valtakunnassa on siis kaikki hyvin: Hesari on toteuttanut ”tiedonvälitystehtävänsä” ja pääsiäisenvietto voi alkaa!

O tempora, o mores! Paljolta toki säästyttäisiin, jos paikalliskirkossamme noudatettaisiin systemaattisesti kaikkea sitä, mihin piispa vihittäessä lupaa sitoutua! Tuolloin kaikki tietäisivät saavansa johdonmukaisen, tasapuolisen ja ortodoksisen tradition mukaisen kohtelun.

Vastarannakiiski

, , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: