Suuren viikon lauantai

04/04/2015

Saarnavuorossa

(Kuva/Photo: Orthodox.net)

(Kuva/Photo: Orthodox.net)

Suuren lauantain tunnelma on kahtiajakoinen; yhtäältä pelokas ja syvän murheellinen Kristuksen epäoikeudenmukaisesta kohtalosta, mutta toisaalta jo täynnä iloa ylösnousemuksesta. Tätä kuvaa hyvin aamupalveluksen kanonin kuudennen veisun tropari:

”Vaikka olitkin kuoliaaksi lyöty, oi Sana, niin et Sinä kuitenkaan ole eronnut ruumiista, johonka tullut olit, sillä vaikka olikin temppelisi maahan hajotettu kärsimyksiesi aikana, niin oli silloinkin Jumaluutesi sekä ruumiisi yhtenä persoonallisena olemuksena, sillä kummassakin olet Sinä yksi – Poika, Jumalan sana, Jumala ja ihminen.”

Kristus ihminen kuoli ristillä ja hänet haudattiin arimatialaisen Joosefin itselleen hakkauttamaan kalliohautaan. Vaikka Kristus oli ruumiillisesti haudattu ja laskeutui alas tuonelan pimeyteen, niin hän samanaikaisesti oli kuitenkin sielullisesti paratiisissa. Kristus ihminen nukkui, mutta samalla Kristus Jumala valvoi. Laskeutumalla maan alle, tuonelan synkimpiin paikkoihin, Kristus mursi tuonelan portit ja vapautti aikojen alusta asti sinne teljettyinä olleet. Kristus vapautti kuolleet esi-isät Aadamista lähtien aina Johannes Edelläkävijään saakka ja avasi sekä heille että meille paratiisin portit.

Tänään saamme jo esimakua huomisen riemusta: pyhän Basileios Suuren liturgiassa luettava evankeliumi todistaa, että Kristus on voittanut kuoleman. Näkyvänä merkkinä surun väistymisestä ja tulevasta juhlan ilosta pyhäkön tekstiilit ja papiston jumalanpalveluspuvut vaihdetaan kesken palvelusta tummista valkoisiksi. Päivän palvelukset päättyvät ennen pääsiäisen aamupalvelusta toimitettuun puoliyöpalvelukseen, jossa saamme kuulla vapautuksen ilosanoman:

 ”Sinä kuolematon Elämä, tultuasi alas kuolemaan kuoletit helvetin jumaluutesi kirkkaudella; ja kun kuolleetkin manalasta ylös herätit, niin silloin taivaalliset voimat huusivat: Elämänantaja Kristus, meidän Jumalamme, kunnia olkoon Sinulle” (Tropari)

Piispa Arseni

, , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: