Rovasti Aleksander Korelin In Memoriam

18/04/2015

Artikkeli

Helenan vanhainkodin kirkon 100-vuotisjuhlaa vietettiin 21.11.2014. Juhlaliturgian toimitti tuolloin metropoliitta Ambrosius papiston avustamana. Isä Aleksander myös palvelemassa. Vapaan keskustelun aikana hän liikkui iloisena juhlavieraiden joukossa. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Helenan vanhainkodin kirkon 100-vuotisjuhlaa vietettiin 21.11.2014. Juhlaliturgian toimitti tuolloin metropoliitta Ambrosius papiston avustamana. Isä Aleksander myös palvelemassa. Vapaan keskustelun aikana hän liikkui iloisena juhlavieraiden joukossa.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Kun tieto rovasti Aleksander Korelinin kuolemasta tuli, se toi yhä lopullisemmaksi yhden tärkeän aikakauden päättymisen kirkossamme. Eräs nuoremman pappissukupolven edustaja huomauttikin minulle, että isä Aleksander ei ollut kännykkäkauden pappi – hän kertoi esimerkkinä, että kun isä Aleksander oli vuorollaan päivystävänä pappina seurakunnassa, hän painoi punaisen, varattuna olemista merkitsevän valon, palamaan vastatessaan puheluun – ja sama menetelmä toimi toisinpäin: kun hänen luonaan oli seurakuntalainen keskustelemassa, hän ei ottanut puheluita vastaan. Hän keskittyi ihmiseen – hän kohtasi ihmisen täydesti.

Muolaasta hän lähti

Isä Aleksander syntyi Muolaassa marraskuun 6. päivänä vuonna 1934 ja Muolaan Kyyrölässä hän vietti lapsuutensa viisivuotiaaksi saakka. Sodan puhjettua perhe joutui lähtemään monien muiden karjalaisperheiden tavoin evakkoon, ja samoin kuin nämä perheet myös hänen perheensä palasi välirauhan aikaan takaisin vanhoille kotitienoille vain uutta ja lopullista lähtöä varten. Lapsen elämässä seurasi jatkuvia muuttoja paikkakunnalta toiselle – Kemiöön, Kalvolaan, Punkalaitumelle ja lopulta Vanajaan, joka nykyään on Hämeenlinnan kaupunginosa. Sieltä käsin nuori Aleksander kävi oppikoulun loppuun Hämeenlinnan lyseossa ja aloitti opiskelun pappisseminaarissa, josta valmistui vuonna 1957.

Isä Alexander haki diakonin virkaa Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa samaan aikaan kuin isä Mikael Kriisin, joka tuli valituksi. Mutta seurakunta tarvitsi myös toisen diakonin Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, jossa tuohon aikaan toimitettiin suomenkieliset palvelukset, ja tähän virkaan valittiinkin hänet.

Isä Aleksander kiittää onnittelijoita 70-vuotissyntymäpäiväjuhlassaan Helenan vanhainkodin kirkossa. Vierellä Eila-puoliso. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Isä Aleksander kiittää onnittelijoita 70-vuotissyntymäpäiväjuhlassaan Helenan vanhainkodin kirkossa. Vierellä Eila-puoliso.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Pappi ei jää eläkkeelle

Diakonivuosinaan (1959-1968) isä Alexander toimi myös Helsingin seurakunnan uuden alun saaneen seurakuntalehden Uskon Viestin (nykyinen Ortodoksiviesti) toimittajana ja vuodesta 1962 päätoimittajana vuoden 1969 ensimmäiseen numeroon saakka. Vuonna 1968 hänet oli vihitty papiksi, ja hän aloitti vuonna 1968 työnsä ensimmäisenä Lohjan pappina. Vuonna 1971 isä Alexander valittiin Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraksi. Vuonna 1987 hän kuitenkin siirtyi seurakunnan toisen papin virkaan, koska byrokratiaa enemmän halusi keskittyä varsinaiseen papin tehtäviin, ja ennätti palvella tässä virassa kymmenen vuotta ennen kuin jäi eläkkeelle vuonna 1997.

Seurakuntapapin tehtävistä voi kyllä jäädä eläkkeelle – ei papin virasta. Eläkkeellä ollessaan isä Aleksander palveli Helenan vanhainkodin kirkon pappina runsaat kymmenen vuotta, ja aivan viime aikoihin saakka hän osallistui palvelusten toimittamiseen aina, kun pitkän sairauden heikentämät voimavarat sen sallivat. Oli runsaasti katumuksen sakramenttiin osallistuvia, oli monia muita toimituksia, joihin haluttiin nimenomaan isä Aleksander.

Venäläinen Hyväntekeväisyysyhdistys Suomessa ry:n puheenjohtajana isä Aleksander toimi vuodet 1996-2003, eikä hänen lauluharrastustaan myöskään sovi unohtaa: hän lauloi vuosikymmenet kaunista baritonia Uspenskin katedraalin mieskuorossa, jota kuoron perustajan Peter Mirolybovin kuoleman jälkeen johti Aleksij Mirolybov. Isä Aleksander oli myös kirkolliskokouksen jäsen runsaat kolmekymmentä vuotta vuodesta 1965 vuoteen 1999. Hän näki, koki ja joutui läpikäymään erittäin suuren muutoksen kaikessa toiminnassa.

Kirkkoherrana hän joutui työskentelemään aivan toisissa olosuhteissa kuin nykyään tapahtuu – vuosikertomukset ja jumalanpalvelussuunnitelmat kirkkoherra laati yksin ja kirjoitti itse – sihteereitä ei tuolloin edes osattu kuvitella. Niin ikään kirkolliskokoukset olivat pitkäkestoisia – jopa parin viikon mittaisia – ilman nykyajan tekniikan apua.

Vanhainkodilla oli tapana viettää blinikutsuja ennen suurta paastoa. Kuva on vuoden 2006 blinikutsuilta – vaikka päätöskahveihin saakka on jo ehditty. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Vanhainkodilla oli tapana viettää blinikutsuja ennen suurta paastoa. Kuva on vuoden 2006 blinikutsuilta – vaikka päätöskahveihin saakka on jo ehditty.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Lämmin ja huumorintajuinen

Opin ensiksi tuntemaan isä Aleksanderin hänen muotokuvastaan, joka on Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakuntasalin seinällä – kuten usean muunkin eläkkeelle jääneen kirkkoherran muotokuva.

Muotokuva antaa ainakin hiukkasen väärän todistuksen isä Aleksanderista: hän ei ollut lainkaan niin virallinen ja etäinen, kuin muotokuva oli minulle kertonut. Erityisesti minua viehätti hänen huumorintajunsa, jonka hän säilytti elämänsä loppuun saakka.

Hänen huumoristaan haluan kertoa eräänä esimerkkinä lämpimän muiston Margarita Gretschaninoffin hautajaisista. Etenimme saattona kirkosta kohti hautaa, kuoro lauloi kauniisti – oli kirkas ja aurinkoinen talvipäivä, taivas huikeansininen. Taivaalla näkyi suihkukoneen jättämä valkoinen vana.

Isä Aleksander katsoi taivaalle ja lausahti: ”Siellä se Margan sielu lentää taivaaseen.”

Siellä se lensi. Eikä kenenkään tarvinnut näyttää murheelliselta – Marga oli vain siirtynyt tästä ajasta toiseen.

Vuonna 2010 isä Aleksander ja isä Mikael toimittivat palvelukset Helenakodin kirkossa. Nyt molemmat ovat siirtyneet tuonilmaisiin. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Vuonna 2010 isä Aleksander ja isä Mikael toimittivat palvelukset Helenakodin kirkossa. Nyt molemmat ovat siirtyneet tuonilmaisiin.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Isä Aleksanderin opetus elää

Kuten isä Aleksander itse on nyt siirtynyt. Mutta hänen opetuksensa ja ajatuksensa elävät yhä, tässä ajassa.

Isä Aleksander piti merkittävänä saavutuksena sitä, että teologinen koulutus kirkossamme saatiin yliopistotasoiseksi – toisaalta hän pohdiskeli, onko koulutus toteutunut suunnitellulla tavalla.

Omaa seurakuntaansa, jota hän uskollisesti palveli yli puoli vuosisataa, hän piti aivan liian suurena, kun sitä verrataan maan muihin seurakuntiin, ja oli selkeästi sitä mieltä, että seurakunnan jakaminen olisi hyvä asia.

Kun haastattelin isä Aleksanderia hänen 70-vuotispäivänsä merkeissä, hän haastattelun lopuksi esitti toivomuksen, jonka haluan lainata tässäkin yhteydessä sanatarkasti:

”Ei ole paljonkaan puhuttu meidän kirkkomme perinteistä sanotaan vaikkapa naispappeuskysymyksessä – ei ole lausuttu selvästi kirkon ajatusta aborteista tai homoseksuaalisuudesta. Piispat saattavat pitää niitä selvinä asioina, mutta ihmisten mielissä ne eivät ole selviä. Täytyisi sanoa suoraan joka asia, että tämä nyt on perinteen mukaan näin – ei mitään pelkkää kaunista sanahelinää. Se vain jättää ihmiset epätietoisuuteen.”

”Koska kumminkin on niin, että useimmat ihmiset, jotka liittyvät ortodoksiseen kirkkoon, tekevät sen siksi, että kokevat meidän kirkossamme olevan turvallisen perustan: asiat ovat niin kuin ne ovat eikä niitä jatkuvasti muutella.” (Ortodoksiviesti 9/2004)

Teofanian juhlaliturgiassa toimitettiin suuri vedenpyhitys. Kuvassa isä Aleksanderin lisäksi vanhainkodin kirkon nykyinen pappi isä Viktor Porokara. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Teofanian juhlaliturgiassa toimitettiin suuri vedenpyhitys. Kuvassa isä Aleksanderin lisäksi vanhainkodin kirkon nykyinen pappi isä Viktor Porokara.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Ei muutosta muutoksen tähden

Juuri tämä pysyi isä Aleksanderin näkökantana loppuun saakka. Hänellä oli tapana muistuttaa, että asioita ei koskaan pitäisi muuttaa pelkän muutoksenhalun vuoksi.

”Vanhastaan hyväksi koettuja perinteitä ja tapoja ei kannata heittää roskakoriin jonkun ulkomaan matkan innostamana”, hän sanoi vähäinen pilke silmänurkassa – mutta silti täysin tarkoittaen sanomaansa.

Hänen oikeastaan viimeiseksi jäänyt tärkeä kannanottonsa oli vastaus kysymykseen, onko kenties menty liian pitkälle, kun luterilainen naispiispa kutsuttiin Uspenskin katedraalin alttariin. Isä Aleksanderin lyhyt vastaus oli: ”On. On. Käsittämätöntä.”

Minulle henkilökohtaisesti tärkeäksi opetukseksi ovat jääneet isä Aleksanderin sanat kirjallisuudesta keskusteltuamme. Hän laski kätensä Evankeliumikirjan päälle ja sanoi:

”Mutta tässä kirjassa meillä on kaikki opetus, kun siihen vain uudestaan ja uudestaan, säännöllisesti paneudumme.”

*                     *                    *

Isä Aleksander siunattiin haudan lepoon 15.4. Hautauspalvelus toimitettiin hänen toiveensa mukaan hautausmaan Pr. Elian kirkossa. Palveluksen toimitti kirkkoherra Markku Salminen papiston avustamana, ja isä Aleksander sai leposijansa suuresti rakastamansa, muutama vuosi sitten edesmenneen puolisonsa Eilan vierestä.

Ollos iäti muistettu!

Hellevi Matihalti

, , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: