Idästä saatu kulttuuriperintö

24/04/2015

Kirjat

Bysantin kuva Pohjolassa,

Bysantin kuva Pohjolassa. Päätoimittaja Marja Usvasalo. Toimituskunta Päivi Salmesvuori, Anja Törmä. 2014. Suomen Bysanttikomitea.

Lienee paikallaan aluksi kertoa muutamalla sanalla Suomen Bysanttikomitea ry:stä, joka ei ehkä kaikille lukijoille ole tuttu. Vuonna 1991 perustetun yhdistyksen ensisijainen tarkoitus oli keskustelufoorumina ja yhdyssiteenä toimiminen tutkijoille, taiteilijoille ja muille asianharrastajille, joita Bysantin perintö tavalla tai toisella kiinnostaa. Yhdistyksen perustajajäsen ja sen puheenjohtaja oli professori Aune Jääskinen aina kuolemaansa (26.2.2014) saakka. Bysanttikomitea järjestää esitelmätilaisuuksia sekä opintomatkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillekin. Bysanttikomitea on myös julkaissut kirjoja, joissa yhdistyksen jäsenet, oman tutkimusalansa asiantuntijat, ovat kirjoittaneet artikkeleita kunkin kirjan teemaa varioiden.

Bysantin kuva Pohjolassa on yhdistyksen viides teos, ja sen kokoavana teemana on Bysantin pyhät kuvat ja niiden vaikutus pohjoisessa, ja tätä sivuten myös pohjoisessa vaikuttaneet pyhät miehet ja naiset.

Kirjassa on seitsemän laajaa artikkelia sekä toimittaja ja tietokirjailija Pirkko Vekkelin hauskasti kirjoittama Aune Jääskisen pienoiselämäkerraksi muodostuva haastattelu. Kirjalla halutaankin kiittää yhdistyksen tulisieluista puheenjohtajaa, jonka työ kirjan valmistuessa vielä jatkui aktiivisena. Liitteenä julkaistaan myös valikoima Aune Jääskisen kirjallisesta tuotannosta, joka täydentää hyvin haastattelua.

Ikonien tarkastelua monista näkökulmista

Ikoneihin tavalla tai toisella keskittyvät kirjan kirjoittajista FL Maritta Pitkänen, joka kirjoittaa ruotsinjuutalaisen Olof Aschbergin ikonikokoelmasta, sen synnystä ja eri vaiheista sekä kokoelman lahjoittamisesta Tukholman Nationalmuseumille. Tuo lahjoitus pelastikin ikonikokoelman, sillä myös se oli ollut viimeksi sijoitettuna Aschbergin Ranskassa sijaitsevaan Bois de Rocherin linnaan kuten Aschbergin muutkin taidekokoelmat. Miehityksen aikana natsit ottivat linnan haltuunsa, Aschberg joutui internoiduksi ja taidekokoelmat joutuivat valloittajien saaliiksi.

Viimeinen tuomio, Kristuksen toinen tuleminen. Keski-Venäjältä 1500-luvun loppupuolelta. Nationalmuseum, Tukholma.

Viimeinen tuomio, Kristuksen toinen tuleminen. Keski-Venäjältä 1500-luvun loppupuolelta. Nationalmuseum, Tukholma.

Pitkänen tarkastelee kokoelman ikoneita, hyvinkin tarkkaan kiehtovimpia niistä. Minuun vaikutti eniten kuva ja kuvaus ikonista Viimeinen tuomio, Kristuksen toinen tuleminen, joka on Keski-Venäjältä 1500-luvun loppupuolelta. Kuten kirjoittaja huomauttaakin, sitä katsellessaan helposti saa mieleensä Marc Chagallin maalaukset.

FT Merja Merras luo kattavan katsauksen suomalaiseen ikonimaalaukseen nykyaikana. Hänen mukaansa ikonimaalauksen alkuna Suomessa voidaan pitää sitä 1960-luvun hetkeä, jolloin muutamat helsinkiläisnuoret päättivät lähteä Pariisissa asuneen Leonid Ouspenskyn luo opiskelemaan ikonimaalausta.

temppeliin käyminen

Merja Merras käsittelee kirjoituksessaan myös ns. uusia ikoneita, joista esimerkkinä Georgios Kordiksen maalaaman ikoni Neitsyt Marian Temppeliin käyminen.

 

Merras tuo esiin kahtena muuna vaikuttavana seikkana myös isä Robert de Caluwén ikonimaalausopetuksen sekä Aune Jääskisen opetustoiminnan ja ikonimaalareiden oman yhdistyksen perustamisen. Hän paneutuu niihin ongelmiin, mitä seurasi, kun ikonimaalaus yhtäkkiä räjähdysmäisesti alkoi levitä eik’ ammattitaitoisia opettajia löytynyt riittävästi. Hän muistuttaakin kreikkalaisen professorin Konstantinos Ksenopouloksen opetuksesta, että läpi historian hyviä ikonimaalareita ovat yhdistäneet usko Kristukseen, korkea teologinen sivistys, piirustustaito ja aiheen tuntemus. ”Hänen mukaansa monelta nykymaalarilta puuttuvat nämä kaikki”, kirjoittaa Merras.

FT Katariina Husso kirjoittaa suomalaisten museoiden ikonikokoelmista. Laajin näistä kokoelmista on luonnollisesti Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa, kuten sen nimi tuolloin vielä kuului. Mutta ikoneita on muissakin museoissa kuten Pohjois-Karjalan museossa, jossa on esillä vanhauskoisten ikoneita, Sinebrychoffin taidemuseossa, Suomen kansallismuseossa ja Joensuun taidemuseossa, jossa on Hilkka ja Juhani Berghemin ikonikokoelma. Sen lisäksi on ”Ikonikokoelma vailla museota”, Willamoiden kokoelma, joka on ollut esillä mm Amos Andersonin museossa.

Pyhittäjät Sergei ja Herman valamolainen

Katariina Husso kirjoittaa artikkelissaan ikoneista, joissa on nähtävillä rajan etsintää uutta luovaan kuvastoon. Esimerkkinä Tuula Murtolan maalaama ikoni Valamon pyhittäjistä Sergeistä ja Hermanista (1997).

 

Husso kuvaa Ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmaa omaleimaiseksi: ”…omaleimaisuuteen liittyy kaksi seikkaa: esineistön monimuotoisuus ja historiallinen yhtenäisyys.” Kirkkomuseossahan ei ole esillä vain ikonikokoelma vaan aineistoa kirkkotekstiileistä muihinkin jumalanpalvelusesineisiin – ”jollainen ikonikin on”, Husso painottaa.

Artikkeli luo mielenkiintoisen kuvan ikonien ja muiden jumalanpalvelusesineiden alkuperästä ja sijoituspaikoista sekä päätymisestä eri museoihin.

Paikalliset, kanonisoidut ja ihmeitätekevät pyhät

FT Teuvo Laitila kirjoittaa suorastaan kiehtovasti paikallisista pyhistä 1500- ja 1600-lukujen Pohjois-Venäjällä otsikolla Jumalaiset ihmiset ja maallinen pyhyys. Laitila kuvaa erittäin kiinnostavasti kirkon suhtautumista kanonisoimattomiin pyhiin ja ihmeitä tekeviin ikoneihin – samoin pyhäelämäkertojen syntyä. Hän näkee esimerkiksi patriarkka Tiihonin 1650-luvulla tapahtuneen radikaalin rajoittamisen paikallisten pyhien kunnioittamisessa tarkoittaneen, että ”patriarkka halusi korvata uskon ihmeisiin sekä tähän liittyvät käytännöt syvällisemmällä kristillisen uskon tuntemuksella.”

Laitila kuvaa artikkelissaan myös sitä, miten venäläiset ortodoksit 1600-luvulla ottivat esikuvikseen elävien tai kuolleiden pyhien elämäntavat. Yhtenä esimerkkinä hän kirjoittaa kirkonkin hyväksymästä pyhästä Julianijasta, jonka elämäkerta ”pyrki osoittamaan, että oli mahdollista elää hyveellistä, pyhän ihmisen elämää myös tekemällä tunnollisesti arkisen työnsä sekä auttamalla puutteessa olevia.”

Emeritusprofessori Matti Haltian artikkelin otsikkona on Herman Alaskalainen, Valamon munkki, Alaskan apostoli ja Amerikan suojeluspyhä. Haltian artikkeli on perusteellinen, enkä muista lukeneeni näin tarkkaa kuvausta pyhän Hermanin elämästä aleuttien parissa.

Herman Alaskalainen ikoni

Ulla Vaajakallion maalaama ikoni Pyhän Herman Alaskalaisen kirkossa Tapiolassa (1998).

 

On aivan sydäntä koskettavaa lukea Hermanin rohkeasta asettumisesta aleuttien puolelle, vastustamaan tuolloin Venäjälle kuuluneella alueella venäläistä siirtomaavaltaa, kun hän näki, kuinka raa´asti nämä aleutteja kohtelivat. Herman ei vain opettanut kristinuskoa – hän eli itse opetuksensa mukaan, ja epäilemättä tämä vaikutti myös aleutteihin paljon enemmän kuin oikeaoppisinkaan saarnaaminen.

Haltia kertoo myös Hermanin kuolemasta ja myöhemmästä kanonisoinnista sekä ortodoksisuuden asemasta tämän päivän Yhdysvalloissa, kuten pyhän Hermanin ikoneistakin.

Keskiajan valtaapitävät naiset

Aune Jääskinen puolusti koko elämänsä naisen asemaa ja oikeutta samanlaisiin tehtäviin kuin mies – patriarkaalisuus oli myös asia, josta hän voimakkaasti monissa keskusteluissamme kritisoi ortodoksista kirkkoakin. Siten on tavallaan luonnollista, että hän on valinnut oman artikkelinsa aiheeksi valtaa käyttäneet naiset keskiajan Euroopassa. Hän toteaa tähän asemaan pääsemiseksi näillä naisilla olleen moitteettoman sukutaustan ja vaikuttavan karismaattisen persoonallisuuden ”mitkä johtaessaan avioliittoon valtakunnan hallitsijan tai perintöruhtinaan kanssa samalla avasivat oven vallanperimysjärjestelmän sisäpiiriin.” Sijaishallitsijan aseman naiselle toi leskeys ja kruununperijän alaikäisyys.

Tällaisista naisista Jääskinen esittelee Bysantin keisarinnan Irenen, ”Novgorodin ruusun”, koko Venäjän suuriruhtinattaren Irinan, pyhän Anna Novgorodilaisen mutta myös pyhäksi kanonisoidun ruotsalaissyntyisen Birgitan, jota nykyään ylistetään ekumenian symboliksi.

Suorastaan häkellyttävä on pyhän Anna Novgorodilaisen tapaus – esim. professori Jukka Korpela pitää Jääskisen sitaatin mukaan Annaa ”kiintoisana yhdistelmänä eri historiallisia henkilöitä ja maallisia jäännöksiä…”

Uudet naispyhät Venäjällä

Olen jättänyt viimeiseksi sen artikkelin, jonka henkilökohtaisesti koin antoisimmaksi samanaikaisesti ajankohtaisuutensa ja lähihistorian tarkastelunsa vuoksi.

FT Elina Kahla paneutuu paljon tutkimaansa aiheeseen, Venäjän uusien pyhien naisten merkitykseen ja ortodoksiseen kulttuuriin nykyhetken Venäjällä alaotsikolla Ortodoksista kulttuuria ja muistin politiikkaa.

Venäjän kirkon kanonisoimien uuspyhien, marttyyrien ja tunnustajien ikoni. Ikonin keskellä keisariperhe.

Elina Kahla tuntee aihepiirinsä erinomaisesti – nimenomaan myös Venäjän kirkon tämänhetkisen tilanteen. Siksi hänen artikkelinsa onnistuu valottamaan uusien pyhien merkitystä ja erityisesti myös sitä, miksi jotkut on kanonisoitu pyhiksi, ehkäpä myös sitä, miksi monet kilvoittelijat eivät ole Moskovan patriarkaatin hyväksyntää saaneet; esimerkkeinä Kahla mainitsee pyhän äiti Maria Pariisilaisen ja pappi Pavel Florenskin.

Kahla käsittelee tarkkaan Venäjän viimeisen keisarinnan Aleksandran kohtaloa ja sitä tosiasiaa, että suhtautuminen häneen on yhä varsin ristiriitainen siitä huolimatta, että keisariperheen yhteydessä myös hänet on kanonisoitu pyhäksi. Myös heidän kuten muidenkin uuspyhien ikoneita Kahla kuvaa.

Uusien pyhien merkityksessä valtion nykypolitiikassa Kahla tuo myös esiin sen perustellut seikan, että ”Eräs hengellisten esikuvien tehtävä onkin vaikuttaa moraalisiin asenteisiin ja päätöksentekoon. Johto pyrkii muistipolitiikan ja esikuvien keinoin hillitsemään maastamuuttoa ja toisaalta pitämään ulkomaille muuttajat hengellisesti äitikirkon yhteydessä.

Monipuolinen ja tärkeä teos

Esille ottamani kohdat eri artikkeleista ovat vain poimintoja – jokainen artikkeli on äärimmäisen mielenkiintoinen kokonaisuus ja sisältää runsaasti tietoa. Kirjoittajien asiantuntemus ja oman alansa hallinta tulevat mielestäni oivallisesti esiin juuri siinä, että mitenkään tekemättä tarkoituksellisesti tieteen popularisointia he pystyvät esittämään asiansa sellaisella tavalla ja sellaisella kielellä, että ns. tavallisen lukijan on vaivatonta ymmärtää tekstien ydin ja sanoma. Bysanttikomitea on jälleen kerran tehnyt suurenmoista työtä julkaistessaan tämän teoksen.

Mainittakoon vielä, että myös tämä teos kuten edeltäjänsäkin on ilmestynyt samanaikaisesti englanninkielisenä teoksena, ja pystyy siten antamaan panoksensa globaaliin keskusteluun, mikä onkin ollut alusta alkaen yksi Bysanttikomitean tarkoituksista ja pyrkimyksistä.

Hellevi Matihalti

Kaikki kuvat teoksesta Bysantin kuva Pohjolassa

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: