Samarialaisen naisen sunnuntai

(Kuva/Photo: orthodox.net )

Jh 4:5–42

Kristus nousi kuolleista!

Neljäntenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen ortodoksinen kirkko muistelee

Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamista Sykarin kaupungin lähellä olevalla kaivolla. Keskustelu oli monessa suhteessa erikoinen. Jeesus keskustelee halveksitun kansan edustajan kanssa – samarialaisen ja vieläpä samarialaisen naisen kanssa.

Toiseksi naisen elämänkaari ei ole kovin kunnioitettava: ”Jeesus sanoi hänelle: ’Mene hakemaan miehesikin tänne.’ ’Ei minulla ole miestä’, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ’Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.’”

Kristuksen ja samarialaisen naisen kaivolla käymä keskustelu oli merkittävä:

”…Monet tuon kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todis­tavan..” Ja lisää syvyyttä tuo usko saa kaivolle rientäneissä, jotka toteavat: ”..emme enää usko vain sinun puheesi perusteel­la. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Kirkon perinteessä on tieto, että samarialaisesta tuli kristitty nimeltään Fotini (ven. Svetlana), joka tarkoittaa kirkasta ja valoisaa. Kirkko kunnioittaa häntä apostolien vertaisena. Hän kärsi marttyyri­kuoleman keisari Neron vainoissa. Hänen pyhää muistoansa viete­tään helmikuun 26. päivänä.

Tämä nainen, kuultuaan vedestä, joka kumpuaa iankaikkiseen elä­mään, sanoo innolla: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Kirkkoveisussa todetaan: ”…juotuaan sitä yltäkyllin sai hän, aina ylistettävä, ainaiseksi osakseen ylhäisen valtakunnan.” Lehtimajajuhlassa Kristus huusi: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon.” (Jh 7,37).

Mitä on tämä vesi, jota Samarian Fotini joi ja jota Kristus kehot­taa juomaan? Se on se sama vesi, josta me jokainen olemme ammen­taneet mahdollisuuden iankaikkiseen elämään, se on kasteen pyhä vesi.

Päivän ikonissa Sykarin kaivon tulisi olla ristinmuotoinen, se on samalla kuva vanhan ajan kirkkojen kaste-altaista. Tällaisia ristinmuotoisia isoja kaste-altaita voimme löytää mm. Kreikasta Parokselta Sadanportin kirkon kastekappelista, Rhodokselta Filermos-vuorelta ja Vanhan kaupungin eräältä aukiolta suihkulähteen altaana, Turkin Efesoksesta ja Makedonian Stobista ja Ohridista. Kastettava astui kaste-altaaseen ja nousi kasteen jälkeen toiselta puolen ylös, ja kummi otti hänet siellä vastaan (kr. kumbáros = kummi, tulee alun perin kr. verbistä kumbáre> ottaa vastaan, suom. kummi!)

Kristus valitsi veden siksi elementiksi, jolla ihminen kastetaan Jumalan valtakunnan osallisuuteen. Vesi synnyttää armon elämän.

Luomiskertomuksessa me näemme, että vesi oli ensimmäinen ele­mentti maailman luomisessa ja se oli myös aine, jota Johannes Kastaja käytti kastaessaan Herramme Kristuksen.

Vanhan Testamentin kertomuksessa vedenpaisumuksesta Nooa, joka oli vanhurskas, kellui turvallisesti arkissa veden päällä, koska hänellä oli usko ja koska arkki oli puusta. Kristuksen ihmiseksi tulemisen jälkeen kristityt saavuttavat taivaan valtakunnan perillisyyden uskon hyveen, puisen ristin ja kasteen veden kaut­ta. Vesi pelasti Israelin kansan Punaisen meren ylityksen jäl­keen, syyrialainen Naeman parantui spitaalistaan kylvettyään profeetta Elisan käskystä Jordanissa seitsemän kertaa.

Siitä hetkestä lähtien, kun Jeesus astui Jordanin virtaan kastettavak­si, vesi, joka virtaa maan päällä, ei ole ainoastaan Jumalan luoma aine. Se pystyy, kun rukoillaan eläväksitekevää Pyhää Kolminaisuutta, uudestisynnyttämään ihmisen ja antamaan hänelle iankaikkisen elämän.

Vuosisatojen ajan vietti Jumalan kansa pääsiäisjuhlaa ainoastaan muistona vaelluksesta Punaisen meren poikki. Mutta kerran, sama­na päivänä, täyttyi uusi pääsiäinen, Jeesuksen Kristuksen pääsi­äinen. Kristus astui haudasta voittajana.

Kasteallas merkitsee meille Kristuksen hautaa. ”Niin meidät kasteessa annettiin kuo­lemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” Rm 6,4. Kaste on siirtyminen kuolemasta elämään. Sen kautta kuolemme pois synnistä, jotta eläisimme Kristuksen kanssa. Se on elämän kehto ‑ meidän pääsiäisemme.

Kastetoimitus alkaa kirkon ovella. Tässä kasteelle saapuva, kuten muinaiset israelilaiset, seisoo veden äärellä, odottaen innokkaasti, että Jumala johtaisi hänet toiselle puolelle. Kirk­ko, johon hän astuu, ei ole vain näkyvä kirkko, vaan myös vielä enemmän Kirkko, uskovaisten yhteisö, se suunnaton kansa, joka on Jumalan perhe.

Kasteessa tulemme Kirkon yhteyteen, se on elämämme suurin hetki, meidän pääsiäisemme. Useimpien kohdalla se on tapahtunut sil­loin, kun emme itse olleet juuri mitään – muutaman viikon ikäi­siä, silloin Jumala suuressa hyvyydessään otti meidät omiksi lapsikseen.

Kaste antaa oikeuden päästä taivaaseen, mutta tällöin edessämme on tie, meidän kristillinen kutsumuksemme ‑ vaelluksemme tässä ajassa, tässä hetkessä, kuuliaisina Jumalan tahdolle. Matka kohti päämäärää, joka ei ole

vähäisempi kuin: ”..olkaa täydelliset, niin kuin teidän Taivaallinen Isänne

täydellinen on… ” – se on vaikea tie, tie joka alkaa kasteesta: kastevesi – elävä ja elämää antava, tulee hänessä – Kirkon yhteydessä elävässä – Kristuksen sanojen mukaan: ”..siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Jh 4,14.

Tätä taustaa vasten on epäkirkollista se valitettava käytäntö, joka kirkossamme on vallinnut, että kasteita toimitetaan muualla kuin kirkkorakennuksessa. Kristuksen opetuslapseksi tuleminen ja kirkkoon liittäminen, varsinainen

kastetoimitus tapahtuu kirkossa. Kaste on myös kastetun perheen juhla, sitä vietetään kotona. Koti on koti, ei kirkko. Tähän kuuluu myös merkillinen

näkemys, että kaste olisi nimenantojuhla. Lapsen nimen antavat vanhemmat. Ei siihen tarvita pappia ja vettä. Siihen riittää kynä ja rekisteröintitodistus.

Kirkon perinteen mukaan on toimitus: Rukous lapselle nimeä annettaessa 8. päivänä syntymän jälkeen.

Toinenkin epäkirkollinen asia on levinnyt suomalaiseen arkeen.

Sanomalehdissä on maksettuja ilmoituksia, joiden sanamuoto on yleensä: Lapsemme xxx sai kasteessa nimen ja sitten luetellaan kummit jne. Jos

välttämättä haluaa tukea sanomalehtien rahanahneutta, on paljon

fiksumpaa muotoilla ilmoitus esim. tähän tapaan: Lapsemme xxx vietti kastejuhlaansa.

Tässä tarvitsemme kasvamista palaamista kirkon alkuperäiseen käytäntöön.

Isä Johannes

Kasteallas Makedonian Stobissa, ca. 5 vs.
© Foto Johannes Karhusaari 2004