Punapukuinen nainen ja syöpä: TOUKOKUU

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Kun lehmustenkukkien vihreä täyttää koko maailman – se oikea vihreä,

se hento tuoksu! Niin onnelliset päivät! Niin sininen taivas!

Kevät – kevät – kuin ensimmäinen kevät!

 

Se kevät, kun Nelli asui luonani – pitkät vaaleat hiukset, sirot jäsenet, liian

pitkä balettitanssijaksi, sopivan mittainen valokuvamalliksi, mutta hänestä tuli lääkäri.

Sydämeni toivoo ja rukoilee, että hänestä tulisi Merin kaltainen lääkäri.

Sellaisia lääkäreitä on harvassa.

 

Vesi solisi suihkussa, vaahdotin sieneen suihkugeeliä, ruusunkukantuoksuista.

Vesi solisi, avoimista ikkunoista kuului kylpyhuoneeseen

saakka, veden solinan läpi, kevätlintujen hurja laulu.

Pyyhkäisin paljaalla kädellä

kainaloa, kun suihkuttelin kylmää vettä ylleni.

 

Pieni kova herne, vanha tuttuni. Seisoin kylmässä suihkussa

ja ajattelin selkeästi: ensin, ja sitten ja sitten…

 

Puin ylleni punaisen kylpytakin, punaiset kylpytossut pujotin jalkoihini,

punaisen ison pyyhkeen hiusteni suojaksi, ja tulin keittiöön.

 

Nelli meni suihkuun, minä soitin lääkärille – ystävälleni Jukalle. Niin olin päättänyt.

 

Koska ystävänäkin Jukka on ensisijaisesti lääkäri, kun sairaudesta on kyse.

 

Sitten ilmoitin tyttärelle ja pojalle. Nelli tuli suihkusta,

joimme iltateen. Nellin suuret silmät suurenivat; sanoin,

että tulevana lääkärinä hänen piti tottua. Elämä on.

 

Menin tupakalle parvekkeelle. Auringonkukat olivat kasvaneet pituutta ja

näyttivät oikeilta auringonkukilta. Niilläkin on tarina – ehkä kerron sen joskus.

,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: