Jaetaanko valtaa vai vastuuta?

05/05/2015

Kolumni

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

KIRKOLLISKOKOUS on päättänyt, että kirkon on saatava uusi hallintomalli. Kirkollishallitus on nyt esittänyt yhdenlaisen version tästä mallista, jota kutsutaan, eikä syyttä, hiippakuntakeskeiseksi. Kokonaisuudessaan sen voi lukea – ja se kannattaa ehdottomasti lukea – kirkon sivulta (ort.fi -napsauta tekstiä)

Luultavasti se kannattaa lukea useampaan kertaan.

Kun olin sen kertaalleen lukenut, tunsin itseni hiukan tyhmäksi. Minusta tekstissä oli sisäisiä ristiriitoja, ja arvelen niiden vaikuttaneen ymmärryskykyyni.

Mutta ennen kuin päätin sanoa sanaseni, keskustelin muutamien kirkolliskokousedustajan kanssa, ihan epävirallisesti enkä haastattelua tehdäkseni, ja ensimmäinen tunteeni oli helpotus: en ollut yksinäni ymmärtämätön.

Näitä kummasteltavia asioita ennätti jo kollega Mikko Junes Maallikkoplokissaan ansiokkaasti käsitellä, mutta käsiteltävää riittää.

KESKUSTELUKUMPPANINI, kirkolliskokousedustajat, olivat juuri tuohon ristiriitaisuuteen kiinnittäneet erityistä huomiota. Kun näinkin tärkeästä asiasta sentään on kyse, teksti pitäisi laatia selkeästi ja yksiselitteisesti. Nyt esimerkiksi on havaittavissa melkoisia epämääräisyyksiä niin päätösvallan kuin vastuusuhteidenkin määrittelyssä – ja tämä ei, hallintomallista kun on kyse, ole lainkaan vähäinen seikka.

Merkillepantavaa on myös maallikkojen todellisen vaikutusvallan väheneminen – se voidaan tässä mallissa nähdä enää ainoastaan nimellisenä. Tosin hallintomallin nimikin vihjaa ainakin lievästi jo tähän suuntaan. Toki ortodoksisuuteen pohjimmiltaan ei kuulu demokratia, mutta meillä nyt on tällainen malli hyväksytty ja se aina joskus on havaittu hyväksikin, ja kun se on kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen säädetty, niin mietin, onko niihinkin tämän mallin hyväksymisen jälkeen tehtävä muutoksia.

Verotusoikeudesta keskustelin taannoin isä Leo Huurinaisen kanssa haastatellessani häntä (Simeon ja Hanna 19/11/2014), ja hän vähän pelkäsi verotusoikeuden siirtymistä seurakunnilta kirkolle; hänen mukaansa se toisi esiin myös kysymyksen muiden uskonnollisten yhdyskuntien verotusoikeudesta.

YKSITYISTEN seurakuntien asema jää täysin epämääräiseksi – kukaan ei liioin tarkkaan pysty selvittämään, millaiseksi veroprosentti muodostuisi, jos se olisi koko maassa sama. Missään tapauksessa se ei tulisi riittävästi kompensoimaan köyhien seurakuntien taloudellista tilannetta – mutta rasittaisiko se sen sijaan vauraampien seurakuntien taloutta liikaa? Millaiset seuraukset olisi esimerkiksi sillä, että joissakin seurakunnissa veroprosenttia jouduttaisiin – eräiden laskelmien mukaan – nostamaan lähes 50 prosentilla?

Kun elämme taloudellisesti tavattoman tiukkoja aikoja, ja aivan tavallisten seurakuntalaistenkaan tulot eivät tahdo riittää yhä kallistuvaan elämään, saattaako tämä kenties vaikuttaa niin, että kirkosta eroaminen kasvaa? Jos jostakin on tingittävä, silloin tingitään siitä, mikä itselle ei ole välttämättä kaikkein tärkeintä. Eivät esimerkiksi Helsingin seurakunnan kaikki 20 000 jäsentä ole kovinkaan aktiivisia kirkon elämässä. Siinä suhteessa ortodoksinen kirkko on samoilla viivoilla kuin luterilainenkin kirkko. Sitä nyt vain on aina kuuluttu kirkkoon, ei sen enempää, mutta…

Ja mikä on pienten seurakuntien vaikutusmahdollisuus hiippakuntavaltuustoissa?

Lopulta pohdin sitäkin, voidaanko uutta hallintomallia hyväksyä ennen kuin on selvillä mahdolliset muutokset hiippakuntajaossa.

MUTTA kaiken kaikkiaan tämä esitys täytyisi kirjoittaa uudestaan, jäsennellysti mutta läpinäkyvästi, ymmärrettävästi ja avoimesti, niin että kirkkokansa kykenee tulkitsemaan sen itselleen hämmentymättä kolmannen kappaleen kohdalla niin paljon, että loppua ei jaksa lukea.

 

Hellevi Matihalti

 

 

 

 

 

, , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: