
Tulen ulos Syöpätautien klinikan pääovesta. Ulkona tuulee
rajusti. Lähden kävelemään ratikkapysäkkiä kohden, se on Tukholmankadulla,
sinne on yhden Marlboron mittainen matka. Kun vain
tuulelta saisin tupakan syttymään – tulitikku toisensa jälkeen
sammuu. Kaikki sytyttimet kadonneet ja minun on
turvautuminen tulitikkuihin.
Taksikuskit odottavat omia syöpäpotilaitaan klinikalta – huomaavat
turhat yritykseni, ja yksi tulee tarjoamaan tulta.
Niin kävelen kapeaa kujaa Tukholmankadulle, ratikka tulee heti.
Ehdin juuri ja juuri polttaa tupakkani loppuun.
En ajattele: nyt minä kuolen. Ajattelen: kenelle kerron ensin.
Ratikassa on ahdasta – en kirjoita yhtään tekstaria. Tulen rautatieasemalle,
jossa tupakanpoltto on sallittu vasta likellä Hiekkaharjua.