Tulen ulos Syöpätautien klinikan pääovesta. Ulkona tuulee

rajusti. Lähden kävelemään ratikkapysäkkiä kohden, se on Tukholmankadulla,

sinne on yhden Marlboron mittainen matka. Kun vain

tuulelta saisin tupakan syttymään – tulitikku toisensa jälkeen

sammuu. Kaikki sytyttimet kadonneet ja minun on

turvautuminen tulitikkuihin.

 

Taksikuskit odottavat omia syöpäpotilaitaan klinikalta – huomaavat

turhat yritykseni, ja yksi tulee tarjoamaan tulta.

 

Niin kävelen kapeaa kujaa Tukholmankadulle, ratikka tulee heti.

Ehdin juuri ja juuri polttaa tupakkani loppuun.

 

En ajattele: nyt minä kuolen. Ajattelen: kenelle kerron ensin.

 

Ratikassa on ahdasta – en kirjoita yhtään tekstaria. Tulen rautatieasemalle,

jossa tupakanpoltto on sallittu vasta likellä Hiekkaharjua.