Istun paikallisjunassa, matkalla kotiin Korsoon.

Kun olen kirjoittanut tekstarit – tyttärelle, pojalle, ystäville kuten Jukalle,

ja Ilkalle, joka myös on palkattaparantaja, ajattelen hetkeä,

vähän aikaa sitten, kun istuimme lääkärin vastaanottohuoneessa.

 

Tämä on semmoinen nuori tyttö, nauravainen, liikkeissään nopea.

Sattumalta olin joutunut hänen potilaakseen. Minä en usko sattumaan.

 

Tutkimusten jälkeen hänen vastaanottohuoneessaan – tietokone, tulostin,

hän pöytänsä ääressä, kääntänyt selän tietokoneelle, puhui minulle.

 

En minä yllättynyt, kun hän sanoi, että olin ollut oikeassa.

Ei syövästä koskaan parane – kaksikymmentä vuotta sen olin tiennyt.

Eikä hänen silmissään ollutkaan naurua, kun hän selitti,

selitti niin, että minä ymmärsin jokaisen sanan.

 

Hänellä oli hoitosuunnitelma valmiina. Lääkkeen

nimi on Xeloda – toisen lääkkeen Bondronat. Verikokeet viikoittain.

 

CT ja lääkärin vastaanotto kahden kuukauden kuluttua.

 

Syöpäsolut, jotka yli kaksikymmentä vuotta sitten olivat herne oikeassa

rinnassa, ovat laajentaneet reviiriään, metastasoituneet luustoon.

Siellä on tiivismassainen etäpesäke, joka Xelodan on tarkoitus

pitää kurissa ja estää uusien etäpesäkkeiden syntyminen.

 

Hänellä oli aikaa. Hän piti minua ihmisenä, joka sairastaa parantumatonta syöpää.

Hän ei pitänyt minua luustoon levinneenä rintasyöpänä.

 

Hän on hyvin viisas nuori tyttö, ja ellei hän olisi viisas,

sanoisin häntä tytönhuitukaksi. Sitä paitsi olin googlettanut hänestä

kaiken, mitä google löysi, ja olin oppinut, ettei hän ole vain viisas.

 

Olin lukenut useamman hänen artikkelinsa

ja tutkinut, mistä hän on tehnyt väitöskirjansa.

 

Nuoruus on suhteellinen käsite, ja minä

arvioin sen omasta näkökulmastani, vanhan ihmisen näkökulmasta.