Kristityt ja Vasemmistoliitto – sanoja vai tekoja?

19/05/2015

Haastattelu

Antero Eerola on myös Uudenmaan Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja Venäjän tuntija. Vuosina 2001-2008 hän työskenteli Kansan Uutisten politiikan ja eduskuntatoimittajana erityisalueenaan myös EU-asiat, vuosina 2008–2010 Yleisradion ja Kauppalehden Moskovan kirjeenvaihtajana. Vuodet 2011-2014 hän toimi Vasemmistoliiton puheenjohtajan ministeri Paavo Arhinmäen avustajana. Kielitaito on varsin kattava: suomi, ruotsi, englanti, venäjä ja viro, ja harrastuksia ovat mm kielet, vieraat kulttuurit ja historia. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Antero Eerola on myös Uudenmaan Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja Venäjän tuntija. Vuosina 2001-2008 hän työskenteli Kansan Uutisten politiikan ja eduskuntatoimittajana erityisalueenaan myös EU-asiat, vuosina 2008–2010 Yleisradion ja Kauppalehden Moskovan kirjeenvaihtajana. Vuodet 2011-2014 hän toimi Vasemmistoliiton puheenjohtajan ministeri Paavo Arhinmäen avustajana. Kielitaito on varsin kattava: suomi, ruotsi, englanti, venäjä ja viro, ja harrastuksia ovat mm kielet, vieraat kulttuurit ja historia.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Teoriassa ajatus on kaunis: uskontoa ja politiikkaa ei pidä sekoittaa toisiinsa. Mutta eivät vain Kristillisdemokraatit ole tuoneet uskontoa politiikkaan – julkinen salaisuus on, että lestadiolais- ja erityisesti vanhoillislestadiolaisilla alueilla uskomassa olevien on lupa äänestää vain kahta puoluetta, Keskustaa tai Kokoomusta. Sormituntumalla Keskustapuolue on ykkösvaihtoehto.

Vasemmiston perinteinen linja, jonka mm. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki toi selkeästi esille äskeisten eduskuntavaalien alla järjestetyssä paneelikeskustelussa, on se, että uskonto on ihmisen yksityisasia: sitä ei pidä politisoida, eikä sillä pidä olla valtiollista valtaa.

”Jos uskontoa ruvetaan käyttämään  vallankäytön välineenä, mennään vaarallisille vesille”, sanoo toimittaja Antero Eerola, 40, Vantaan kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen.

Norsin pojat, isä Mitro Repo ja Antero Eerola, kohtaavat Tikkurilan ortodoksisen kirkon yhteisellä aterialla halvaantuneen sunnuntain liturgian jälkeen. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Norssin pojat, isä Mitro Repo ja Antero Eerola, kohtaavat Tikkurilan ortodoksisen kirkon yhteisellä aterialla halvaantuneen sunnuntain liturgian jälkeen.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Tietysti tästä on tämänkin hetkisessä maailmassamme traagisia esimerkkejä riittämiin – niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa Lähi-Idastä puhumattakaan.

Eerola huomauttaa vielä: ”Mielestäni uskonto vastaa kysymyksiin mistä me tulemme, miksi me olemme täällä, mihin me olemme menossa”.

Kuka puolustaa köyhiä ja raskautettuja?

Olen pyytänyt Eerolalta haastattelua, joka kulki ajatuksissani työnimellä Voiko kristitty äänestää vasemmistoa. Mutta keskustelumme rönsyilee monissa muissakin asioissa – vaikka vastaus hiukan provosoivaan kysymykseenikin saadaan.

Eerola toteaa vähän kuin yhdistelmää itsekin ihmetellen:

”Sanoisin, että viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana on tilanne muuttunut sellaiseksi, että köyhistä ja raskautetuista ei edes puhu juuri muut kuin kirkko ja vasemmisto Suomessa. Siinä mielessä kirkon positio on muuttunut siitä, mitä se oli aikaisemmin”.

Ja mikä tuolloiset kansandemokraatit sai tekemään selvän pesäeron paremmissa piireissä liikkuviin kirkon edustajiin ja sitä kautta kirkkoon instituutiona – jolloin, minun mielestäni lapsi meni pesuveden mukana: uskonto hylättiin kokonaan.

Ministerin avustajana. Jouluaaton perinteisiin on kuulunut käynti Kisahallissa vähävaraisten joulujuhlassa. Eerola osallistui tilaisuuteen yhdessä ministeri Arhinmäen kanssa.  Myös tasavallan presidentti puolisoineen sekä eduskunnan puhemies olivat läsnä. Eerola toteaa: "Valitettavasti autettavia on joka vuosi vain enemmän. Toisaalta ihmisillä on myös yhä enemmän auttamisen halua." ( Kuva/Photo: Antero Eerolan kuva-arkisto)

Jouluaaton perinteisiin on kuulunut käynti Kisahallissa vähävaraisten joulujuhlassa. Eerola osallistui tilaisuuteen yhdessä ministeri Arhinmäen kanssa.  Myös tasavallan presidentti puolisoineen sekä eduskunnan puhemies olivat läsnä. Eerola toteaa: ”Valitettavasti autettavia on joka vuosi vain enemmän. Toisaalta ihmisillä on myös yhä enemmän auttamisen halua.”
( Kuva/Photo: Antero Eerolan kuva-arkisto)

Palaako kirkko juurilleen?

Leväytän Eerolan eteen koko paketin siitä, miten lukutaidosta ja koululaitoksesta sairaanhoitoon ja vanhustenhuoltoon koko hyvinvointiyhteiskunnan kivijalka on tullut kirkon mukana – ei vain puheena ja opetuksena, vaan konkreettisina tekoina.

Eerola myöntää näin olevan, mutta jatkaa: ”Kyllähän siinä tietysti poliittisella ammattiyhdistysliikkeellä on ollut aika iso panos kaiken tämän eteenpäin viemisessä.”

Mikä tietenkin on kiistämätön tosiasia.

Eerola huomauttaa lisäksi Suomen luterilaisella kirkolla puolestaan olleen noihin aikoihin, ammattiyhdistysliikkeen alun ja nousun aikaan, historiallinen kytköksensä jopa äärioikeistoon.

”Mutta kuten sanoin, kirkossa on tapahtunut muutosta – siellä on tapahtunut muutosta myös arvokysymyksissä. Konservatiivisiipi on varsin ahtaalla. En tiedä, onko siellä tullut nuorempaa polvea päättäviin elimiin, mutta liberaalimmat piispat ja papisto ovat saaneet selkeän enemmistön esimerkiksi kirkolliskokousvaaleissa ja muissa”.

Hän pohtii, että juuri nyt yksi keskeisimpiä kysymyksiä yhteiskunnassa on lisääntyvä eriarvoisuus.

”Me elämme kumminkin globaalisti katsottuna hyvinvoinnin keskellä, mutta eriarvoisuus kasvaa silti. Suomesta on tullut massatyöttömyyden maa, ja kun se muuttuu pitkäaikaistyöttömyydeksi, se johtaa todelliseen köyhyysloukkuun. Ehkä kirkko siis jollain tavalla on palaamassa Raamatun juurille. Sillä jos ajattelemme Jeesusta, ei hän seurustellut piispojen, valtiomiesten ja sen ajan porvarien kanssa. Hän liikkui nimenomaan vähäväkisten keskuudessa – ei vallanpitäjien. Siinä olisi hyvää sanomaa esimerkiksi.”

Antero Eerola oli Kiovassa seuraamassa oikeudenkäyntiä kommunistisen puolueen kieltämiseksi. (kuva/Photo: Joel Karppanen)

Antero Eerola oli Kiovassa seuraamassa oikeudenkäyntiä kommunistisen puolueen kieltämiseksi.                       (Kuva/Photo: Joel Karppanen)

Ranskan tie 

Palaan takaisin kysymykseen uskonnosta yksityisasiana. Minusta sitä voisi paremminkin nimittää perheasiaksi, sillä useimmitenhan uskonto – jos on läsnä – koskettaa koko perhettä, eikä Antero Eerola suinkaan kiistä näkemystäni.

Vedän siitä selkeän linjan eteenpäin: kun näin on, niin maassa, jossa runsaasti yli puolet – jopa pääkaupunkiseudulla – kuuluu luterilaiseen kirkkoon, minkä lisäksi tulevat ortodoksinen kirkko ja muut kristilliset yhteisöt. Minun mielestäni, sanon, demokratian pelisääntöjen mukaan tämän pitäisi näkyä koulujen ja päiväkotien uskontokasvatuksessa.

Eerola naurahtaa, että demokratiaan kuuluvat myös vähemmistön oikeudet, ja käymme kiihkeän keskustelun siitä, mikä on demokratian syvin olemus sen muuttumatta enemmistödiktatuuriksi. Pääsemme toki asiasta yksimielisyyteen.

”Mutta koulussa ei mielestäni minkään uskonnon tarvitse olla läsnä siinä mielessä, että kerrotaan sen olevan ainoa oikea uskonto. Ranskassahan on kuljettu toisenlainen tie, siellä koululaitos ja uskonto, valtio ylipäätään, ovat täysin erillään”.

Ja niin on ollut jo vuosisatoja – eikä se silti ole vähentänyt esimerkiksi kirkossakävijöiden määrää, sen olen omin silmin nähnyt.

Eerola huomauttaa meillä käytännössä erityisesti luterilaisella kirkolla olevan kuitenkin hyvin voimakas rooli varsinkin valtiollisissa seremonioissa. Ja tottahan se on, että niin valtiopäivät avattaessa kuin päätettäessä Suomen valtiollinen eliitti nähdään luterilaisessa kirkossa juhlajumalanpalveluksessa.

Raamattu kuuluu jo yleissivistykseenkin

”Minusta on tietysti tärkeää, että kouluissa annetaan opetusta uskonnoista, koska se on oleellinen osa kulttuuriamme. Totta kai pitää tuntea Raamattu, jotta ymmärtää siihen liittyvät kulttuuriset viittaukset koko meidän länsimaisessa kirjallisuudessamme, musiikissa, kuvataiteessa. Jos ajatellaan, kuinka paljon eurooppalainen kuvataide ja musiikki lähtevät uskonnollisista teemoista, niin nehän ovat siellä aivan vallitsevina”, Eerola painottaa. ”Pitää myös tuntea vähän Koraania, pitää tuntea muita suuria maailmanuskontoja – se on jo oleellinen osa yleissivistystä.”

Mutta siitä hän pitää tiukasti kiinni, että uskonnon – minkään uskonnon, hän korostaa – harjoittaminen ei kuulu koulujen eikä päiväkotien ohjelmaan.

Hän muistuttaa myös siitä, että emme ole koskaan eläneet yhtenäiskulttuurissa, ettei Suomi vasta nyt ole muuttumassa monikulttuuriseksi maaksi:

”Vaikka vähemmistöt ovat olleet pieniä, niin esimerkiksi minun koulussani, Helsingin Normaalilyseossa, oli tataaritaustaisia muslimeja, ja lukiossa juutalaisesta koulusta tulleita oppilaita, ja siitä on nyt 20 vuotta, kun kirjoitin ylioppilaaksi. Nythän yhteiskunta on muuttunut vain siinä suhteessa, että meille on tullut maahanmuuton myötä enemmän erilaisten vähemmistöryhmien edustajia.”

Hän nauraa jatkaessaan:

”Eikä se sitä tarkoita, että sieltä ne maahanmuuttajat nyt tulevat ja määräävät, miten meidän pitää elää – vaikkapa näissä Suvivirsi-asioissa!”

Voiko kristitty äänestää Vasemmistoliittoa?

Tämän vuoden eduskuntavaalien alla jouduin mukaan pariinkin otteeseen nettikeskusteluihin, joiden aiheena oli tuo haastatteluni työnimi Voiko kristitty äänestää Vasemmistoliittoa.

Antero Eerola vastaa:

”Jos pitää tiettyjä uskonnollisia kysymyksiä kaikkein tärkeimpinä – vaikkapa ruokarukouksia päiväkodeissa tai uskonnonopetuksen sisältöä kouluissa – en välttämättä pysty vakuuttamaan ketään siitä, että Vasemmistoliitto on juuri se oikea puolue. Me olemme ehdottomasti uskonnonvapauden puolesta. Se oikeuttaa ihmisen olemaan uskonnoton, mutta se tarkoittaa yhtä lailla oikeutta eri uskontoihin.”

”Mutta vasemmistolla on aina ollut perinteinen linja – jo sadan vuoden takaa – että se ajaa nimenomaan vähäväkisten asiaa, niiden asiaa, jotka yhä kovenevassa maailmassa joutuvat yhä heikompaan asemaan.”

Ja hän viittaa jo aikaisemmin sanomaansa Jeesuksen opetuksesta, arvelustaan, että kirkko ainakin joissakin asioissa on palaamassa alkuperäisille juurilleen. Hän muistuttaa uudelleen myös silloisten vankkaa valtaa pitävien suhtautumisesta niin kaikkein köyhimpiin ihmisiin kuin heidän etuaan puolustavaan työväen liikkeeseen.

Kaiken kaikkiaan, minä ajattelen, kirkko todellakaan ei noina aikoina edustanut Herransa ja opettajansa antamia ohjeita…

”Ei Vasemmistoliittoon kuuluminen eikä sen äänestäminen liioin edellytä kristilliseen kirkkoon kuulumattomuutta”, Eerola hymähtää. ”Toisaalta, jos tarkastellaan monia sellaisia puolueita, joita pidetään ”kristityille sopivina”, sopii perehtyä myös niiden puolueohjelmiin ja käytännön tekoihin…”

Luterilainen ja ortodoksinen kirkko

Antero Eerola ei kuitenkaan itse kuulu kirkkoon.

”Erosin luterilaisesta kirkosta”, hän korostaa. ”Jälkeenpäin ajatellen se oli varmaankin tällaista yhteiskunnallista protestia. Koulun yläasteella oli noihin aikoihin menossa voimakas vasemmistolainen aalto, ja meitä oli useampia, jotka menimme joukolla eroamaan kirkosta. Tietysti meillä oli vanhempiemme lupa. Tämä tapahtui rippikoulun jälkeen, ja kaipa se oli myös niin, että opetus rippikoulussa ei ollut tavoittanut meitä. Siellä oli erittäin vahva fundamentalistinen henki, eikä pelkkä henki vaan myös opetus. Meille esimerkiksi ihan vakavissaan opetettiin, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten…”

”Lisäksi koulussa – Helsingin Normaalilyseossa – oli aika vahvat isänmaalliset ja uskonnolliset perinteet ja silloinhan uskonnonopetus oli vielä tunnustuksellista. Kyllä se taisi olla selkeä protesti kaikkea tätä valtio-kirkkoyhdistelmää kohtaan.”

Sittemmin hän ei ole nähnyt aiheelliseksi palata luterilaiseen kirkkoon:

”Luterilaisessa kirkossa korostuu semmoinen synnintunto ja syyllisyys”, hän perustelee. ”Aina pitää potea syyllisyyttä joistakin. Jos ihminen vilpittömästi kokee, että hänellä on ollut hauskaa, se on synti.”

Hän sanoo edelleen näkevänsä luterilaisen kirkon tietyllä tavalla virastokirkkona.

Sen sijaan hän on jo vuosikaudet tuntenut kiinnostusta ja jonkinlaista läheisyyttä ortodoksista kirkkoa kohtaan. Hänellä on monia ortodoksisia ystäviä – eikä sovi unohtaa hänen työuraansa kuulunutta Yleisradion ja Kauppalehden kirjeenvaihtajana toimimista Moskovassa vuosina 2008-2010. Tuolloin solmitut tärkeät kontaktit ovat vieneet häntä myös edustustehtävissä niin Venäjälle kuin Ukrainaan, ja kun hän tätä nykyä toimii freelance toimittajana, hänen Venäjän-tuntemustaan käytetään luonnollisesti työtehtävien määrittelyssä.

Mutta Moskovan-vuosina ortodoksinen kirkko sai siis uteliaisuuden heräämään Eerolassa – mieluusti sanoisin, että kosketti kovin eräänlaista etsijää.

Sunnuntain ristisaatto Tikkurilan kirkolla. Eerola äärimmäisenä oikealla. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Sunnuntain ristisaatto Tikkurilan kirkolla. Eerola äärimmäisenä oikealla.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

”Olen oppinut, että ortodoksinen kirkko korostaa myös elämän iloa. Ei ole pakko pitää yllä kokoaikaista ankeutta, vaan saa vilpittömästi myös iloita ja riemuita.”

Hän vaikenee hetkeksi ja jatkaa sitten: ”Lisäksi ortodoksisessa kirkossa on sellaista mystiikkaa – enemmän pyhän tuntua kuin luterilaisessa virastokirkossa.”

 

Hellevi Matihalti

, , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: