Mystinen Juice Leskisen lyriikassa

02/06/2015

Taide ja kulttuuri

JuiceCIMG2464 (3)

”Siinä jatkoilla, keskellä yleisön,

ohraleivän, kalan ja pirtelön,

lensi legenda vuolas ja väsymätön.”

 

”Legenda vuolas ja väsymätön” on myös tekstin kirjoittaja itse, ensisijaisesti rock-artistina tunnettu Juice Leskinen (1950-2006). Mutta mikään legenda ei ole tosi siinä merkityksessä, että kaikki olisi tapahtunut realistisesti niin kuin legenda kuvaa; legendan kuvaamat henkilöt eivät ole tosia vaan – legendaarisia.

Tarkoituksenamme ei ole luoda ”todellista kuvaa” Pauli Matti Juhani Leskisestä, vaan ottaa vastaan ja omaksua hänen tekstiensä sisällön tietty osuus – se, mitä me nimitämme mystisyydeksi Juice Leskisen lyriikassa.

Niin sanottua uskonnollista aspektia Leskisen laululyriikassa on tarkasteltu aikaisemminkin, muun muassa  Lasse Halme ja Jaakko Mäkinen ovat tehneet aiheesta tutkimusta; ortodokseina painotuksemme on jonkin verran erilainen, emmekä rajoitu yksinomaan sävellettyihin teksteihin vaan olemme perehtyneet myös Leskisen kirjalliseen tuotantoon.

Juice Leskinen ja kirjallisuus

Kirjallisuuden merkitys Juice Leskiselle oli äärimmäisen tärkeä (Eikä nivelet ruostu, Aka Sorjanen – Juice Leskinen, 2000). Eri haastatteluissaan hän kertoo mm. Lauri Viidasta, siteeraa Jarkko Lainetta eikä Raamattu ollut hänelle vähimmässäkään määrin vähän luettu kirja – esimerkiksi runossaan Pyhänä luettu kirja (Äeti, 1994) hän kritisoi voimakkaasti uutta raamatunkäännöstä:

”ajatukset olivat minun, / mutta kieli kuin virallisesta lehdestä, / mitä ne ovat tehneet runolle? / henki ei kohoa, meteli / yltyy”

Helposti voi ajatella, että Leskinen lukee Raamattua kuten mitä tahansa kaunokirjallista teosta, ja tämä todennäköisesti pitää paikkansa. Itse hän on sanonut, että hänellä on erinomaisen hyvä muisti ja siksi hänen teksteissään on niin runsaasti raamatullisia kielikuvia ja Raamatun henkilöitä.

Juuri tästä syystä haluamme erityisesti korostaa kirjallisuuden merkitystä Leskiselle. Mikään muu teos, kukaan toinen kirjailija, mitkään muut henkilöt kirjallisuudesta eivät esiinny hänen teksteissään yhtä runsaasti suorina viitteinä tai vähäisempinä vihjeinä kuin Raamatusta muistiin jääneet.

Emme voi olla ajattelematta alitajuisen merkitystä tässä yhteydessä. Joka tapauksessa pitäydymme siinä tosiasiassa, että mikään taideteos ei ole valmis ennen kuin kokija – lukija, kuulija, näkijä – on ottanut sen vastaan ja antanut sille oman merkityksensä. Leskinen itsekään ei kiistänyt tätä seikkaa.

Juice Leskinen oli kutsuvieraana Vaasan läänin taidetoimikunnan järjestämässä Veltto Virtasen Sampopassio-levyn julkistamistilaisuudessa Seinäjoella. Läänintaiteilija Virtanen luovuttaa levyn Juicelle, ja juhlallista tapausta todistaa taidetoimikunnan puheenjohtaja Hellevi Salminen vuonna 1990. (Kuva Pertti Veltto Virtasen arkisto)

Juice Leskinen oli kutsuvieraana Vaasan läänin taidetoimikunnan järjestämässä Veltto Virtasen Sampopassio-levyn julkistamistilaisuudessa Seinäjoella vuonna 1990. Läänintaiteilija Virtanen luovuttaa levyn Juicelle, ja juhlallista tapausta todistaa taidetoimikunnan puheenjohtaja Hellevi Salminen.
(Kuva Pertti Veltto Virtasen arkisto)

Mihin Juicen kritiikki kohdistuu?

Juice Leskisen teksteissä on nähty jumalanpilkkaa, kun – erityisesti – laululyriikkaa on kuunneltu puolella korvin. Emme ole kuitenkaan tällaista havainneet; ongelma Leskisen tekstien tulkinnoissa on myös siinä, että hyvinkin kepeiltä sanailotteluilta tuntuvissa lyriikoissa on varsin usein syvä pohdiskeleva pohjavire. Tästä esimerkkinä voi mainita joulurallatuksen Sika (Kuusessa ollaan, 1980), joka pohjimmiltaan sisältää varsin ankaraa kritiikkiä kaupallista joulua kohtaan ja muistuttaa myös, mistä varsinaisesti on kyse: ”Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää. / Kadulla adventtisohjoa kyntää.”

Emme osaa kuvitella Leskistä taivaaseen, joka on täynnä ”Löysää aneemista jammailua harpuin, huiluin ynnä kantelein, (Ilonkorjuun aika, 2002), mutta Leskinen myöntääkin itse, että ”tässä minä parhaimmin viihdyn, kiirastulessa / kahden vaiheilla.”  Koko runosarja (Taivaassa haisee, Helvetilliset menot ja Kiirastuli) on mielestämme luettava yhtenäisenä kuvauksena siitä, mitä ihminen on ja mitä hänen tulisi olla, ihmisen, josta jumala sanoo: ”Minä sen sijaan yritin värkätä ihmisestä itseni näköistä”. Leskisen pettymys ihmiseen, ei Jumalaan, käy ilmi sarjan jokaisesta osasta.

Mielestämme Leskisen ”jumalanpilkka” onkin erityisen rankkaa kritiikkiä Jumalan omaksi kuvakseen luomaa, tästä tahdosta irronnutta ihmistä samoin kuin tämän ihmisen rakentamaa kirkkoa kohtaan. Kritiikki kohdistuu kirkkoon instituutiona, niin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuin katoliseenkin. Ortodoksisuus on ollut tietyllä tavalla vieras Leskisen maailmalle, ja tämän hän myönsi kahdessa aiheesta käymässämme puhelinkeskustelussa (Juice Leskinen, Hellevi Salminen, arkkimandriitta Andreas), mutta epäilemättä suuret katedraalit kullattuine ikonostaaseineen ja papiston koreat puvut olisivat saaneet osansa kritiikistä.

Toisaalta Leskisen käsitystä Jumalasta leimaa melkein yksinomaan Vanhan Testamentin Jehovan kuva, minkä myös Lasse Halme on todennut tutkimuksessaan (Onko siinä sanomaa? 1992, s. 62), mutta Halme saattanee olla oikeassa tulkinnassaan, että tällainen ”on sopiva Jumala niille, jotka haluavat varmoja ja muuttumattomia uskomuksia ja valtaan ja asemaan perustuvia ratkaisuja.” (sama, s. 64). Leskinen siis käyttää taitavasti VT:n Jehovaa saadakseen esille vallankäytön ja sen seuraukset institutionaalisessa kirkossa.

Koska kuitenkin Leskinen kirjoittaa: ”jumala on, / vaikka ei uskoisi” (Jumala on, 1996). Hän ei anna Jumalalle ominaisuuksia, ei kerro, millainen tämä on. Sen sijaan Leskinen esittää monta Jeesus–hahmoa, joiden kaikkien merkittävin attribuutti on rakkaus. Leskinen kuvaa siis Jeesusta ihmisenä, ihmisen muodossa, sanoin kuvattavana, mikä onkin ainoa tapa Jumalan kuvaamiseen inhimillisillä käsitteillä. Eräs traagisimmista hahmoista on Rakkauden ammattilainen –tekstissä (Yölento, 1986):

Rakkaus tekee katkeraa / paatuneeseen omatuntoon. / Hän ihmistä satuttaa / kun ihmisyyden hoitaa kuntoon. / Hän kantaa mukanaan / kaiken julmuuden ja pilkan. / Saa naulat vuorollaan / läpi ranteen, läpi nilkan.”

Äiti Maria Pariisilaisen sanoin: ”Tie Jumalan luo on rakkaudessa toisiin ihmisiin, eikä muuta tietä ole. Viimeisellä tuomiolla minulta ei kysytä, menestyinkö askeettisissa harjoituksissani tai miten monta kertaa kumarruin maahan rukoillessani…”

Olemme päätyneet siihen käsitykseen, että Leskisen lyriikassa voidaan havaita varsin laajasti tarttumapintaa apofaattiseen teologiaan: Jumalasta voi puhua vain vertauskuvin, sanat eivät ylety Jumalan mysteerioon. Leskisen kokemus Jumalasta on tietyllä tavalla välittömämpää, ja siitä huolimatta, että hän itse ei näe mitään mystiikkaa teksteissään, häntä voidaan tässä mielessä pitää mystikkona tekstien perinpohjaisen analysoinnin perusteella.

Juice Leskinen Provinssirockin päätöstilaisuudessa 1985 Seinäjoella. ( Kuva/Photo: O-M Matihalti )

Juice Leskinen Provinssirockin päätöstilaisuudessa 1985 Seinäjoella. ( Kuva/Photo: O-M Matihalti )

Ikuinen etsijä

Yksi Englannin mystiikan tärkeimmistä edustajista, äiti Juliana Norwichlainen (1342-1416?) sai sairasvuoteellaan vuonna 1373 ihmeelliset ilmestykset, joita hän loppuelämänsä työsti kirjalliseen muotoon ja joista on säilynyt erilaisia versioita. Suomeksi julkaistun ”Jumalan rakkauden ilmestys”- teoksen käsikirjoitusedition (Marion Glasscoen Sloane) valinta on tehty ”sillä perusteella, että kielellisesti arkaaisempi sekä tyylillisesti ja ajatuksellisesti siloittelemattomampi versio on todennäköisesti aitoperäisempi.” (Jumalan rakkauden ilmestys, 1985, Johdanto, Paavo Rissanen).

Teoksen siteeratuin lause lienee kolmannestatoista ilmestyksestä, jossa Juliana kertoo Jeesuksen sanoneen hänelle: ”Syntiäkin tarvitaan, mutta kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.” Merkillepantavaa äiti Julianan ilmestyksissä on se, että missään kohdin, kertaakaan, hän ei saanut nähdä helvettiä. Suomentaja, Paavo Rissanen, on laatinut johdannon lisäksi teokseen myös ansiokkaan selitysosan, ja mainitsee tämän luvun selityksissä: ”Useat tutkijat, mm. Sisar Mary Paul, SLG, katsovat, että kyseessä on samanlainen apokatastasis, ennalleen asettaminen, joka esiintyy joidenkin kreikkalaisten kirkkoisien ajattelussa.” Eräs näistä kirkkoisistä on Gregorios Nyssalainen.

Samanlaista ajattelua löydämme Juice Leskisen teksteissä runsaasti eri yhteyksissä, joskus selkeämmin, joskus kuin välähdyksittäin. Kun Juliana ainakin kätketysti pohdiskelee, mihin joutuvat kadotus ja kiirastuli, kun kaikki luodaan uudestaan, Leskinen ihmettelee Ekumeenisessa jenkassa (Ajan henki, 1981):

”miksi saarnata helvetin vaivoista,

evankeljumi vois olla hilpeempää.”

Ja johdattaessaan lukijan Helvetillisiin menoihin (Ilonkorjuun aika), hän antaa Saatanan ihmetellä:

”En minä tätä tällaiseksi tarkoittanut. En minä uskonut, että itku ja

                 hammastenkiristys voisi olla ihmisen suurin nautinto, vanha kunnon euforia oikein.”

Otamme esiin laajemmin jo aikaisemmin lainaamamme säkeet Kiirastuli–tekstistä

”Täytyy myöntää, että tässä minä parhaimmin viihdyn,

                 kiirastulessa,

kahden vaiheilla.

Hakea tasapainoa; eikö se ole ihmisen perimmäinen tarkoitus.

Ei ihmiseltä enempää sovi vaatia kuin ihmisyyttä.”

Näemme Juice Leskisen ikuisena etsijänä, jonka teoksissa mystisyys heijastaa hänen kaipaustaan sen löytämiseen, minkä instituutioksi muuttunut kirkko taitavasti kätkee älylliseltä etsinnältä: ”Näytelmä loppuu mut kulissit jää. / Kaikki on ollutkin vain näytelmää! / Kasvoilta riistämme pois naamion, / Rakkaus loppunut on…” (Näytelmä loppuu, Eikä nivelet ruostu, 1990)

JuiceCIMG2463 (2)

Syvimmän sanoman etsiminen

Tarkoituksenamme ei ole ollut pyrkimys, että hajanaisin sitaatein tekisimme Juice Leskisestä jotakin sellaista, mitä hän ei ole eikä ollut. Sitaattilainat saattavat vaikuttaa tarkoitushakuisilta, mutta ne eivät ole sitä: ne ovat esimerkkejä Leskisen ajattelun siitä osasta, mitä jo aivan alussa nimitimme mystisyydeksi ja mitä olemme halunneet lyhyessä artikkelissamme verrata kristilliseen mystisyys–käsitteeseen.

Vastaavanlaisia selkeitä ajatuskulkuja Leskisen teksteissä, niin laululyriikoissa kuin runokokoelmissakin, ennakkoluuloton lukija ja kuulija voi havaita huomattavasti esittämiämme sitaatteja enemmän, ja itse asiassa tämä ulottuvuus on se, joka kulkee jatkuvana, selkeämpänä tai kätketympänä, läpi koko Leskisen laajan tuotannon.

Niinpä ensisijaisesti toivommekin tämän lyhyen artikkelimme innostavan Leskisen tekstien kuulijoita ja lukijoita etsimään Juicen hilpeiden renkutustenkin takaa Leskisen syvintä sanomaa.

”Kyllä Jeesuskin diggaa Tuomastaan. / Epäile vain.”  (Dokumentti 1981)

 

 

Arkkimandriitta Andreas Larikka

Hellevi Salminen Matihalti

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: