Nämä valvotut yöt – lämpimät kesäyöt, hämärän hetket, ja

kello neljä mustarastas jo laulaa täysin rinnoin; parvekkeella

minä istun, pieni valkoinen koira nukkuu toisessa korituolissa.

Parvekkeella istun, juon yksin aamuyön espressoani,

kuuntelen mustarastaan hilpeitä trillejä, syreenien tuoksua

 

– kunnes Vantaan kaupunki näki hyväksi murhata syreenipensaat,

tappaa puita kuin olisi käynyt sotaa niitä vastaan –

 

mutta silloin en vielä siitä tiennyt. Syreenintuoksu, niin suloinen,

ja mustarastaan laulu, niin valoisa melodia, pienen valkoisen

koiran hiljainen unihaukku – kuin aika olisi pysähtynyt

kuin olisi hämärän hetkessä jo alkamassa illaton aamu.