
Nämä valvotut yöt – lämpimät kesäyöt, hämärän hetket, ja
kello neljä mustarastas jo laulaa täysin rinnoin; parvekkeella
minä istun, pieni valkoinen koira nukkuu toisessa korituolissa.
Parvekkeella istun, juon yksin aamuyön espressoani,
kuuntelen mustarastaan hilpeitä trillejä, syreenien tuoksua
– kunnes Vantaan kaupunki näki hyväksi murhata syreenipensaat,
tappaa puita kuin olisi käynyt sotaa niitä vastaan –
mutta silloin en vielä siitä tiennyt. Syreenintuoksu, niin suloinen,
ja mustarastaan laulu, niin valoisa melodia, pienen valkoisen
koiran hiljainen unihaukku – kuin aika olisi pysähtynyt
kuin olisi hämärän hetkessä jo alkamassa illaton aamu.